VKS:2007:3 Syyteharkintaratkaisun perusteleminen

YLEINEN OHJE SYYTTÄJILLE
VKS:2007:3
Dnro 3/31707
Annettu 29.1.2007
Säädösperusta YSL 3 § 2 mom.
Voimassa 1.2.2007 alkaen toistaiseksi

1. Yleistä

Tässä ohjeessa käsitellään syyteharkintaratkaisun tekemistä ja sen perustelemista koskevia yleisiä näkökohtia sekä syytteen nostamisen että syyttämättä jättämisen kannalta. Pääpaino tässä ohjeessa on haastehakemukseen päätyvässä syyteharkintaratkaisussa, jonka osalta käsitellään myös haastehakemuksen sisältöä koskevia kysymyksiä. Syyttämättä jättämistä koskevan päätöksen laatimisesta ja sisällöstä on annettu erillinen yleisohje.

Suomalaisessa rikosoikeudenhoidossa syyttäjällä ei ole velvollisuutta perustella ratkaisuaan syytteen nostamisesta, toisin kuin päätös syyttämättä jättämisestä. Syytteen nostamista koskevan ratkaisun sisältö ilmenee haastehakemuksesta. Haastehakemus ei kuitenkaan sisällä nimenomaisia perusteluja syyttäjän ratkaisulle, vaan rikoksen teonkuvauksen sekä todisteet, joiden avulla syyte on tarkoitus näyttää toteen. Haastehakemus rajaa oikeudenkäynnin kohteen ja luo pohjan pääkäsittelylle. Pääkäsittelyssä syyttäjä esittää suullisesti tarkemmat perustelunsa syytteelle ja oikeudenkäyntiaineisto rikastuu myös muutoin.

Päätös syyttämättä jättämisestä tehdään pelkästään kirjallisen esitutkinta-aineiston nojalla. Syyteharkintavaiheessa todisteiden näyttöarvosta ei saada yhtä luotettavaa kuvaa kuin pääkäsittelyn nojalla. Päätöksessä syyttämättä jättämisestä ei näin ollen voida suorittaa yhtä hienojakoista näytön arviointia kuin pääkäsittelyssä vastaan otetun todistelun perusteella. Suullisten perustelujen esittämismahdollisuuden puuttuminen toisaalta edellyttää, että esitutkinta-aineiston perusteella tehdyt johtopäätökset perustellaan päätöksessä asian laadun edellyttämällä tavalla avoimesti ja vakuuttavasti.

Rikosoikeudenkäyntimenettelyssä 1.10.2006 käyttöön otettu kirjallinen menettely poikkeaa normaalista rikosasian tuomioistuinkäsittelystä. Oikeudenkäyntiaineistoa rikastavaa suullista pääkäsittelyä ei pidetä. Vastaajalle mahdollisesti varattava tilaisuus suulliseen lausumaan koskee rangaistuksen mittaamista. Normaalista rikosoikeudenkäyntimenettelystä poiketen syyttäjä voi kirjallisessa menettelyssä vedota esitutkintakertomuksiin todisteena, jolloin kertomukset ovat huomioon otettavaa oikeudenkäyntiaineistoa siltä osin kuin niihin on vedottu.

Asioissa, joissa syyteharkinnassa on päädytty syytteen nostamiseen pääkäsittelyn selkeys ja johdonmukaisuus edellyttävät, että syytteen teonkuvaus keskittyy tunnusmerkistön täyttymisen tai rangaistuksen mittaamisen kannalta olennaisiin seikkoihin. Teonkuvauksen tulee sisältää kaikki syyttäjän vetoamisvelvollisuuden täyttämiseksi tarpeelliset seikat, mutta ei perusteluja syyteharkintaratkaisulle. Kun syytteen nostamista koskevassa päätöksessä siten on sisäänrakennettuna tietty perusteluvaje, tulee erityistä huomiota kiinnittää siihen informaatioon, joka annetaan haastehakemuksen todisteluosassa. Todisteiden selkeä yksilöinti ja teemoittelu helpottaa muiden asianosaisten ja tuomioistuimen valmistautumista keskitettyyn pääkäsittelyyn.

