Hyppää sisältöön

Syyte nostettu M/S Thor Libertyn asiassa

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 22.7.2013 16.20
Tiedote

 

Valtionsyyttäjä on päättänyt nostaa Mansaarelle rekisteröidyn M/S Thor Libertyn ukrainalaista päällikköä ja yliperämiestä vastaan syytteet merikelpoisuudesta huolehtimisen laiminlyönnistä.

Syytteen mukaan aluksen päällikkö on lähtenyt merelle aluksella, joka on ollut niin sopimattomasti lastattu, että hänen olisi pitänyt huomata matkan tuottavan aluksessa oleville ilmeistä hengenvaaraa. Perämiehen osalta kyse on siitä, että hän on valvonut aluksen lastausta ja hyväksynyt sen. Aluksen lastina on ollut mm. 158.680 kg nitroguanidiini (pikriitti) -nimistä räjähdysainetta, joka on ollut pakattuna pahvilaatikoissa kuormalavoille, vaikka määräysten mukaan se olisi tullut kuljettaa suljetuissa kuljetusyksiköissä.

Epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Haastehakemus on toimitettu Kymenlaakson käräjäoikeuteen (asianro R 12/32), jossa asia tulee aikanaan esille.

Oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäviksi säädettyjä tai määrättäviä lukuun ottamatta tulevat julkisiksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa.

Muilta osin esitutkinta on edelleen kesken.

Syyttäjänä asiassa toimii valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen, puhelin 029 56 20822.