Hyppää sisältöön

Syytteet lahjusrikoksista ns. Rovaniemen kelkkatehtaan asiassa

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 26.7.2013 10.23
Tiedote

 

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on nostanut syytteet lahjusrikoksista julkisessa luottamustehtävässä Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimineen Ari Ruotsalaisen poliittisen toiminnan tukemiseen liittyvässä asiassa.

Ruotsalaisen epäillään saaneen yhteensä 27.368 euron arvosta etuja Rovaniemelle rakennettuun tehdashankkeeseen osallistuneelta helsinkiläiseltä yritysryhmältä ja sen taustavaikuttajilta. Ruotsalainen epäillään myös osallistuneen esteellisenä tehdashanketta koskeneiden päätösten tekemisiin Rovaniemen kaupunginhallituksessa.

Ruotsalainen saa syytteen lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Yhtiöitä ja muuta rahoittajatahoa edustaneet Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki saavat syytteen lahjuksen antamisesta.

Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. He katsovat kysymyksen olleen sallitusta poliittisen toiminnan tukemisesta.

Lahjusrikoksia koskeva haastehakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeuteen (syyttäjän asianro R 11/358), jossa on ennestään vireillä Merisaloa ja Yli-Saunamäkeä koskevia rikosasioita. Käräjäoikeus päättää asian valmistelun jälkeen pääkäsittelyn ajankohdasta.

Syytettä käräjäoikeudessa ajaa apulaisvaltakunnansyyttäjän määräyksestä valtionsyyttäjä Jarmo Toivola.

Asiakokonaisuuteen liittyen apulaisvaltakunnansyyttäjä on tehnyt näytön puuttumiseen perustuvat syyttämättäjättämispäätökset (nrot 11/25 ja 11/23) Rovaniemen kaupunginjohtaja Mauri Gardinista ja Lasse Kontiolasta.

Lisäksi apulaisvaltakunnansyyttäjä on tehnyt vaalirahoitukseen liittyen näytön puuttumiseen perustuvat syyttämättäjättämispäätökset (nrot 11/22 ja 11/24) Kevan entisestä toimitusjohtaja Markku Kauppisesta ja eräästä toisesta henkilöstä.

Oikeudenkäyntiasiakirjat tulevat julkiseksi asian oltua ensimmäisen kerran esillä oikeudenkäynnissä, ellei käräjäoikeus toisin määrää.

Syyttämättäjättämispäätökset voi tilata Valtakunnansyyttäjänviraston kirjaamosta, puh. 010 362 0810.

Lisätietoja antavat apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, puh. 010 3620 802 ja valtionsyyttäjä Jarmo Toivola, puh. 040 5875 702.