2. Oikeustosiseikoista

Syyteharkinnassa arvioidaan mitä asiassa on selvitetty tapahtuneen ja minkä rikosten tunnusmerkistöjä menettely mahdollisesti täyttää. Kysymykseen tulevat tunnusmerkistöt on useimmiten otettu huomioon esitutkinnassa, mutta syyttäjän tulee harkita tähän rajoittumatta asiassa mahdollisesti toteutuvat rikostunnusmerkistöt. Vaativissa asioissa syyttäjän tulee esitutkintayhteistyön avulla varmistaa, että tutkinta kohdistuu kaikkiin asiassa merkityksellisiin seikastoihin. Prosessin kohdentaminen oikeisiin oikeustosiseikkoihin on aloitettava jo esitutkintavaiheessa.

Syyteharkinnassa ja tuomioistuimen suorittamassa päätösharkinnassa vertaillaan konkreettisten tapahtumien (oikeustosiseikkojen) ja tietyn abstraktin rikostunnusmerkistön vastaavuutta. Siten keskeistä on jutussa olennaisten oikeustosiseikkojen yksilöiminen. Oikeustosiseikkoja ovat oikeusseuraamuksen syntymiselle suoraan relevantit seikat eli rikosasiassa tunnusmerkistön täyttymiseen vaadittavat tapahtumat. Teonkuvauksessa on ilmoitettava ne tosielämän konkreettiset seikat, joiden olemassaolon syyttäjä katsoo täyttävän abstraktisen tunnusmerkistön.

Yksinkertaisissa rikosasioissa oikeustosiseikat ovat yleensä selviä ja arviointi voidaan kohdistaa lähinnä näyttöön siitä, onko näiden seikkojen tueksi riittävästi todisteita. Oikeudellisesti tai näytöllisesti monimutkaisissa asioissa relevanttien oikeustosiseikkojen määrittäminen voi sen sijaan olla sangen vaativaa ja on sidoksissa asianomaisiin tunnusmerkistöihin.

Asiassa merkityksellisten oikeustosiseikkojen oikea yksilöiminen on syyttäjäntoimessa erityisen keskeistä siksi, että rikosasiassa vetoamisvelvollisuus ja näyttövelvollisuus kohdistuvat nimenomaan oikeustosiseikkoihin.

3. Syyttäjän vetoamisvelvollisuus, syytesidonnaisuus ja oikeusvoima

Tuomioistuin saa syyksilukea vastaajalle rikoksen vain sellaisten seikkojen nojalla, joiden perusteella rangaistusta on vaadittu. Syytesidonnaisuuden vuoksi tuomioistuin saa ottaa harkinnassaan huomioon ainoastaan ne oikeustosiseikat, jotka ovat sisältyneet teonkuvaukseen. Syytteen teonkuvaukseen sisältyvät oikeustosiseikat määräävät siten syytesidonnaisuuden rajat.

Syytesidonnaisuuden ohella syyttäjän vetoamisvelvollisuuden asianmukaisen täyttämisen keskeistä merkitystä korostaa tuomion oikeusvoimavaikutus. Lainvoimaisen tuomion negatiivinen oikeusvoima estää vetoamasta uudessa oikeudenkäynnissä samaa tapahtumaa koskeviin oikeustosiseikkoihin. Oikeusvoimavaikutuksen vuoksi syyttäjän on oikeudenkäynnissä vedottava kaikkiin asiassa merkityksellisiin oikeustosiseikkoihin. Oikeusvoima ei rajoitu tekoon sen tutkitussa (oikeudenkäyntiaineistosta ilmenevässä) muodossa, vaan koskee tekoa sellaisena kuin sen on katsottava todellisuudessa tapahtuneen. Näin ollen myös sellaiset tekoon liittyvät seikat kuuluvat oikeusvoiman alaisuuteen, joihin syyttäjä olisi voinut vedota, mikäli seikka olisi ollut viranomaisten tiedossa. Tämä puolestaan asettaa syyttäjälle velvollisuuden omalta osaltaan varmistautua siitä, että menettelyn tosiasiallinen luonne oikeudellisesti merkityksellisine yksityiskohtineen on esitutkinnassa riittävästi selvitetty.

