Blogit

Kaisa Härkisaari viestii Syyttäjälaitoksesta somessa ja nettisivuilla

Virve Streng Julkaisupäivä 14.10.2022 12.11 Blogit

Viestintäasiantuntija Kaisa Härkisaaren mukaan viestintä ei ole vain tiedonvälitystä vaan myös piilossa olevan tiedon löytämistä. Siksi viestintäasiantuntijan on tärkeää olla siellä, missä ihmiset kohtaavat.

Henkilö hymyilee kameralle ja aurinko paistaa kirkkaasti kohti hänen kasvojaan

Olen onnekseni päässyt työyhteisöön, jossa on paljon viisaita, hauskoja ja ystävällisiä ihmisiä, Kaisa Härkisaari toteaa. Kuva: Tommi Hatinen

Viestintäasiantuntija Kaisa Härkisaari aloitti uuden työnsä Syyttäjälaitoksessa 16.3.2020 – samana päivänä, kun tiukat koronarajoitukset otettiin käyttöön ja Suomi siirtyi poikkeusoloihin.

– Se oli kieltämättä erikoinen aika aloittaa. Koko toimisto siirtyi etätöihin, ja meni useita kuukausia, ellei jopa vuosi, ennen kuin tapasin kaikki kollegat kasvotusten. Alussa piti vielä säästää kaistaa, eikä etäkokouksissa pidetty kameraa päällä. Uudet työkaverit olivat minulle vain ääniä kuvakkeen takana, Härkisaari kertoo.

Sittemmin väki on palannut konttorille, vaikka etätöitäkin tehdään edelleen laajasti. Nyt, kun kollegoihin on päässyt tutustumaan ihan kasvokkain, Härkisaari on saanut huomata, että parasta työssä ovat työkaverit.

– Olen onnekseni päässyt työyhteisöön, jossa on paljon viisaita, hauskoja ja ystävällisiä ihmisiä.

Maahanmuuttoviraston viestinnässä työskennellyt Härkisaari haki töihin Syyttäjälaitokseen, koska halusi edetä urallaan ja päästä erilaisten aiheiden pariin.

– Syyttäjälaitos vaikutti sopivasti haastavalta, äärimmäisen mielenkiintoisten ja tärkeiden asioiden parissa toimivalta organisaatiolta. Siirtymä valtion virastosta toiseen oli aika sujuva, koska moni asia ja järjestelmä on sama. Aiheet olivat kuitenkin ihan uudet, Härkisaari toteaa.

Viestinnän tehtävissä on hyödyksi sosiaalinen ja utelias luonne

Syyttäjälaitoksessa on kolmihenkinen viestintätiimi, jolle kuuluu sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän tehtäviä. Tiimi huolehtii mm. mediayhteistyöstä, ulkoisten ja sisäisten verkkosivujen ylläpidosta sekä sisällöntuotannosta Syyttäjälaitoksen some-kanaviin.

– Pienessä viestintätiimissämme teemme jokainen kaikenlaisia viestinnän tehtäviä ja sijaistamme toisiamme. Minulle kuuluvat visuaaliset asiat: kuvat, videot ja kuvitukset. Lisäksi minulla on päävastuu Syyttäjälaitoksen nettisivujen ja sosiaalisen median kanavien sisällöstä ja niiden kehittämisestä, Härkisaari kertoo.

Hänen mielestään viestinnän tehtävät sopivat henkilölle, jolla on sosiaalinen ja utelias luonne. Toisin kuin yleensä ajatellaan, viestintä ei ole vain tiedonvälitystä vaan myös piilossa olevan tiedon löytämistä.
 
– Vaikka teen paljon etätöitä, koen, että viestintäasiantuntijan on tärkeää olla myös siellä, missä ihmiset tapaavat. Saatan esimerkiksi bongata kahvipöytäkeskustelusta aiheen, josta pitäisi viestiä henkilöstölle. Tai sitten saan kuulla teemasta, josta puhutaan pian julkisuudessa, ja osaan ennalta valmistautua tiedusteluihin.

Tilanteet viestinnässä vaativat nopeaa reagointia

Viestintätiimissä työskentelylle on ominaista, että päivät ovat hyvin vaihtelevia. Tehtävien kirjo on laaja, ja eteen tulee tilanteita, jotka vaativat nopeaa reagointia. Tyypillisen työpäivän kuvailu on hankalaa, koska sellaista ei oikeastaan ole. 

