Syyte nostettu valtakunnallisesti toimivan säätiön varojen kavaltamisesta
Syyttäjä on nostanut syytteen törkeästä kavalluksesta SOS-lapsikyläsäätiön Pohjois-Suomessa sijaitsevan lapsikylän entistä johtajaa vastaan.
Kyse on vuosina 2018–2020 tehdyistä anastuksista. Teon kohteena on ollut yhteensä noin 80 000 euroa säätiön varoja. Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä epäiltyyn rikokseen.
Lisäksi syyttäjä on päättänyt jättää kyseisen henkilön syyttämättä epäillyistä kahdesta petoksesta, koska ei ole todennäköisiä syitä epäillyn syyllisyyden tueksi.
Esitutkinnassa on selvitetty myös sitä, onko säätiössä aluejohtajana työskennellyt henkilö jättänyt valvomatta alaisensa lapsikyläjohtajan toimintaa säätiön varojen käytössä. Syyttäjä on kuitenkin päättänyt jättää syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä häntä vastaan nostamatta, koska ei ole todennäköisiä syitä epäillyn syyllisyyden tueksi.
Haastehakemus on toimitettu Oulun käräjäoikeuteen 27.11.2024 (syyttäjän asianumero R 24/526, käräjäoikeuden asianumero R742/2024/4999). Haastehakemus tulee julkiseksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin määrää.
Päätökset syyttämättä jättämisestä nro 24/3307, 24/3308 ja 24/3309 (asianumero R 24/526) voi tilata Pohjois-Suomen syyttäjäalueelta, [email protected], p. 0295629000.
Asiassa ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa.
Erikoissyyttäjä Hannu Koistinen, Pohjois-Suomen syyttäjäalue, [email protected], p. 029 562 9013