Vetoamisvelvollisuuden täyttäminen edellyttää syyttäjältä myös reagointia muuttuvaan oikeudenkäyntiaineistoon ns. jatkuvan syyteharkinnan periaatteen mukaisesti. Jos näyttöharkinnasta tai oikeudellisesta arvioinnista riippuen on epävarmaa, mikä useammista eri rangaistussäännöksistä tai niiden sisältämistä tekotavoista soveltuu asiaan, on syyttäjän yleensä syytä esittää vaihtoehtoisia rangaistusvaatimuksia. Mikäli nämä vaihtoehdot ovat todettavissa jo esitutkinta-aineistosta, on vaihtoehtoiset vaatimukset syytä esittää jo haastehakemuksessa. Muussa tapauksessa syyttäjän tulee tarkistaa vaatimuksiaan oikeudenkäynnin aikana, kun aihetta siihen ilmenee.

Joissakin yksittäistapauksissa uusiin myöhemmin tietoon tulleisiin seikkoihin vetoaminen voi olla mahdollista ylimääräisen muutoksenhaun muodossa. Tämä on kuitenkin siinä määrin poikkeuksellista, ettei tämä mahdollisuus rajoita syyttäjän velvollisuutta tarkasti selvityttää asiassa olennaiset oikeustosiseikat.

Syyttämättä jättämistä koskevassa ratkaisussa on niinikään yksilöitävä asiassa relevantit oikeustosiseikat. Syyksilukevassa päätöksessä tämä tapahtuu vastaavasti kuin haastehakemuksessa. Prosessuaalisessa päätöksessä syyttämättä jättämisestä on myös tärkeää yksilöidä, minkä tunnusmerkistötekijän olemassaolosta ei asiassa ole riittävää näyttöä taikka minkä tunnusmerkistötekijän puuttuessa menettely ei ole rikos. Jos tosiasiallinen tapahtumainkulku on asiassa jäänyt hyvin epäselväksi, voidaan myös oikeustosiseikkojen osalta joutua tyytymään rajoitetumpaan yksilöintiin.

Päätös syyttämättä jättämisestä ei saa oikeusvoimaa. Oikeutta päätöksen muuttamiseen on kuitenkin rajoitettu. Päätöksen saa peruuttaa ROL 1 luvun 11 §:n mukaisin edellytyksin uuden selvityksen osoittaessa sen perustuneen olennaisesti puutteelliseen tai virheelliseen selvitykseen. Ylempi syyttäjä voi kuitenkin suorittaa asiassa uuden syyteharkinnan myös saman aineiston nojalla.

4. Todistustosiseikoista

Syyteharkinnassa on arvioitava, onko asiassa merkityksellisten oikeustosiseikkojen tueksi olemassa riittävä näyttö. Näyttöharkinnan lopputuloksesta riippuu, onko asiassa tehtävä näyttöperusteinen päätös syyttämättä jättämisestä vai tuleeko asiassa kysymykseen syytteen nostaminen tai sen vaihtoehtona erikseen säädetyillä edellytyksillä syyksilukeva syyttämättä jättäminen.

Näyttöharkinta perustuu todistustosiseikoille annettavaan näyttöarvoon. Todistustosiseikkoja ovat seikat, joilla on oikeusseuraamukselle välillinen (näyttö)merkitys. Ne ovat todisteita jonkin muun tosiseikan olemassaolosta. Todistajan kertomuksen ja kirjallisen todisteen sisältö ovat todistustosiseikkoja. Todistustosiseikoissa voidaan erotella myös apu(todistus)tosiseikat, jotka saavat todistusarvoa vain tietyn muun todistustosiseikan näyttöarvon ja luotettavuuden arvioinnissa. Esimerkiksi todistajan mahdollisuuksista havaintojen tekoon taikka jonkin teknisen näytön tutkintamenetelmistä esitettävä selvitys koskee tämän todistajankertomuksen taikka teknisen näytön luotettavuutta.

