Annettu 9.6.2021, asianumero 330/21/20
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi aluesyyttäjän tekemän ei näyttöä -perusteisen päätöksen syyttämättä jättämisestä ja teki uuden syyteharkinnan myymälänäpistystä koskevassa asiassa.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi kantelijan toimittaman uuden selvityksen perusteella, että asiassa oli syytteen nostamiseksi vaadittavat todennäköiset syyt rikosepäilyn tueksi. Hän kuitenkin päätti jättää syytteen nostamatta konkurrenssiperusteella.
Epäillyllä oli käräjäoikeudessa vireillä toinen syyteasia. Yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten vuoksi epäillystä näpistyksestä sekä käräjäoikeudessa jo vireillä olevasta asiasta olisi tullut tuomita epäillylle yhteinen rangaistus, jonka kokonaismäärään epäilty näpistys ei olisi vaikuttanut olennaisesti. Myöskään tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaatinut syytteen nostamista, kun otetaan huomioon näpistyksen kohteena olleen omaisuuden vähäinen arvo.
Aluesyyttäjä oli arvioinut päätöksessään, että riittävää näyttöä syytteen nostamiseksi epäillystä näpistyksestä ei ollut, ja että syytekynnyksen mahdollisen ylittymisen selvittäminen olisi edellyttänyt lisätutkintaa. Aluesyyttäjä ei kuitenkaan ollut pitänyt lisätutkinnan tekemistä tarkoituksenmukaisena, sillä hän olisi selvityksensä mukaan syytekynnyksen ylittyessäkin jättänyt syytteen nostamatta vähäisyysperusteella.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että syyttäjä voi jättää lisätutkintapyynnön tekemättä esitutkinnan toimituttamista koskevan harkintavaltansa puitteissa (esitutkintalain 5 luku 2 § 2 mom.). Syyttäjä voi katsoa, ettei lisätutkinta olisi tarkoituksenmukainen, koska sen myötä mahdollisesti saatavasta syytekynnyksen ylittävästä näytöstä huolimatta syyte jätettäisiin nostamatta jollakin harkinnanvaraisen syyttämättäjättämisen mahdollistavalla perusteella (vähäisyys-, nuoruus-, kohtuus-, konkurrenssi-, kustannus- ja tunnustamisperusteet) tai muusta syystä.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että aluesyyttäjä oli tässä tapauksessa tehnyt ratkaisunsa lisätutkinnan määräämättä jättämisestä lain hänelle suoman harkintavallan puitteissa.
Lisäksi apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että aluesyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen päätösosiossa oli syyttämättä jättämisen perusteeksi virheellisesti esitetty vähäisyysperuste. Päätös oli kuitenkin sen perustelujen ja syyttäjän antaman selvityksen mukaan tehty ei näyttöä -perusteella.
Asia ei antanut aihetta apulaisvaltakunnansyyttäjän toimiin aluesyyttäjän menettelyn suhteen, sillä päätöksen tehnyt aluesyyttäjä ei ollut enää Syyttäjälaitoksen palveluksessa.
