Hyppää sisältöön

Syyttäjät ovat hakeneet tuomion purkua osassa Kittilä-kokonaisuutta

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 24.11.2023 9.48
Tiedote

Syyttäjät ovat hakeneet korkeimmalta oikeudelta tuomion purkua Kittilän kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa.

Korkein oikeus myönsi syyttäjille 29.10.2021 valitusluvan niin sanotussa Kittilän pääjutussa rajoitettuna siten, että lupa koski osittain pääjutun yhtä syytekohtaa. Syytekohdassa oli kyse siitä, että Kittilän kunnanhallitus oli peruuttanut kunnanjohtaja Anna Mäkelän tutkintapyynnön kunnan enemmistöomistaman hissiyhtiön toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta ja antanut omistajaohjausta, jonka mukaan Palosaari piti palauttaa hissiyhtiön toimitusjohtajaksi.

Korkein oikeus antoi 2.3.2023 ennakkopäätöksen, jossa se katsoi, että kunnanhallituksen jäsenet olivat menetelleet lainvastaisesti peruuttaessaan Mäkelän tekemän tutkintapyynnön ja antaessaan omistajaohjausta. Siten he olivat syyllistyneet virka-aseman väärinkäyttämiseen.

Valitusluvan ulkopuolelle jäi kunnanjohtajan irtisanomista koskeva asia: Kunnanjohtaja oli irtisanottu muun muassa sillä perusteella, että hän oli tehnyt tutkintapyynnön kunnan enemmistöomistaman osakeyhtiön eli hissiyhtiön toimitusjohtajasta. Hovioikeus oli hylännyt syytteen 3.5.2021.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen ja Rovaniemen hovioikeuden tuomion välillä on ristiriita: Kunnanjohtaja irtisanottiin hänen tekemänsä tutkintapyynnön perusteella, jonka peruuttamisen osalta korkeimman oikeuden tuomiossa mainitut vastaajat tuomittiin rangaistukseen virkarikoksesta.

Syksyn 2023 kuluessa on lisäksi ilmennyt, että kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa on tullut esiin todisteita, joiden olemassaolosta ei tähän asti ole tiedetty.

Tässä vaiheessa asiassa ei ole enempää tiedotettavaa.

Asiaa hoitavat Pohjois-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjät Katri Junnikkala-Heikkinen, [email protected], p. 02956 29019, ja Sari Anttonen, [email protected], p. 02956 29028.