Hyppää sisältöön

Syyttäjälaitoksen johtavat aluesyyttäjät valittu

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 29.3.2019 14.07 | Julkaistu suomeksi 20.5.2019 klo 11.17
Tiedote

Syyttäjälaitoksen johtavat aluesyyttäjät on valittu. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on valinnut Etelä-Suomen syyttäjäalueen johtavaksi aluesyyttäjäksi Harri Lindbergin, Länsi-Suomen syyttäjäalueen johtavaksi aluesyyttäjäksi Hannele Selin-Hakalan, Pohjois-Suomen syyttäjäalueen johtavaksi aluesyyttäjäksi Ilpo Virtasen ja Itä-Suomen syyttäjäalueen johtavaksi aluesyyttäjäksi Tom Söderlundin.

Johtavat aluesyyttäjät aloittavat tehtävissään 1.10.2019 – samaan aikaan kuin Syyttäjälaitos-niminen virasto aloittaa toimintansa. Johtava aluesyyttäjä nimitetään virkaan viiden vuoden määräajaksi.

- Johtavan aluesyyttäjän tehtävä on merkittävä, sillä hän luo edellytykset syyttäjäntoiminnan tehokkaalle ja valtakunnallisesti yhdenmukaiselle toiminnalle. Hän myös vastaa syyttäjäalueellaan siitä, että koko laitokselle asetetut tulos- ja muut tavoitteet saavutetaan ja että aluetta kehitetään pitkäjänteisesti henkilöstöä kuullen ja sen hyvinvoinnista huolehtien, valtakunnansyyttäjä Toiviainen sanoo.

Lisätietoja: valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, puh. 029 562 0802

Etelä-Suomen syyttäjäalue: Harri Lindberg, Helsingin syyttäjänvirasto, puh. 029 562 2100 Länsi-Suomen syyttäjäalue: Hannele Selin-Hakala, Sisä-Suomen syyttäjänvirasto, puh. 029 562 4600 Pohjois-Suomen syyttäjäalue: Ilpo Virtanen, Oulun syyttäjänvirasto puh. 029 562 9000 Itä-Suomen syyttäjäalue: Tom Söderlund, Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto, puh. 029 562 1200

Tietoa syyttäjälaitoksen organisaatiouudistuksesta