Annettu 22.3.2019, dnro 326/21/18
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta, joka koski epäiltyä väärennystä ja petosta.
Kihlakunnansyyttäjä oli tutkinnanjohtajan esityksestä päättänyt, että esitutkinta lopetetaan ei näyttöä -perusteella. Asianosaisten kertomukset olivat olleet ristiriitaiset eikä epäillyn syyllisyyden tueksi olisi ollut saatavissa muuta selvitystä. Myöskään tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei ollut vaatinut esitutkinnan jatkamista.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että ainoat tutkintatoimenpiteet näyttivät olleen tutkijan puhelut muutamalle henkilölle – kirjalliseen aineistoon tutustumisen lisäksi. Puhutukset oli mainittu aineistossa lyhyesti, mutta niistä ei ollut laadittu kuulustelupöytäkirjoja.
Koska esitutkintakynnys oli tutkinnanjohtajan harkinnan mukaan ylittynyt eikä epäiltyjä rikoksia voitu pitää vähäisinä, tuli epäiltyjä rikoksia niiden laatu huomioon ottaen tutkia tarkemmin. Esitutkinnassa oli vielä mahdollista saada asiaan lisäselvitystä, joko rikosepäilyn puolesta tai sitä vastaan. Lisänäytön hankkiminen ei olisi oletettavasti suuritöistä. Tämän kaltaisten rikosten esitutkinta vaatii tyypillisesti enemmän toimenpiteitä kuin mitä tässä tapauksessa oli tehty.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan päätelmät siitä, että riittävää näyttöä syytteen nostamiseksi ei varsin todennäköisesti tultaisi saamaan, oli tässä tapauksessa tehty asian laatuun nähden liian aikaisessa vaiheessa ja liian vähäisten tutkintatoimenpiteiden pohjalta.
Tutkittavan asian laatu huomioon ottaen myös tärkeä yksityinen etu vaati, että esitutkintaa jatketaan. Epäiltyjen rikosten tarkempi tutkiminen parantaisi asianomistajan mahdollisuuksia ajaa vahingonkorvausvaatimustaan ja käyttää toissijaista syyteoikeuttaan siinä tapauksessa, että asia ei lopulta etenisi syyteharkintaan tai syytettä ei nostettaisi.
Vaikka apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi eri ratkaisuun kuin kihlakunnansyyttäjä, oli kihlakunnansyyttäjä kuitenkin tehnyt ratkaisunsa harkintavaltansa puitteissa.
