Hyppää sisältöön

Pohjolakoti-rikoskokonaisuudessa syyttämättäjättämispäätöksiä

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 18.7.2022 14.52
Tiedote

Syyttäjällä on ollut syyteharkinnassa useita rikoskokonaisuuksia, jotka koskevat koulukoti Pohjolakodin toimintaa. Syyttäjä on nyt tehnyt kahden rikoskokonaisuuden osalta päätökset syyttämättä jättämisestä koskien virka-aseman väärinkäyttöä, pahoinpitelyä ja vapaudenriistoa.

Esitutkinnan aikana poliisi on tutkinut Pohjolakodin neljän yksikön toimintaa ja sitä, millä tavalla niihin sijoitettuja nuoria on kohdeltu. Tältä osin syyttäjän arvioitavaksi lähetettiin seitsemän epäiltyä rikoskokonaisuutta. Esitutkinnassa rikosnimikkeinä ovat olleet muun muassa virka-aseman väärinkäyttäminen, pahoinpitely ja vapaudenriisto.

Yhden rikoskokonaisuuden osalta syyttäjä on nyt tehnyt kaksi syyttämättäjättämispäätöstä (asianro R 20/6952, päätösnrot 22/2362 ja 22/2363) ja toisen rikoskokonaisuuden osalta yhden syyttämättäjättämispäätöksen (asianro 20/6836, päätös nro 22/2367). Kaikkien epäiltyjen rikosten osalta päätökset on tehty ei todennäköisiä syitä -perusteella. Ensimmäisessä rikoskokonaisuudessa epäiltyinä ovat olleet Pohjolakodin kaksi ohjaajaa. Jälkimmäisessä rikosepäilyssä on epäiltynä ollut kuljetusyrityksen työntekijä.

Kyse on kahdesta syyteharkintaan lähetetystä asiasta, joissa apulaisoikeusasiamies teki poliisille tutkintapyynnön heinäkuussa 2018. Tarkastuskäynnillään Pohjolakotiin apulaisoikeusasiamies teki selvitystä vaativia havaintoja vuosina 2013–2019.

Esitutkintamateriaali ja päätökset syyttämättä jättämisestä ovat osittain salassa pidettäviä (julkisuuslaki 24 § 1 momentti 25 ja 26 kohdat).

Syyttäjä teki kesäkuussa 2021 ja huhtikuussa 2022 syyttämättäjättämispäätöksiä kahden Pohjolakotiin liittyvän rikoskokonaisuuden osalta, ks. Syyttäjälaitoksen tiedotteet 24.6.2021 ja 1.4.2022.

Syyttäjällä on edelleen syyteharkinnassa kolme Pohjolakotiin liittyvää rikoskokonaisuutta. Niiden syyteharkinnan valmistumisesta tiedotetaan erikseen.

Syyttäjänä asiakokonaisuudessa toimii aluesyyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen Pohjois-Suomen syyttäjäalueelta, puh. 029 562 9019.