Annettu 8.11.2019, dnro 105/21/19
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on saattanut aluesyyttäjän tietoon ohjaavassa tarkoituksessa käsityksensä riittämättömään näyttöön perustuvien syyttämättäjättämispäätösten perustelemisesta. Niissä ei tule käyttää tuomitsemiskynnystä koskevia periaatteita.
Aluesyyttäjän selvityksessään siteeraamissa korkeimman oikeuden ratkaisuissa (KKO:2013:96 ja KKO:2019:54) on kyse tuomitsemiskynnyksestä eikä syyttämiskynnyksestä. Rikoksesta tuomitseminen edellyttää, että tuomioistuin näyttöä kokonaisuudessaan harkittuaan katsoo, ettei syytetyn syyllisyydestä ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä.
Syytteen nostamiseen sen sijaan riittävät todennäköiset syyt. Syytekynnys sisältää aina jonkinlaista epävarmuutta näytön riittävyydestä. Asianomistajalla on esitutkinnassa totuudessapysymisvelvollisuus toisin kuin rikoksesta epäillyllä. Siten ns. sana sanaa vastaan -tilanteessa asianosaisten lausumilla on erilainen todistusarvo.
Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttava kertomus, joka on syyttäjän mielestä uskottava eikä ole ristiriidassa muun tapahtumista saadun selvityksen kanssa, saattaa riittää syytteen nostamiseen, ellei kertomuksen luotettavuuteen liity jotain sitä heikentäviä seikkoja. Kovin hienojakoiseen arviointiin eri henkilöiden kertomusten luotettavuudesta syyteharkinnassa ei kuitenkaan ole syytä mennä, koska syyttäjän harkinta tässä vaiheessa perustuu vain kirjalliseen aineistoon.
Koska syyttämättä jättämisen lopputulos ei tässä tapauksessa muuttuisi, syyttäjän virheelliset perustelut eivät edellyttäneet asian uudelleen ratkaistavaksi ottamista.
