Blogit

Aluesyyttäjä Rita Härmälä: ”Syyttäjän työ on aivan keskeinen oikeusjärjestelmälle”

Kaisa Härkisaari Julkaisupäivä 19.4.2023 12.31 Blogit

Rita Härmälälle syyttäjän työ on arvovalinta. 

– Oikeudenmukaisuuden toteuttaminen on minulle keskeinen arvo, jonka puolesta haluan toimia. Syyttäjänä sitä saakin toteuttaa monessa. Lisäksi olen kokenut syyttäjän roolin hyvin mielekkääksi, koska jutuissa saa olla aktiivisesti mukana, jopa esitutkinnan alkumetreiltä aina viimeiseen tuomioistuinpäätökseen asti.

Härmälä on opiskellut kaksikielisen oikeustieteen maisterin tutkinnon ja lisäksi oikeuspsykologiaa avoimessa yliopistossa.

Härmälä on työskennellyt Syyttäjälaitoksessa noin kolme vuotta. Hän aloitti harjoittelijana valtakunnansyyttäjän toimistossa Helsingissä. 

– Jatkoin harjoittelua vielä Espoon ja Helsingin toimipaikoissa. Harjoittelun aikana valmistuin opinnoistani ja suureksi ilokseni sain jatkaa töitä, ensin apulaissyyttäjänä ja sen jälkeen aluesyyttäjänä Helsingissä.

Uran alussa syyttäjä pääsee käsittelemään rikosaiheita laidasta laitaan

Syyttäjälaitoksessa kannustetaan syyttäjiä työskentelemään uran alussa erilaisten juttutyyppien parissa, jotta aloittelevalle syyttäjälle kertyy vankka perusosaaminen. Tämän jälkeen syyttäjä voi erikoistua tiettyihin teemoihin. 

– Käsittelen kaikenlaisia rikoksia, mutta ylivoimaisesti tyypillisin rikosnimike on pahoinpitely. Kuulun yksikköön, jonka juttukanta on painottunut henkilöihin kohdistuneisiin rikoksiin, joten lähisuhdeväkivaltaa ja seksuaalirikoksia tulee enimmäkseen hoidettua.

Tulevaisuudessa Härmälää kiinnostaisi työskennellä naisiin ja vähemmistöihin kohdistuvan väkivallan, seksuaalirikosten, viharikosten sekä kansainvälisten asioiden parissa. 

– Haluaisin myös oppia lisää poliisi- ja virkarikoksista.

Empaattiset esihenkilöt ja osaavat lähikollegat ovat korvaamaton tuki

Syyttäjän työ on itsenäistä, mutta haastavien kysymysten kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

– Pallottelen eri ratkaisuvaihtoehtoja usein syyttäjäkollegoiden ja etenkin osaavien tutoreidemme kanssa. Meillä on myös paljon harjoittelijoita, joista on iso apu syytteiden ja syyttämättäjättämispäätösten luonnostelussa.

Monet laajat ja monimutkaiset rikoskokonaisuudet keskittyvät Etelä-Suomen syyttäjäalueelle, missä Härmälä työskentelee. Suuritöiset syyteharkinnat ja oikeusjutut hoidetaan pari- tai tiimityönä. 

– Syyttäjäparityössä kaksi syyttäjää ajaa juttua yhdessä. Lisäksi meillä on syyttäjäryhmiä isommille juttukokonaisuuksille. Syyttäjäparin käyttö on myös hyvä tapa opettaa aloittelevaa syyttäjää. Silloin aloittavan syyttäjän pariksi tulee kokeneempi syyttäjä. 

Työhön kuuluu paljon vakavia ja raskaita asioita. Härmälä sanoo, että ilman kollegoiden tukea ja myötäelämistä hän ei voisi kuvitellakaan, miten työtä jaksaisi hoitaa. 

– Omalle polulleni on myös siunaantunut kompetentteja ja empaattisia esihenkilöitä, joilta olen saanut korvaamatonta tukea sekä vaikeina hetkinä että läpi ajoittain kiireisen arjen.

Työyhteisö on Härmälän mukaan yksi työn parhaista puolista.

– Se on upea ja kannustava ja antaa iloa haastavillakin hetkillä. 

Seuraa meitä somessa, jos syyttäjän työ kiinnostaa

Syyttäjän työ vaatii Härmälän mielestä kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, punnita eri vaihtoehtoja ja tehdä päätöksiä vaihtoehtojen välillä.

– Lisäksi syyttäjällä pitää olla kyky mukautua eri tilanteisiin ja reagoida muutoksiin joskus hyvinkin nopeasti.

Jos syyttäjän työ kiinnostaa, Härmälä kannustaa seuraamaan Syyttäjälaitoksen somekanavia

– Esimerkiksi Instagram-tililtämme löytyy esimerkkejä syyttäjän työpäivistä. Meille saa myös laittaa viestiä ja kysellä vierailuaikaa. Olemme järjestäneet vierailuita opiskelijajärjestöille eri toimipaikkoihin. 

Kaisa Härkisaari Töissä Syyttäjälaitoksessa