Tutkinnanjohtajan tiedote: Poliisin virkatehtävässä maaliskuussa Salossa ei tapahtunut rikosta
Poliisipartio sai hälytyskeskukselta kotihälytystehtävän Salossa 22.3.2023. Virkatehtävässään poliisi kohtasi henkilön, jolla oli ampuma-ase. Poliisi käskytti ja varoitti voimakeinojen käytöstä. Henkilö ei noudattanut käskyä, ja poliisi ampui tätä jalkaan.
Tutkinnanjohtajana toiminut aluesyyttäjä on esiselvityksessä arvioinut, onko poliisin toiminnasta tilanteessa syytä aloittaa esitutkinta. Aluesyyttäjä on päättänyt, että esitutkintaa ei toimiteta.
Tilanne tapahtumapaikalla eteni nopeasti, eikä etukäteen ollut perusteita varautua aseen käyttöön. Partio käskytti henkilöä useita kertoja ja varoitti häntä poliisin voimankäytön mahdollisuudesta. Henkilö eteni rappukäytävässä ase kädessään, ja poliisi ampui häntä kohti. Henkilö ei pysähtynyt ensimmäisen laukaisun jälkeen, vaan jatkoi toimintaansa. Poliisi ampui toisen kerran ja osui kohdehenkilöä jalkaan.
Kohdehenkilön hallussa ollut ase on tutkimuksissa osoittautunut kuula-aseeksi. Ulkoiselta muodoltaan ase muistuttaa luvanvaraista pistoolia.
Esiselvityksen perusteella ei ole syytä epäillä poliisin virkatehtävässä tapahtuneen rikosta. Käytetty voimakeino oli tilanteeseen sopiva, lievin ja tehokkain.
Tutkinnanjohtaja, aluesyyttäjä Jonna Ryynänen, [email protected]