Hyppää sisältöön

Ei syytteitä kokonaisuudessa, jossa yhtenä epäiltynä kansanedustaja

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 7.6.2024 13.03
Tiedote

Syyttäjät eivät nosta syytteitä epäillyistä rikoksista kokonaisuudessa, jossa yhtenä epäiltynä on ollut kansanedustaja.

Helsingin poliisilaitos on tiedottanut asiasta 4.3.2024 esitutkinnan valmistumisen ja syyteharkintaan siirtymisen yhteydessä.

Ensimmäinen asiakokonaisuus koskee Helsingin Sanomien 19.6.2022 julkaisemaa, kansanedustajaa koskevaa artikkelia. Tapauksen rikosnimikkeet ovat olleet kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja päätoimittajarikkomus. Päätösten numerot ovat 24/5707, 24/5708, 24/5709, 24/5710, 24/5711, 24/5712, 24/5713, 24/5714 ja 24/5715.

Toinen asiakokonaisuus koskee kansanedustajan omia julkaisuja, jotka hän oli kirjoittanut Helsingin Sanomien 19.6.2022 julkaiseman artikkelin perusteella. Tapauksen rikosnimikkeet ovat olleet törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, törkeä kunnianloukkaus ja salassapitorikos. Päätöksen numero on 24/5716.

Kolmannessa asiassa on kyse kansanedustajan 23.2.2023 julkaisemasta kirjasta. Asia on tutkittu apulaisvaltakunnansyyttäjän marraskuussa 2023 antaman määräyksen perusteella. Tapauksen rikosnimike on ollut salassapitorikos. Päätöksen numero on 24/5717.

Syyttäjillä ei ole asiasta enempää tiedotettavaa.

Päätökset syyttämättä jättämisestä ovat osittain salassa pidettäviä, koska ne sisältävät tietoja henkilöiden yksityiselämään liittyvistä arkaluonteisista seikoista. Päätökset voi tilata Etelä-Suomen syyttäjäalueelta, [email protected].

Asian ovat ratkaisseet aluesyyttäjät Juulia Lehtonen ja Petteri Olkkonen Etelä-Suomen syyttäjäalueelta, [email protected], puh. 029 562 2116.