Valikko

Tutkinnanjohtajan tiedote: Hämeen poliisin toiminnasta Katiska-jutun esitutkinnassa ei esitutkintaa

Syyttäjälaitos 12.6.2020 10.26
Tiedote

Valtakunnansyyttäjän toimistossa on tehty esitutkintalain mukainen (3 luku 3 §:n 2 mom.) esiselvitys Katiska-jutussa rikoksesta epäiltynä olleen ja nyt asiassa vastaajana olevan henkilön avustajan käräjäoikeudelle osoittaman hyödyntämiskieltovaatimuksen johdosta.

Vaatimuksessa on esitetty väitteitä siitä, että poliisi olisi rikosasian esitutkinnassa loukannut rikoksesta epäillyn oikeuksia siten, ettei rikoksesta epäillylle ole taattu oikeutta avustajan käyttämiseen ja että häntä on painostettu ja pyritty vaikuttamaan häneen epäasiallisin keinoin. Kun esiselvityksessä on kyse poliisin virkatoimista, tutkinnanjohtajana toimii syyttäjä (esitutkintalain 2 luku 4 §).

Esiselvityksessä on käynyt ilmi, että rikoksesta epäilty on vapaaehtoisesti ja tietoisesti luopunut avustajan käyttämisestä osassa kuulusteluja. Siten ei voida katsoa, että poliisi olisi loukannut rikoksesta epäillyn oikeutta avustajaan.

Esiselvityksessä on käynyt ilmi myös, että rikoksesta epäilty on osallistunut valvottuun tapaamiseen toisen samaan rikosasiaan osallisen kanssa, mutta tältä osin hankitun esiselvityksen perusteella on ollut kyseessä valvottu tapaaminen, ei poliisin suorittama kuulustelu tai puhuttaminen, jossa voitaisiin katsoa loukatun rikoksesta epäillyn oikeuksia. Esiselvityksessä ei ole käynyt ilmi, että rikoksesta epäiltyä olisi painostettu tai että häneen olisi pyritty vaikuttamaan siten, että poliisin toiminnassa olisi syytä epäillä rikosta.

Tutkinnanjohtaja, aluesyyttäjä Heidi Savurinne valtakunnansyyttäjän toimistosta on päättänyt, että esitutkintaa ei toimiteta, koska esiselvityksen perusteella ei ole syytä epäillä kyseisiä poliiseja rikoksesta.

Tutkinnanjohtajan päätöksen (asianumero R 20/307, päätösnumerot 20/745–747) voi tilata valtakunnansyyttäjän toimistosta: valtakunnansyyttaja.syyttaja(at)oikeus.fi tai puh. 029 562 0810.

Tutkinnanjohtaja, aluesyyttäjä Heidi Savurinne, puh. 029 562 0873, heidi.savurinne(at)oikeus.fi