Hyppää sisältöön

Syyte alkoholin internetkauppaa koskevassa jutussa

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 25.7.2013 10.03
Tiedote

 

Valtionsyyttäjä Anu Mantilan päätös 26.6.2009 asianro R 08/31:

Valtionsyyttäjä on päättänyt nostaa syytteen ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen välittämisestä kahta alkoholijuomien myyntitoimintaa internetissä harjoittaneen virolaisyhtiön vastuuhenkilöä vastaan. Syytetyt olivat kaupallisessa tarkoituksessa tuoneet Saksasta Suomeen satojatuhansia litroja alkoholijuomia, joita ostajat eri puolilla Suomea olivat tilanneet ja maksaneet yhtiön internet-osoitteen www.viinikauppa.com kautta.

Syytteen ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen välittämisestä sai myös virolaisen kuljetusyrityksen vastuuhenkilö, joka oli myyjän puolesta kuljettanut tai järjestänyt alkoholijuomien kuljetuksia ostajille heidän ilmoittamaansa toimitusosoitteeseen Suomessa.

Syytteet ja menettämisvaatimukset kohdistuvat aikaan tammikuu 2007 -huhtikuu 2008. Myös ennen tätä Tullin valmisteverotuslain nojalla haltuunottamia ja myöhemmin takavarikoituja alkoholijuomia - noin 100.000 litraa - vaaditaan menetettäväksi valtiolle.

Valtionsyyttäjä on 26.6.2009 jättänyt haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen, jossa asia tulee aikanaan pääkäsittelyyn.

Oikeudenkäyntiasiakirjat tulevat salassa pidettäviksi säädettyjä tai määrättäviä asiakirjoja lukuun ottamatta julkisiksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeuden suullisessa käsittelyssä.

Syyttäjänä asiassa toimii valtionsyyttäjä Anu Mantila, puh. 010 362 0882.