Annettu 2.5.2018, dnro 117/42/17
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on ohjaavana käsityksenään kiinnittänyt kihlakunnansyyttäjän huomiota oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 6a §:n 2 momentissa säädettyyn perusteluvelvollisuuteen.
Pelkkä viittaus korkeimman oikeuden ratkaisuun ei täytä lain vaatimusta siitä, että syyttäjän päätöksen perusteluista on ilmettävä ne seikat ja todisteet sekä näytön arviointi ja oikeudellinen päättely, joihin päätös perustuu.
Korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO:2013:96) on kyse asianosaisten kertomusten uskottavuuden ja niihin perustuvan näytön riittävyyden arvioinnista tuomitsemistoiminnassa. Rikoksen syyksilukeminen edellyttää, että tuomioistuin näyttöä kokonaisuudessaan harkittuaan katsoo, ettei syytetyn syyllisyydestä ole jäänyt varteenotettavaa epäilyä.
Syytteen nostamiseen riittävät todennäköiset syyt. Syytekynnys eli todennäköiset syyt sisältää aina jonkinlaista epävarmuutta näytön riittävyydestä. Asianomistajalla on esitutkinnassa totuudessapysymisvelvollisuus toisin kuin rikoksesta epäillyllä. Siten ns. sana sanaa vastaan -tilanteessa asianosaisten lausumilla on erilainen todistusarvo.
