Hyppää sisältöön

Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston tiedote: Ei syytettä Lohjalla tapahtuneesta, kahden lapsen kuolemaan johtaneesta liikenneonnettomuudesta

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 6.6.2018 10.54
Tiedote

Lohjalla 17.1.2018 kahden pienen lapsen kuolemaan johtaneesta liikenneonnettomuudesta ei nosteta syytettä onnettomuusautoa kuljettanutta lasten isää vastaan. Syyttäjä on jättänyt syytteen nostamatta, koska oikeudenkäyntiä ja rangaistusta on pidettävä kohtuuttomina ja tarkoituksettomina.

Lohjalla tapahtui 17.1.2018 tiellä nro 25 liikenneonnettomuus, jossa vuonna 1992 syntyneen miehen kuljettama henkilöauto suistui liukkaalla tiellä vastaantulevan liikenteen ajokaistalle ja törmäsi vastaan tulleen henkilöauton keulaan. Miehen kuljettaman henkilöauton takapenkillä turvaistuimissa olleet 1- ja 3-vuotiaat lapset kuolivat törmäyksessä saamiinsa vammoihin.

Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjä on katsonut, että esitutkinta-aineiston perusteella on sinänsä todennäköisiä syitä sen tueksi, että autoa kuljettanut lasten isä on syyllistynyt asiassa liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kahteen kuolemantuottamukseen.

Tilanteeseen ei ole kuitenkaan ennen onnettomuutta liittynyt ylinopeutta eikä muuta poikkeavaa liikennekäyttäytymistä. Keliolosuhteet ovat olleet erittäin vaikeat tien liukkauden vuoksi. Miehen huolimattomuus ei ole ollut törkeää huolimattomuutta. Tapahtuneesta on aiheutunut inhimillisesti katsoen hyvin järkyttävät seuraukset autoa kuljettaneelle miehelle ja menehtyneiden lasten äidille.

Näistä syistä johtuen syyttäjä katsoo, että oikeudenkäyntiä ja mahdollista rangaistusta on tässä yksittäistapauksessa pidettävä kohtuuttomina ja tarkoituksettomina. Rangaistusjärjestelmän uskottavuuden ylläpitäminen ei tässä asiassa edellytä syytteen ajamista.

Päätös syyttämättä jättämisestä (päätöksen nro 18/1226, syyttäjän asianro R 18/3309) on tilattavissa Länsi-Uudenmaan syytäjänvirastosta, puh 029 56 21000.

Lisätietoja tarvittaessa antaa kihlakunnansyyttäjä, apulaispäällikkö Tapio Mäkinen,puh. 029 56 21054.