Esitutkinnan rajoittaminen, ei näyttöä -peruste, konkurrenssiperuste, syyteharkinnan kesto, rikoshyödyn selvittäminen, eläinsuojelurikos
Annettu 26.10.2022, dnro 46/21/21
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi aluesyyttäjän tekemät ei näyttöä -perusteiset ja konkurrenssiperusteiset esitutkinnan rajoittamispäätökset ja hylkäsi tutkinnanjohtajan rajoittamisesityksen.
Ei näyttöä -perusteisen rajoittamispäätöksen osalta päätelmät siitä, ettei riittävää näyttöä syytteen nostamiseksi varsin todennäköisesti saataisi, oli tehty asian laatuun nähden liian aikaisessa vaiheessa. Konkurrenssiperusteista rajoittamispäätöstä tehtäessä oli puolestaan sovellettu väärin aiemmin tuomitun rangaistuksen huomioon ottamista koskevia säännöksiä.
Asiassa oli kyse siitä, että A:n ja B:n oli epäilty syyllistyneen eläinsuojelusäännösten vastaisiin laiminlyönteihin hevoseläinten hoidossa. Asiassa oli ollut epäselvyyttä siitä, kumpi epäillyistä lopulta omisti kyseiset eläimet ja oli siten eläintenpidosta vastannut taho.
Esitutkinta oli lopetettu A:n osalta ei näyttöä -perusteella, koska eläinten oikeasta omistajasta ei ollut arvioitu olevan saatavissa luotettavaa selvitystä, vaikka asiaa olisi selvitetty lisää. B:n osalta esitutkinta oli lopetettu konkurrenssiperusteella, sillä epäillyllä teolla ei arvioitu olevan olennaista merkitystä tuomittavaan kokonaisrangaistukseen, kun otettiin huomioon B:lle aiemmin tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, ettei esitutkinnassa ollut tehty riittäviä toimia eläinten omistajan tai omistajien ja eläintenpidosta tosiasiallisesti vastanneen henkilön tai vastanneiden henkilöiden selvittämiseksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan selvitystä olisi ollut saatavissa kuulemalla ainakin toista epäiltyä sekä tapauksen selvittämiseen osallistuneita eläinlääkäreitä ja mahdollisesti myös kahta eläinten hoitamiseen väitetysti osallistunutta henkilöä. Selvitystä olisi voinut saada myös epäiltyjen tilitiedoista ja viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä.
Konkurrenssiperusteisessa rajoittamisharkinnassa huomioitu aiempi vankeusrangaistus oli ollut ehdollinen eikä aiemmin tuomitun vankeusrangaistuksen huomioon ottamista koskevan rikoslain 7 luvun 6 §:n edellyttämin tavoin ehdoton. Lisäksi epäillyn rikoksen tekoaika oli jatkunut aiemmin tuomitun rangaistuksen tuomiopäivän jälkeiseen aikaan, eli epäiltyä rikosta ei ollut myöskään tehty rikoslain 7 luvun 6 §:ssä säädetyin tavoin ennen konkurrenssiperusteisessa rajoittamisharkinnassa huomioitua tuomiota. Aiemmin tuomitun vankeusrangaistuksen huomioon ottamista koskevaa rikoslain 7 luvun 6 §:ää oli näin ollen sovellettu väärin.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan esitutkinnassa oli vieläkin mahdollista saada lisäselvitystä ja samalla arvioida, oliko asiassa syytä epäillä tutkinnan kohteena olleeseen menettelyyn liittyen muita kantelijan kantelukirjoituksessaan yksilöimiä rikoksia.
Kantelun kohteena oli edellä selostetuttujen esitutkinnan rajoittamispäätösten lisäksi samaan eläinsuojelurikoksia koskeneeseen asiakokonaisuuteen liittynyt aiempi syyteasia, jonka osalta arvioitavana oli syyteharkinnan kesto ja syyttäjän velvollisuus selvityttää rikoshyöty.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan kyseisen syyteasian lähes kaksi vuotta kestänyt syyteharkinta-aika oli ollut melkein kaksinkertainen verrattuna valtakunnansyyttäjän yleisessä ohjeessa VKS:2013:3 tavoitteeksi asetettuun yhden vuoden enimmäissyyteharkinta-aikaan. Siten syyteharkinta kesti kohtuuttoman kauan, kun otetaan huomioon myös se, että asia oli ollut laadultaan tavanomainen.
Lisäksi apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi valtakunnansyyttäjän yleiseen ohjeeseen VKS:2016:4 viitaten, että pyrkimys hoitaa yhdellä kertaa samaa vastaajaa koskevat samantyyppiset asiat ei ole hyväksyttävä peruste syyteharkinnan viivästymiselle. Myöskään viranomaisen resurssipula ei ollut hyväksyttävä peruste asian käsittelyn viivästymiselle.
Rikoshyödyn osalta apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että syyttäjän olisi tullut pyytää poliisia selvittämään esitutkinnassa selvittämättä jäänyt, epäillyllä menettelyllä saatu rikoshyöty.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti esitutkinnan rajoittamispäätökset tehneen aluesyyttäjän huomiota vastaisen varalta päätöksessä selostetun lainmukaisen menettelyn noudattamiseen konkurrenssiperusteisessa esitutkinnan rajoittamisharkinnassa. Ei näyttöä -perusteisen esitutkinnan rajoittamispäätöksen osalta apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että aluesyyttäjä oli tehnyt ratkaisunsa harkintavaltansa rajoissa, vaikka apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi siltäkin osin erilaiseen lopputulokseen kuin aluesyyttäjä.
Kantelun kohteena olleessa syyteasiassa syyttäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä ei ollut enää Syyttäjälaitoksen palveluksessa, joten asia ei antanut hänen menettelynsä osalta aihetta enempiin toimiin.