Käytännössä tietyt seikat saattavat samassa asiassa olla sekä oikeus- että todistustosiseikan asemassa. Näiden käsitteiden välinen rajanveto ei siten ole yksiselitteinen. Rajanveto on kuitenkin olennainen, koska syyttäjän vetoamisvelvollisuus koskee ainoastaan oikeustosiseikkoja, ei todistustosiseikkoja. Tuomioistuimen tehtävänä on harkita jutussa esitettyjen todistustosiseikkojen näyttöarvo. Tässä harkinnassaan tuomioistuin ei ole millään tavoin sidottu asianosaisten vetoamisiin, mutta syyttäjän tulee esittää oma näkemyksensä asiassa esitetystä näytöstä.

Näytön riittämättömyyteen perustuvissa päätöksissä syyttämättä jättämisestä on todettava jutun tärkeimmät todistustosiseikat. Todisteiden sisältöä ei yleensä ole syytä yksityiskohtaisesti kuvata, ellei niistä tehtyjen johtopäätösten ymmärrettävyys sitä poikkeuksellisesti vaadi. Perusteluissa tulee keskittyä näytön arviointiin ja syyttäjän siitä tekemien johtopäätösten esittämiseen. Päätöksen tulee antaa ensisijaisesti vastaus siihen, miksi syytteen nostamista puoltavien ja sitä vastaan puhuvien seikkojen punninnassa on päädytty päätöksen mukaiseen lopputulokseen. Vain ratkaisun lopputulosta tukevien seikkojen esittäminen ei ole riittävää.

Syyksilukevan päätöksen syyttämättä jättämisestä tulee sisältää haastehakemuksen teonkuvausta vastaavat tiedot sekä selostus näytöstä, jonka nojalla tunnusmerkistön on katsottu täyttyneen. Päätöksessä on mahdollista esittää perusteluja syyttäjän näkemykselle laajemmin kuin haastehakemuksessa. Päätöksen perusteluihin voidaan sisällyttää sellaista argumentaatiota, joka esitettäisiin pääkäsittelyssä asiaesittelyssä ja loppulausunnossa suullisesti. Perusteluissa on kuitenkin edellä mainituin tavoin syytä ottaa huomioon ratkaisun perustuminen tuomioistuimen tuomiosta poiketen vain kirjalliseen esitutkinta-aineistoon.

5. Haastehakemuksen teonkuvauksen kirjoittamisesta

Haastehakemuksen teonkuvaukseen on sisällytettävä kaikki tunnusmerkistön täyttymisen edellyttämät ja keskeisimmät mittaamiseen vaikuttavat oikeustosiseikat. Tästä varmistumista helpottaa se, että teonkuvauksen sisältöä verrataan syyteharkinnassa tarkoin asianomaiseen tunnusmerkistöön. Syytteessä ei kuitenkaan voida vain toistaa abstraktista rikostunnusmerkistöä, vaan teonkuvauksen tulee sisältää syyttäjän oikeudellisen arvion mukaan tunnusmerkistön täyttävät, kysymyksessä olevassa asiassa ilmenneet konkreettiset tosielämän tapahtumat eli oikeustosiseikat.

Teonkuvauksen kattavuus ja laajuus tulee tasapainottaa vaatimukseen vetoamisvelvollisuuden täyttämisestä. Teonkuvauksen ja siihen oikeudenkäynnin aikana tehtyjen nimenomaisten muutosten tulee kattaa kaikki tarpeelliset tunnusmerkistötekijät. Syyttäjän muutoin esimerkiksi asiaesittelyssään tai loppulausunnossaan syytteen tueksi esittämiä perusteluja tuomioistuin ei voi käyttää syyksilukemisessa, ellei niitä ole tehty syytteen teonkuvauksen tarkistuksena. Oikeudenkäynnissä ei kirjata muita asianosaisen lausumia kuin vaatimukset ja vaatimusten muutokset. Syyttäjän tulee itse varmistautua siitä, että tuomioistuin ottaa huomioon syyttäjän tekemät teonkuvauksen muutokset.

