Hyppää sisältöön

Tutkinnanjohtajan tiedote: Esitutkinta päätetty Puolustusvoimien tiedustelutoimintaan liittyvässä asiassa

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 19.12.2024 13.10
Tiedote

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on määrännyt toimittamaan esitutkinnan tiedusteluvalvontavaltuutetun valtakunnansyyttäjän toimistolle ilmoittamassa, tiedustelutoiminnan laillisuusvalvonnan yhteydessä esille tulleessa asiassa.

Puolustusvoimien osalta apulaisvaltakunnansyyttäjän esitutkintaa koskevan päätöksen mukaan esiselvityksen perusteella oli vaikuttanut ilmeiseltä, että Puolustusvoimissa on täytynyt olla ainakin jonkinasteinen tietoisuus siviilihenkilön mahdollisuudesta päästä käsiksi salassa pidettävään sotilastiedustelun tiedustelutietoon ja saada tietoa käytetystä tiedustelumenetelmästä. Esitutkinta aloitettiin Puolustusvoimien osalta epäillystä palvelusrikoksesta.

Esitutkinnan ja esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella Puolustusvoimien toiminnassa ei ole havaittu rikosta. Asiassa on selvinnyt, ettei Puolustusvoimat ole mahdollistanut siviilihenkilön pääsyä salassa pidettävään sotilastiedustelun tiedustelutietoon tai käytettyyn tiedustelumenetelmään. Esitutkintalain 10 luvun 2 §:n mukaan esitutkinta päätetään saattamatta asiaa syyttäjän käsiteltäväksi, jos tutkinnassa on selvinnyt, ettei rikosta ole tehty. Esitutkinta on Puolustusvoimien osalta päätetty. Asiasta on ennen päätöksen tekemistä keskusteltu apulaisvaltakunnansyyttäjän kanssa.

Esitutkinta suojelupoliisin osalta jatkuu.

Asiassa ei ole tutkinnan tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa.

Tutkinnanjohtajina asiakokonaisuudessa toimivat erikoissyyttäjä Tarmo Tanner valtakunnansyyttäjän toimistosta ([email protected]) ja rikostarkastaja Merja Laitinen keskusrikospoliisista ([email protected]).