Törkeä velallisen epärehellisyys, päätöksen perusteleminen

Annettu 8.2.2017, dnro 373/21/15

Länsi-Suomen kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen ei näyttöä -perusteella törkeänä velallisen epärehellisyytenä tutkitussa asiassa. Kihlakunnansyyttäjä oli päätöksensä perusteluina todennut ainoastaan, ettei asiassa ollut esitutkintapöytäkirjasta ilmenevän näytön perusteella näyttöä siitä, että rikoksesta epäilty olisi osallistunut toiminimellään harjoitettuun liiketoimintaan ja siinä epäiltyyn rikokseen, vaikka tämä olikin tietoinen liiketoiminnan harjoittamisesta.

Konkurssipesä kanteli syyttäjän päätöksestä Valtakunnansyyttäjänvirastoon ja pyysi, että valtakunnansyyttäjä määrää syytteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä varsinaisena tekijänä tai ainakin avunantajana nostettavaksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä otti asian uuteen syyteharkintaan, sillä kihlakunnansyyttäjä ei ollut perustellut päätöksensä näyttö- eikä oikeuskysymyksiä asianmukaisesti. Asiassa olisi tullut ensinnäkin selvittää velallisen epärehellisyyden rangaistavuuden edellytyksiä eli rikoksesta epäillyn tietoisuutta velallisuudesta ja maksukyvyttömyyden aiheuttaneiden tai sitä pahentaneiden taloudellisten toimien seurauksesta. Toiseksi syyttäjän olisi tullut verrata epäillyn menettelystä ja tietoisuudesta saatua näyttöä rangaistavuuden edellytyksiin.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi syyteharkinnassaan samaan lopputulokseen kuin kihlakunnansyyttäjä, täydentävin perusteluin. Syyttäjän menettelyn osalta asiassa kiinnitettiin kihlakunnansyyttäjän huomiota lain oikeudenkäynnistä rikosasioissa 1 luvun 6 a §:n 2 momentin mukaiseen syyttämättäjättämispäätösten perusteluvelvollisuuteen. Perusteluista on ilmettävä ne seikat ja todisteet sekä näytön arviointi ja oikeudellinen päättely, johon syyttäjä on perustanut päätöksensä.