Haastehakemuksen teonkuvauksessa ei ole syytä laveasti kuvailla syyttäjän syyteharkinnan perusteita, koska teonkuvauksen oikeustosiseikat kuuluvat vetoamisvelvollisuuden ja syytesidonnaisuuden piiriin. Tällöin jokainen pienikin muutos aiheuttaa tarpeen syytteen tarkistamiseen. Teonkuvaukseen ei yleensä ole aiheellista sisällyttää muuta kuin edellä mainitut syyksilukemisen tai mittaamisen kannalta tarpeelliset seikat. Asian laajempi taustoittaminen tapahtuu pääkäsittelyssä suullisesti, jolloin se jää vetoamisvelvollisuuden ja syytesidonnaisuuden ulkopuolelle. Esimerkiksi vaikeaselkoista nimi- tai numerotietoa sisältävä aineisto saattaa kuitenkin olla tarkoituksenmukaista esittää haastehakemuksessa kirjallisesti edellä esitettyä laajemmin.

Kirjallisessa menettelyssä vastaajan tunnustuksen kohteena on nimenomaan teonkuvauksessa kuvattu konkreettinen teko. Tunnustus on tämän menettelymuodon käytön edellytys ja mahdollisuus teonkuvauksen tarkistamiseen pääkäsittelyssä puuttuu. Siten näissä asioissa korostuu vaatimus teonkuvauksen riittävästä yksityiskohtaisuudesta jo haastehakemuksessa.

Tietyn teon syyksilukeminen rikoksena edellyttää menettelyn tunnusmerkistönmukaisuuden lisäksi myös teon oikeudenvastaisuutta ja tekijän syyllisyyttä. Oikeudenvastaisuuden ja syyllisyyden täyttävien seikkojen kirjaaminen syytteen teonkuvaukseen on kuitenkin vain poikkeuksellisesti tarpeellista. Esimerkiksi hätävarjelu, pakkotila tai loukatun suostumus voivat poistaa teon oikeudenvastaisuuden. Asiassa tulee ilmetä joitakin tällaiseen perusteeseen viittaavia erityisiä syitä, jotta oikeudenvastaisuuden täyttymistä osoittavia seikkoja olisi tarpeen tuoda esille teonkuvauksessa. Jos esimerkiksi vastaajan syyntakeisuus on jutussa riidanalainen, siihen liittyvä kannanotto ja selvitys voidaan esittää todistelun yhteydessä.

Tekijän menettelyn subjektiivisten edellytysten täyttyminen, riippumatta siitä katsotaanko niiden rikoksen rakenteessa kuuluvan syyllisyyteen taikka tunnusmerkistönmukaisuuteen, arvioidaan usein muiden tunnusmerkistötekijöiden avulla. Tahallisuudesta ei yleensä ole teonkuvaukseen tarpeen esittää erillistä kuvausta. Sen sijaan tuottamuksen osalta saattaa tapauskohtaisesti olla syytä esittää teonkuvauksessa sekä tuottamusta osoittava konkreettinen menettely että huolellisuusnormin eli huolellisen menettelyn sisältö.

6. Haastehakemuksen todisteluosan kirjoittamisesta

Haastehakemuksessa ilmoitettavien todisteiden todistusteemojen yksityiskohtainen kuvaus edistää pääkäsittelyn suunnittelua ja sen selkeää ja jäntevää toteuttamista. Sen avulla voidaan myös pyrkiä torjumaan selvästi tarpeeton ja asiaan kuulumaton todistelu. Rikosasiassa ei aiemmin nimeämätön todistusteema sinänsä prekluloidu, vaan tarpeen ilmetessä kysymyksiä voidaan esittää myös muista teemoista. Ilmoitetuista teemoista poikkeaminen voi kuitenkin vaikuttaa mm. kuulustelujärjestykseen.

Syyttäjän on haastehakemuksessaan ROL 5 luvun 3 §:n mukaisesti ilmoitettava ne todisteet, joihin hän aikoo vedota syytteensä tueksi. Haastehakemuksen todistelua koskevassa osassa voidaan teonkuvausta vapaammin perustella myös sellaisia seikkoja, jotka perustuvat arvostuksiin taikka harkintaan.