– Viestinnän työtä kuvaa parhaiten, jos kerron, millaisia asioita kuluvaan viikkoon on kuulunut. Olen kirjoittanut ammattiesittelyjä nettisivuja varten ja tehnyt valtakunnansyyttäjän läksiäisten kutsupohjat. Pidin kesäharjoittelijoille esittelyn minulle kuuluvista viestinnän asioista ja otin heistä kuvan intrajuttua varten. Olen vastannut toimittajien kyselyihin ja jutellut tuohtuneen kansalaisen kanssa. Olen päivittänyt Twitter- ja LinkedIn-tilejämme sekä tehnyt päivittäin koosteen siitä, mitä meistä on kirjoitettu mediassa. Paljon muutakin ehdin tämän lisäksi tehdä.

Onnistumisen iloa Härkisaari kokee työssään silloin, kun pienillä viestintäteoilla on yhdessä iso vaikutus. 

– Esimerkiksi kun viestin toistuvasti intrassa, jotta saan koko organisaation käyttämään uutta asiakirjapohjaa. Tai rakennan työnantajakuvaa yksi LinkedIn-postaus kerrallaan. Työ on hidasta ja vaatii toistoja, mutta sitten tulee se päivä, kun huomaa, että muutos on tapahtunut.

Työ viestinnässä palkitsee

Yksi ammatillinen onnistuminen on Härkisaarelle ollut saavutettavuuden haltuunotto. Hän on vastuussa Syyttäjälaitoksen tuottaman materiaalin saavutettavuudesta julkisilla verkkosivuilla. Saavutettavuus on yhdenvertaisuuden edistämistä ja tarkoittaa esimerkiksi verkkopalvelun helppoa lähestyttävyyttä kaikille ihmisille.  

– En tiennyt saavutettavuusasioista aluksi paljonkaan, opiskeltavaa oli reilusti. Muiden virastojen viestintäkollegoista on ollut tässä suuri apu. Niinpä viestintäasiantuntijan kannattaa olla myös siellä, missä muut viestintäammattilaiset kohtaavat, Härkisaari toteaa.

Harmaita hiuksia nopeaan tempoon tottuneelle viestijälle aiheuttaa byrokratia, jota vaaditaan joskus paljon, ennen kuin mitään konkreettista tapahtuu.

– Olen aika nopea liikkeissäni. Kotona haluaisin lähteä heti maalikauppaan, kun olen päättänyt, että seinä maalataan. Sama into on päällä töissä. Olen hyvin kehitysintoinen, ja kun huomaan muutoksen tarpeen, haluaisin tarttua toimeen heti, Härkisaari kertoo.

– Toisaalta työ viestinnässä palkitsee kärsimätöntäkin. Pieniä pikavoittoja tulee, kun eteen ilmaantuvia pikkuongelmia saa ratkaistua heti. Niistä saan energiaa pitkäjänteisempien projektien läpivientiin.

Koska viestintäasiantuntijan työ on pitkälti tietotyötä ja ajankohtaisten tapahtumien seuraamista koneen ääressä, työpäivän jälkeen Härkisaari pyrkii tekemään jotain ihan muuta. 

– Liikun, laulan ja ulkoilen – ja pysyn poissa Twitteristä! 

Viestintä Syyttäjälaitoksessa

Syyttäjälaitoksen viestintätiimi huolehtii mm. Syyttäjälaitoksen verkkosivuista, somekanavista, mediatiedottamisesta, julkaisuista, esittelymateriaalista, visuaalisesta ilmeestä sekä kielenhuollosta.

Viestintätiimiin kuuluvat viestintäpäällikkö, viestintäasiantuntija ja viestintäassistentti. Tiimi työskentelee valtakunnansyyttäjän toimistossa.

Syyttäjäalueilla sisäisessä viestinnässä avustavat johdon sihteerit.

Syyttäjälaitos viestii:
www.syyttajalaitos.fi
Twitter @syyttajalaitos
LinkedIn Syyttäjälaitos

Töissä Syyttäjälaitoksessa Virve Streng