Hyppää sisältöön

Työryhmä ehdottaa poliisin tekemäksi epäiltyjen rikosten esitutkinnan kehittämistä

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 25.7.2013 10.13
Tiedote

 

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäen ja poliisiylijohtaja Mikko Paateron 2.12.2008 asettaman työryhmän selvitys poliisin tekemäksi epäiltyjen rikosten tutkintajärjestelyjen nykytilasta ja suositukset järjestelmän kehittämiseksi ovat valmistuneet.

Poliisin tekemiksi epäiltyjen rikosten tutkintajärjestelyjä on kehitetty viime aikoina, ja nykyinen järjestelmä on koettu melko toimivaksi. Viime vuosina esillä olleet erityistä panostusta vaativat tapaukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei järjestelmä ole kaikilta osin riittävä.

Työryhmä ehdottaa, että poliisin tekemäksi epäiltyjen rikosten esitutkinnasta päättämistä keskitettäisiin entisestään siten, että kaikki mahdolliset rikostapaukset siirrettäisiin Valtakunnansyyttäjänvirastoon. Tapauksissa, joissa selvästi ei ole syytä epäillä rikosta, voitaisiin tehdä heti päätös esitutkinnan toimittamatta jättämisestä. Mahdollisesti esitutkintaa edellyttävät asiat jaettaisiin pääsääntöisesti kentällä toimivien syyttäjätutkinnanjohtajien ratkaistaviksi. Tämän lisäksi erityisen vaativat jutut voitaisiin tutkia Valtakunnansyyttäjänvirastossa toimivan syyttäjätutkinnanjohtajan johdolla. Menettelyn etuina olisivat esimerkiksi tutkinnan aloittamiskynnyksen yhdenmukaistuminen ja tutkinnan ripeämpi aloittaminen.

Poliisin tekemäksi epäillyistä rikoksista kirjataan vuosittain noin 650 rikosilmoitusta. Näistä langettavaan tuomioon johtaa lopulta vain hyvin pieni osa.

Lisätietoja antavat työryhmän puheenjohtaja, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski Valtakunnansyyttäjävirastosta, p. 010 362 0815 ja poliisiylitarkastaja Robin Lardot sisäasiainministeriön poliisiosastolta, p. (09) 160 42870.