Annettu 5.12.2019, dnro 143/21/19
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi esitutkinnan rajoittamispäätökset, jotka koskivat epäiltyä törkeää kavallusta. Kihlakunnansyyttäjä oli tutkinnanjohtajan esityksestä päättänyt, että esitutkinta lopetetaan ei näyttöä -perusteella.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöksen mukaan vaikutti siltä, että asiassa ei tutkinnanjohtajan ja syyttäjän mielestä ollut syytä epäillä rikosta, ja syyteoikeus oli osittain vanhentunut. Siinä tapauksessa tutkinnanjohtajan olisi tullut omalla päätöksellään jättää esitutkinta toimittamatta.
Toisaalta se, että tutkinnanjohtaja oli tehnyt esitutkinnan rajoittamisesityksen, viittasi siihen, että rikosta oli hänen mielestään syytä epäillä ainakin joltakin osin. Rajoittamisesityksestä tai -päätöksistä ei kuitenkaan ilmennyt, miltä osin.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä viittasi yleiseen ohjeeseen VKS:2016:5 ja katsoi, että lisänäytön hankkiminen asiassa ei oletettavasti olisi suuritöistä, eikä epäilty rikos ollut vähäinen. Päätelmät siitä, että riittävää näyttöä syytteen nostamiseksi ei varsin todennäköisesti tultaisi saamaan, oli tässä tapauksessa tehty asian laatuun nähden liian aikaisessa vaiheessa. Rikoksesta epäillyt olivat tiedossa, mutta heitä ei kuitenkaan ollut kuulusteltu tai edes puhutettu esitutkinnassa.
Rajoittamispäätösten sisällön osalta apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että päätöksessä tulee selkeyden vuoksi pysyttäytyä lopputuloksen kannalta olennaisimmissa seikoissa, ja päätöksestä tulee ilmetä riittävän selvästi, mitä epäiltyä rikosta päätös koskee. Tässä tapauksessa epäilty rikos oli jäänyt epäselväksi.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä saattoi tämän ohjaavan käsityksensä syyttäjän tietoon vastaisen varalle.
