Syytemääräys, raiskaus, näytön arviointi, syyteharkintakäytännön yhdenmukaisuus

Annettu 12.5.2025, asianumero 185/21/21

Apulaisvaltakunnansyyttäjä otti kahta epäiltyä raiskausta koskeneen asian uudelleen ratkaistavaksi kantelussa esitettyjen näkökohtien ja syyttäjäntoiminnan yhdenmukaisuuden varmistamisen vuoksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi aluesyyttäjän päätökset syyttämättä jättämisestä, teki uuden syyteharkinnan ja määräsi syytteet nostettaviksi kahdesta raiskauksesta.

Aluesyyttäjä oli jättänyt syytteen nostamatta kahdesta epäillystä raiskauksesta riittävän näytön puuttumisen takia. Aluesyyttäjän mukaan asianosaisten kertomukset olivat ristiriitaiset, eikä asianomistajan kertomusta tukevaa välillistä näyttöä juuri ollut. Käytettävissä olevan näytön perusteella oli aluesyyttäjän mielestä todennäköisempää, että epäilty jätettäisiin tuomitsematta epäillyistä teoista kuin että hänet niistä tuomittaisiin.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän arvion mukaan asianomistajan kertomusta voitiin pitää sisältönsä perusteella vakuuttavana. Sen uskottavuutta tukivat todistajan kertomus, esitetty kirjallinen todistelu ja osin myös epäillyn oma kertomus. 

Asiassa ei ollut esitetty myöskään sellaista vaihtoehtoista tapahtumainkulkua, joka olisi voinut selittää uskottavasti koko asiassa kertyneen todistusaineiston asianomistajan kertomuksesta poikkeavalla tavalla.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi näyttöä kokonaisuudessaan arvioituaan siihen, että asiassa oli syytteen nostamiseksi edellytettävät todennäköiset syyt rikosepäilyjen tueksi.

Vaikka apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi syyteharkinnassaan eri ratkaisuun kuin aluesyyttäjä, hän katsoi, että aluesyyttäjä oli tehnyt ratkaisunsa harkintavaltansa rajoissa.