Hyppää sisältöön

Syytemääräys, todennäköiset syyt, vammantuottamus

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 12.5.2020 15.06
Uutinen

Annettu 8.4.2020, dnro 079/21/20

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen kumosi aluesyyttäjän tekemän syyttämättäjättämispäätöksen, suoritti uuden syyteharkinnan ja määräsi sen tuloksena johtavan aluesyyttäjän tai hänen määräämänsä syyttäjän asettamaan rikoksesta epäillyn syytteeseen vammantuottamuksesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen katsoi, toisin kuin aluesyyttäjä, todennäköisin syin selvitetyksi, että rikoksesta epäilty oli menetellyt huolimattomasti ja siten aiheuttanut asianomistajalle vähäistä vakavamman ruumiinvamman.

Rikoksesta epäilty oli matkustajalaivan portaikossa kaatunut ja yllättäen törmännyt muutamaa askelmaa alempana olleen asianomistajan selkään, minkä seurauksena asianomistaja oli kaatunut ja jäänyt epäillyn alle loukaten itsensä. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen katsoi, että kaatumisen syynä oli ollut epäillyn kompurointi, johon asianosaisten kertoma epäillyn humalatila oli todennäköisesti ollut ainakin osasyynä.

Kaatumiseen ei ollut vaikuttanut mikään yllättävä, epäillyn vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella oleva asia eikä asianomistajan oma menettely ollut millään tavalla myötävaikuttanut vammaseurauksen aiheutumiseen.

Ratkaisu