Hyppää sisältöön

Syyttämättäjättämispäätöksen kumoaminen, ei näyttöä -peruste, riittämätön esitutkinta, syyttäjän määräys, perusteluvelvollisuus

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 3.3.2021 23.01
Uutinen

Annettu 24.2.2021, dnro 281/21/20

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on saattanut aluesyyttäjän tietoon käsityksensä syyteharkinnan tekemisestä vasta riittävän esitutkinnan jälkeen ja syyttämättäjättämispäätöksen perusteluvelvollisuudesta.

Aluesyyttäjä oli perustanut päätöksensä sellaisen näytön puuttumiseen, joka olisi ollut helposti saatavissa selvittämällä rikoksesta epäillyn väitteiden todenmukaisuus. Sen olisi voinut selvittää esimerkiksi kuittien avulla sekä kuulemalla asianomistajan paikalla ollutta miesystävää todistajana asianomistajan väittämistä tapahtumista ja keskusteluista. Asianomistajan kertomus oli ollut epäillyn kertomusta yksityiskohtaisempi, ja hän oli toisin kuin epäilty esittänyt väitteidensä tueksi asianosaisten keskinäisiä viestejä.

Päätöksessä syyttämättä jättämisestä tulee arvioida näyttöä ja sen riittävyyttä nimenomaan kyseisessä tapauksessa eikä kertoa riittävyyden arvioinnista yleisesti tuomioistuintoiminnassa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on ottanut asian uudelleen ratkaistavaksi ja määrännyt lisätulkinnan. Samalla hän on määrännyt johtavan aluesyyttäjän tai tämän määräämän uuden syyttäjän hoitamaan syyttäjäntehtävät koko asiassa mukaan lukien esitutkintayhteistyö.