Haastehakemuksessa tulee esittää todisteet todistuskeinoittain (henkilötodistelu, kirjalliset todisteet ja reaalitodisteet) ja ainakin pääpiirteissään se, mitä kullakin todisteella aiotaan näyttää toteen. Jutun luonteesta ja ao. todisteesta riippuu, kuinka yksityiskohtaisesti todistusteemat on aiheellista yksilöidä. Viimesijaisena todistusteemana on ainakin ajatuksellisesti aina jonkin riidanalaisen tai ilman todistelua epävarmaksi jäävän oikeustosiseikan olemassaolo.

Todistustosiseikan esittäminen todistusteemana saattaa kuitenkin olla tarkoituksenmukaista todisteiden ketjuuntuessa, jolloin todistusteemana voi olla todistustosiseikka, joka edelleen johtaa tiettyyn oikeustosiseikkaan. Mm. selvitys vastaajan taloudellisesta asemasta saattaa omata välillistä näyttöarvoa tunnusmerkistötekijänä olevalle oikeustosiseikalle. Esimerkkinä välillisestä todistelusta korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2006:78 vastaajan syyllistyminen anastukseen näytettiin välillisellä todistelulla hänen hallustaan löydetyistä anastetuista esineistä, hänen liikkumisestaan anastuspaikan luona ja hänen kertomustensa epäluotettavuudesta. Todistelun kohteena olevan seikan yhteys oikeustosiseikkaan tulee ilmetä haastehakemuksesta näissäkin tilanteissa.

Pääkäsittelyä helpottavaa selvitystä syyteharkinnan perusteista voidaan haastehakemuksessa esittää kirjallisten todisteiden kuvauksessa laajemmin kuin henkilötodistelun kuvauksessa. Kirjallisen todisteen sisältö ei enää oikeudenkäynnin aikana muutu ja erityisesti moniselitteisen ja tulkinnanvaraisen kirjallisen todistusaineiston osalta on syytä esittää haastehakemuksessa yksityiskohtaisemmin syyttäjän siitä tekemät johtopäätökset. Syyttäjä voi objektiivisuusvelvoitteensa puitteissa esittää todistusteeman itse todisteesta tekemänsä arvion mukaisena. Todistusteemana on syyttäjän väite tietyn seikan olemassaolosta. Pääkäsittelyssähän syyttäjän tulee joka tapauksessa perustella todistelun tarve ja esittää näkemyksensä todistelun merkityksestä.

7. Todistusteemoista

Todistelun tarve johtuu lähtökohtaisesti siitä, että joidenkin oikeustosiseikkojen olemassaolo on asiassa riidanalaista. Haastehakemuksesta tulisi mahdollisimman selvästi käydä ilmi, mikä asiassa on syyttäjän mielestä riidanalaista. Tätä edesauttaa riidattomien seikkojen kirjaaminen todistelun alkuun omaksi osiokseen. Tämän jälkeen todistelu voidaan kohdistaa riidanalaisiin seikkoihin. Riidattomuuskriteeri ei silti välttämättä täysin rajaa pois todistelutarvetta, kun tunnustus ei ole ainakaan vakavissa rikoksissa yksin syyksilukemiseen riittävä.

Vastaajan tunnustuksen perusteella syyttäjä voi todeta tietyt seikat riidattomiksi, minkä vuoksi niistä ei esitetä muuta näyttöä tai sitä esitetään vain rajoitetusti. Kirjallista menettelyä tai poissaolokäsittelynä käsiteltävää asiaa lukuun ottamatta vastaajan esitutkintakertomukseen sisältyvä tunnustus ei ylipäätään kelpaa suoraan todisteeksi. Pääkäsittelyyn menevässä asiassa tunnustusta ei siten nimetä todisteeksi. Tunnustuksen sisältö tulee oikeudenkäyntiaineistoksi vasta mahdollisen kertomuksen muuttamisen vuoksi siihen ROL 6 luvun 7 §:n 2 momentin ja OK 17 luvun 32 §:n 2 momentin nojalla vedottaessa. Tällöin syyttäjän esitutkintakertomuksesta lukemat lausumat tulevat vastaajan todistelutarkoituksessa tapahtuvan kuulemisen osana oikeudenkäyntiaineistoksi.

