Syyte nostettu kiinalaisten kivityömiesten ihmiskauppa-asiassa
Aluesyyttäjä on nostanut oulaistelaista miestä kohtaan syytteen ihmiskaupasta ja kolmea muuta miestä kohtaan syytteen avuannosta tähän ihmiskauppaan. Lisäksi yhteisösakkovaatimus on kohdistettu kolmeen yhtiöön.
Syytteet liittyvät laajaan, vuosien 2017–2023 välisiä tapahtumia käsitelleeseen esitutkinta-kokonaisuuteen, jossa asianomistajia on ollut 14 henkilöä ja rikoksesta epäiltyjä seitsemän. Osaa epäillyistä ei oltu tavoitettu esitutkinnassa. Yhden epäillyn osalta syyttäjä on tehnyt riittämättömän näytön perusteella päätöksen olla syyttämättä (syyttäjän diaarinro R 24/4526, päätös nro 24/2365).
Tapauksessa kiinalaisten työntekijöiden epäillään joutuneen Oulaisten, Pyhäjoen ja Merijärven alueella toimivalla kivilouhoksella ja tehtaalla työperäisen ihmiskaupan uhreiksi eli saatetuiksi työskentelemään pakkotyössä sekä olemaan muissa ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa. Epäillyt ovat kuulusteluissa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.
Asiaa käsitellään Oulun käräjäoikeudessa (käräjäoikeuden asianumero R 742/2024/3068) myöhemmin. Haastehakemus tulee julkiseksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin määrää. Asiasta ei tiedoteta tässä vaiheessa syyttäjän toimesta enempää. Oulun poliisilaitos on aiemmin (viimeksi 19.6.2024) tiedottanut asiasta.
Syyttäjänä asiassa toimii aluesyyttäjä Petri Oulasmaa Pohjois-Suomen syyttäjäalueen Ylivieskan toimipaikalta, puh. 029 562 8003, petri.oulasmaa(at)oikeus.fi.