Hyppää sisältöön

Varomaton käsittely, rangaistusmääräys, oikeusvoima

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 24.9.2013 8.25
Uutinen

Annettu 16.11.2007, dnro 243/21/07

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi syytteen nostettavaksi ampuma-aseen varomattomasta käsittelystä asiassa, jossa kihlakunnansyyttäjä oli jättänyt syytteen nostamatta muun ohella epäillystä varomattomasta käsittelystä riittävän näytön puuttumisen vuoksi. Tapauksessa henkilö oli ampunut pienoiskiväärillä rusakoksi luulemaansa kohdetta osuen alaikäistä henkilöä käteen ja vatsaan. Kihlakunnansyyttäjä oli vahvistanut ampujalle rangaistusmääräyksellä sakkorangaistuksen kahdesta metsästysrikkomuksesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että lainvoimaisella rangaistusmääräyksellä syyksi luettu asia ei ollut siten identtinen varomattoman käsittelyn kanssa, että negatiivinen oikeusvoima olisi estänyt uuden syytteen nostamisen. Rangaistusmääräyksessä käsiteltiin lainvastaisen aseen käyttöä rusakon metsästyksessä ja riistanhoitomaksun laiminlyöntiä. Uudessa syytteessä käsitellään henkilöön kohdistunuttta varomatonta aseen laukaisua.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kuitenkin määräsi asiaa hoitavan syyttäjän ottamaan esille oikeusvoimakysymyksen syytettä ajaessaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, ettei kihlakunnansyyttäjä ylittänyt asiassa harkintavaltaansa.

Ratkaisu