Yksinkertaisissa asioissa, joissa oikeudenkäyntiaineisto on suppea, on yleensä kaikille asianosaisille ja tuomioistuimelle selvää, mistä seikoista esimerkiksi silminnäkijätodistaja tulee kuultavaksi. Haastehakemuksessa ei silti tule todistusteemaa tällöinkään esittää niin epämääräisessä muodossa kuin "tapahtumainkulku". Tapahtumainkulku ei sisällä väitettä mistään jonkin rikoksen tunnusmerkistön täyttävän seikan olemassaolosta. Todistusteeman tulee olla konkreettisempi - esimerkiksi pahoinpitelyrikoksessa väkivallan kohdistuminen ja laatu, tekijän yksilöiminen, vammojen laatu jne.

Monimutkaisissa asioissa ja erityisesti kirjallisissa todisteissa syyttäjä voi varsin seikkaperäisilläkin kuvauksilla edistää tuomioistuimen sekä muiden asianosaisten pääkäsittelyyn valmistautumista ja jakaa tietoa syytteen perusteista. Esimerkiksi vaikeasti tulkittavia laskutoimituksia sisältävässä asiassa on tarkoituksenmukaista kirjoittaa haastehakemuksen todisteluosaan näkyviin niiden laskutoimitusten perusteet, joilla syyttäjä on päätynyt teonkuvauksessa esittämiinsä lukuihin.

Tarkastuskertomuksissa ja muissa vastaavissa usein laajoissa asiakirjoissa on haastehakemuksessa jutun laadun edellyttämin tavoin yksilöitävä ne havainnot, joihin syyttäjä syytteensä tueksi viittaa. Suppeammankin asiantuntijalausunnon osalta on syytä todistusteemassa yksilöidä se johtopäätös, jonka syyttäjä on syyteharkinnassaan lausunnon näyttömerkityksestä tehnyt.

Tahallisuuden tai tuottamuksen täyttyminen asiassa voidaan erottaa todistelussa omaksi todistusteemakseen, mutta mahdollista on myös, että muut yksilöidyt todistusteemat kattavat riittävästi tunnusmerkistön subjektiivisten edellytysten täyttymisen.

Kirjallisessa menettelyssä todisteiden yksilöinti haastehakemuksessa eroaa pääkäsittelyyn menevistä jutuista siltä osin, että syyttäjän tulee tarvittaessa vedota myös kirjallisiin esitutkintakertomuksiin. Pääsääntöisesti kirjallisessa menettelyssä käsiteltävien asioiden tulee olla tunnustettuja ja näytöllisesti selviä.Tämän vuoksi tunnustaminen voidaan usein todeta lyhyesti riidattomissa seikoissa. Kun kuitenkin tunnustaminen tarkoittaa tiettyjen tosielämän tapahtumien, ei niiden oikeudellisen arvioinnin tunnustamista, voi haastehakemuksen todistelussa olla tarpeen ilmoittaa tunnustamisen pääkohdat. Tästä vastaaja ja puheenjohtaja voivat todeta sen, miten syyttäjä on arvioinut esitutkinnassa kirjatun tunnustuksen.

Todisteet voidaan haastehakemuksessa yksilöidä jutun todistusaineistosta riippuen harkinnan mukaan todisteittain (jokainen henkilötodistaja ja kirjallinen todiste erikseen teemoineen) taikka todistusteemoittain (jokaisen teeman, usein tunnusmerkistötekijän, alaisuudessa sitä koskevat todisteet). Todistusteemoittainen esitystapa on sikäli suositeltava, että se osoittaa kutakin tunnusmerkistötekijää tukevan todistelun.

Syyteharkinnassa on joka tapauksessa syytä käyttää hyväksi molempia menetelmiä. Tällöin voidaan todisteittain tapahtuvalla aineiston läpikäynnillä varmistua siitä, että jokaisen yksittäisen todisteen tarpeellisuus tulee tarkasti arvioiduksi. Tämä vähentää tarvetta kesken käsittelyn vedota uusiin todisteisiin. Vastaavasti todistusteemoittain tapahtuva arviointi osaltaan varmistaa sen, onko jokaisen tunnusmerkistötekijän osalta olemassa haastehakemuksessa yksilöitävissä oleva ja syytteen nostamiseen riittävä näyttö.

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki
Valtionsyyttäjä Pekka Koponen