Hyppää sisältöön

Perussuomalaiset Nuoret ry:n puheenjohtajalle syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 11.11.2016 10.03
Tiedote

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on asettanut Perussuomalaiset Nuoret ry:n puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on asettanut Perussuomalaiset Nuoret ry:n puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Syytteet koskevat Tynkkysen Facebook-sivullaan julkaisemia islaminuskoisia ihmisiä ja islamin uskontoa koskevia kirjoituksia. Tynkkysen epäillään niissä eri tavoin uhanneen, panetelleen ja solvanneen islaminuskoa tunnustavaa ihmisryhmää heidän uskontonsa perusteella sekä loukkaamistarkoituksessa herjanneen ja häpäisseen muslimien pyhinä pitämiä asioita.

Tynkkynen on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Hän on kertonut tarkoituksensa olleen vaikuttaa poliittisesti ja puolustaa länsimaisia arvoja.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoo, ettei julkiseen keskusteluun osallistuvan poliitikonkaan sananvapauteen kuulu oikeutta vihapuheeseen, joka kohdistuu yleisesti kaikkiin muslimeihin ja heidän pyhinä pitämiinsä asioihin ja joka on omiaan herättämään halveksuntaa ja jopa uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa islaminuskoista ihmisryhmää kohtaan.

Asian syyteharkinnan on suorittanut apulaisvaltakunnansyyttäjä, koska kysymyksessä on sananvapauden käyttämiseen joukkoviestinnässä liittyvä rikosepäily.

Syyte käsitellään aikanaan Oulun käräjäoikeudessa, jossa apulaisvaltakunnansyyttäjän määräämää syytettä ajaa kihlakunnansyyttäjä. Esitutkinta-aineisto tulee julkiseksi, kun asia on ollut oikeudessa esillä, ellei käräjäoikeus toisin määrää.

Lisätietoja: asian esittelijä, valtionsyyttäjä Jukka Rappe, p. 029 562 0823, sähköposti: [email protected]