Syytteitä nostettu liittyen epäiltyyn tappoon Laukaassa viime kesänä
Syyttäjä on nostanut syytteen taposta 48-vuotiasta, keskisuomalaista miestä vastaan. Tutkittu teko on tehty 4.8.2024 yksityisasunnossa Laukaan Vehniällä.
Vainajan löysi sivullinen 16.8. Äänekosken Suojoesta. Uhri oli löytöhetkellä käärittynä muoviin. Hänellä todettiin väkivallalla aiheutettuja vammoja, joiden perusteella oli syytä epäillä henkirikosta.
Taposta syytetty on myöntänyt, että hän on tehnyt uhrille väkivaltaa ja siirtänyt vainajan asunnosta vesistöön toisen henkilön kanssa.
Taposta syytettyä miestä ja 44-vuotiasta, keskisuomalaista naista, joka on osallistunut vainajan siirtämiseen, syytetään myös hautarauhan rikkomisesta. Syytetty nainen on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Naista ei epäillä osallisuudesta tutkittuun henkirikokseen.
Lisäksi molempia vastaan on nostettu syytteet törkeästä huumausainerikoksesta kannabisviljelmän osalta, joka löytyi esitutkinnassa.
Haastehakemus on toimitettu Keski-Suomen käräjäoikeuteen 26.11.2024 (syyttäjän asianumero 24/24859, käräjäoikeuden asianumero R 715/2024/3558). Haastehakemus tulee julkiseksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin määrää. Pääkäsittely pidetään 12. ja 16.12.2024.
Poliisi on tiedottanut asiasta viimeksi 22.8.2024.
Asiasta ei tässä vaiheessa tiedoteta enempää.
Aluesyyttäjä Janna-Maria Meriläinen, Länsi-Suomen syyttäjäalue, [email protected]