Hyppää sisältöön

Syytteitä nostettu Elonvaalijat ry:tä ja Elokapina-liikettä koskevassa asiassa

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 20.1.2022 12.35
Tiedote

Syyttäjä on nostanut syytteen Elonvaalijat ry:n toiminnassa tapahtuneesta rahankeräysrikoksesta. Syyte koskee Helsingin poliisilaitokselle ilmoitettuja pienkeräyksiä 21.4.2021 ja 9.9.2021. Niiden keräystuotto on todennäköisin syin tarkoituksella kerätty selvästi yleistä järjestystä tai turvallisuutta vaarantavan tai lainvastaisen toiminnan rahoittamiseksi.

Lisäksi rahankeräysrikoksesta on tehty yksi ei näyttöä -perusteinen syyttämättäjättämispäätös.

Vastaajat ovat kiistäneet syyllisyytensä. Rahankeräysrikoksessa on neljä vastaajaa.

Syyttäjä on lisäksi nostanut syytteen Elokapina-liikkeen toiminnan yhteydessä tapahtuneesta petoksesta. Syyte koskee Suomen kulttuurirahaston kannatusyhdistys ry:n varoista maksettua apurahaa Elokapina-liikkeen toimijalle. 

Vastaajat ovat kiistäneet syyllisyytensä. Petosrikoksessa on kaksi vastaajaa.

Asiakokonaisuudessa on tehty myös useita syyttämättäjättämispäätöksiä julkisesta kehottamisesta rikokseen sekä nostettu samasta asiasta yksi syyte. Vastaaja on kiistänyt syyllisyytensä.

Haastehakemukset on toimitettu Helsingin käräjäoikeuteen 20.1.2022 (käräjäoikeuden asianumerot R 22/477 ja R 22/479 sekä syyttäjäalueen asianumerot R 22/252 ja R 22/253). Haastehakemukset ja esitutkinta-aineisto tulevat julkisiksi vasta, kun asiat ovat olleet esillä käräjäoikeuden suullisessa käsittelyssä, ellei tuomioistuin toisin määrää. Pääkäsittelyn aloittamisen ajankohta ei ole vielä tiedossa.

Syyttämättäjättämispäätökset (ratkaisunumerot 22/398, 22/399, 22/402, 22/403 ja 22/406) voi tilata Etelä-Suomen syyttäjäalueelta, etela-suomi.syyttaja(at)oikeus.fi, puh. 029 562 2100.

Syyttäjänä asiassa toimii aluesyyttäjä Petteri Perälä Etelä-Suomen syyttäjäalueelta, petteri.perala(at)oikeus.fi, puh. 029 562 2101.