Lievä pahoinpitely, kuritusväkivalta
Annettu 17.6.2009, dnro 109/21/09
Asianosaisten esitutkinnassa kertomana ilmeni, että tekohetkellä viisivuotiaan pojan vanhempi oli kasvatustarkoituksessa sekä tarkoituksenaan lopettaa poikiensa riitely oli ottanut poikaansa käsivarresta kiinni ja kuljettanut hänet käsivarresta kiinnipitäen sivummalle. Menettely oli ollut siinä määrin kovakouraista, että siitä oli aiheutunut pojalle lääkärintodistuksesta ilmenevät vähäiset mustelmat käsivarteen ja kipua. Vanhemman menettelyssä oli kyse ruumiillisesta väkivallasta.Kihlakunnansyyttäjä jätti epäillyn vanhemman syyttämättä pahoinpitelyistä näytön riittämättömyyden vuoksi. Syyttäjän mukaan epäilty oli menetellyt kerrotuin tavoin ja että lapsen vammat olivat voineet syntyä tästä menettelystä. Syyttäjän mukaan näyttöä ei kuitenkaan ollut siitä, että epäillyn tarkoituksena olisi ollut satuttaa poikaansa tai että hän olisi edes mieltänyt syyllistyvänsä pahoinpitelyyn tai lievään pahoinpitelyyn, minkä vuoksi näyttö epäillyn tahallisuudesta puutui.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi asiaa rikosoikeudellisesti toisin ja katsoi epäillyn menettelyn täyttävän pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön. Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä, että ruumiillisesta väkivallasta aiheutuu vammoja eli pahoinpitelysäännösten sanamuodon mukaisesti terveyden vahingoittuminen tai edes kipua. Näin ollen tekijältä ei myöskään edellytetä tahallisuutta kyseisten seikkojen osalta. Näillä on kuitenkin merkitystä teon törkeysarvostelussa.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi myös että vanhemman menettelyssä oli kyse pahoinpitelystä, vaikka se oli tapahtunut kasvatustarkoituksessa.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä viitasi päätöksessään korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuun KKO 1993:151 sekä aiempiin päätöksiinsä 5.6.2003 dnro 86/21/03 ja 10.1.2008 dnro 479/21/07, joilla hän oli määrännyt nostettavaksi pahoinpitelysyytteet huoltajia vastaan kasvatustarkoituksessa lapsiinsa kohdistaman ruumiillisen väkivallan vuoksi.
Pahoinpitely oli kohdistunut puolustuskyvyttömään lapseen ja ruumiillinen kuritus oli haitallista lapsen kehityksen kannalta. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan pahoinpitely oli kuitenkin kokonaisuutena arvostellen vähäinen huomioon ottaen teon kertaluonteisuus, käytetyn väkivallan ja siitä aiheutuneiden vammojen ja kivun vähäisyys. Kyse oli siten lievästä pahoinpitelystä.
Vanhemmalla ei kuitenkaan ollut tarkoitus vahingoittaa lastaan. Näyttöä ei ollut myöskään siitä, että vanhempi olisi mieltänyt menettelynsä varsin todennäköisesti aiheuttavan lapselle vammoja. Teko oli myös tapahtunut jossain määrin äkkipikaistuksissa ja kasvatustarkoituksen ohella tarkoituksena oli rauhoittaa lasten riitelytilanne. Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että rikosta oli siten siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä lajissaan vähäisenä eikä rikoksesta ollut odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko. Syyte lievästä pahoinpitelystä jätettiin nostamatta.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, ettei kihlakunnansyyttäjän tekemä rikosoikeudellinen arviointi ollut oikea eikä syyttämättäjättämispäätöstä ei siten olisi tullut tehdä näytön riittämättömyyden perusteella. Kihlakunnansyyttäjän huomiota kiinnitettiin päätöstensä perustelemiseen. Asia ei antanut aihetta muihin valtakunnansyyttäjän toimenpiteisiin.
