Salpausselän syyttäjänviraston tiedote 7.6.2018: Syyttäjä tehnyt tuomioesityksen kattourakoitsijan petosrikoksista Päijät-Hämeessä
Syyttäjä on saattanut Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen vireille tuomioesityksen käsiteltäväksi tunnustamisoikeudenkäynnissä. Tuomioesitys koskee kahtatoista petosta ja kolmeatoista törkeää petosta, jotka on pääosin tehty Päijät-Hämeen alueella.
Yksityishenkilöt ovat solmineet urakkasopimuksia kattoremonteista päijäthämäläisen osakeyhtiön kanssa. Valtaosassa urakkakohteita työ on aloitettu, mutta se on jäänyt kesken. Kattoremontin tilanneille asiakkaille on aiheutunut tästä taloudellista vahinkoa perusteettomasti laskutettuina urakkahintoina.
Osassa syytekohtia vahinkoa on kärsinyt rahoitusyhtiö, jota on erehdytetty tekaistuilla luottohakemuksilla ja työn vastaanottokuittauksilla maksamaan kattourakoitsijalle maksusuorituksia. Tosiasiassa urakan tilanneet yksityishenkilöt eivät ole kuitenkaan lainaa hakeneet, eikä työ kohteessa ole ollut valmis rahoitussopimuksen tarkoittamalla tavalla.
Asianomistajille on aiheutunut yhteensä noin 270 000 euron vahinko.
Syyttäjä on syyteneuvottelun tuloksena jättänyt nostamatta syytteen tekokokonaisuuteen liittyvistä 18:sta väärennysrikoksesta.
Tuomioesitys on vireillä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa asianumerolla R 18/968 (syyttäjän asianumero R 17/5402). Tuomioesitys, esitutkintapöytäkirjat ja muut syyteneuvotteluun liittyvät asiakirjat tulevat julkisiksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin määrää.
Asiasta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa.
Kihlakunnansyyttäjä Minna Riski, Salpausselän syyttäjänvirasto, puh 050 512 3319