Hyppää sisältöön

Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, pahoinpitely

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 24.9.2013 7.58
Uutinen

Annettu 18.12.2007, dnro 234/21/07

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on määrännyt syytteen nostettavaksi virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä asiassa, jossa kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt seuraamusluonteisen syyttämättäjättämispäätöksen virkamiehen vastustamisesta ja pahoinpitelystä vähäisyysperusteella.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että epäilty henkilö oli käyttänyt väkivaltaa virkatoimea asianmukaisesti suorittanutta kahta poliisimiestä vastaan huitomalla toista kasvoihin ja potkaisemalla toista nivusiin. Jälkimmäistä tekoa voitiin pitää kostona toisen poliisipartion suorittamasta virkatoimesta sekä myös pahoinpitelynä. Huitomisen katsottiin lievänä pahoinpitelynä sisältyvän virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen tunnusmerkistöön. Kumpaakaan tekoa ei voitu pitää lieventävien asianhaarojen vallitessa tehtynä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti vastaisen varalle kihlakunnansyyttäjän huomiota virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen tunnusmerkistötekijöihin sekä vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön näissä asioissa.

Ratkaisu