Blogit

Syyttäjänsihteeri Reija Karjalainen: Sihteeritiimissä jokainen saa äänensä kuuluviin

Virve Streng Julkaisupäivä 2.3.2023 13.08 Blogit

Reija Karjalainen on ollut mukana kehittämässä yhtenäisiä toimintatapoja Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle. Siinä avainasemassa on ollut avoin keskustelu, jossa jokaisen mielipide on tärkeä.

Reija Karjalaisen mielestä hyvä syyttäjän ja sihteerin yhteistyö rakentuu molemminpuoliselle kunnioitukselle ja luottamukselle. Kuva: Tuuli Nikki

Reija Karjalainen työskentelee syyttäjänsihteereiden tiiminvetäjänä ja syyttäjänsihteerinä Pohjois-Suomen syyttäjäalueella Oulussa. Syyttäjälaitokseen hän päätyi töihin vuonna 2017 työharjoittelun kautta, jolloin Karjalainen aloitti syyttäjänsihteerinä. Tiiminvetäjän tehtävässä hän on toiminut reilut kolme vuotta. 

Karjalainen on valmistunut ns. oikeustradenomiksi ammattikorkeakoulusta ja opiskelee nyt töiden ohella hallintotieteitä Vaasan yliopistossa.

Sihteerit työskentelevät tiiviinä ryhmänä

Pohjois-Suomen syyttäjäalueella työskentelee 15 syyttäjänsihteeriä. Sihteerit on muodollisesti jaettu kahteen tiimiin, joista toista Karjalainen vetää. Käytännössä sihteerit työskentelevät kuitenkin yhtenä tiiminä, ja Karjalainen tekee jatkuvasti tiivistä yhteistyötä toisen tiiminvetäjän kanssa. Näin alueen sihteereiden töiden tasaaminen ja sijaistuksien järjestäminen on helpompaa. Yhtenä tiiminä toimiminen on luontevaa, kun kaikki sihteerit työskentelevät saman tavoitteen eteen. 

– Sihteereiden tiiviin yhteistyön avulla olemme saaneet työprosessit yhtenäisiksi koko Pohjois-Suomen syyttäjäalueella. Tämä työ aloitettiin jo ennen organisaatiouudistusta, kun Lapissa ja Oulussa oli itsenäiset syyttäjänvirastot. Yhtenäisiin toimintatapoihin tähtäävät muutokset ovat olleet rankkoja, mutta nyt työ tuottaa hedelmää ja asiat sujuvat todella hyvin, Karjalainen kertoo.

Karjalainen korostaa sihteereiden työn tärkeyttä Syyttäjälaitoksen tehtävien hoidossa. Syyttäjien tehtävänä on huolehtia rikosvastuun toteuttamisesta, ja sihteerit ovat omalla työpanoksellaan edistämässä tätä tavoitetta. Sihteereiden tuella syyttäjät voivat keskittyä työnsä ydinasioihin, eli esitutkintayhteistyöhön, syyteharkintaan ja syytteiden ajamiseen oikeudenkäynnissä.

– Hyvä syyttäjän ja sihteerin yhteistyö rakentuu molemminpuoliselle kunnioitukselle ja luottamukselle. On tärkeää, että molemmat pitävät kiinni yhteisesti sovituista toimintatavoista. Tällöin asiat hoituvat vaivattomasti ja ennakoiden, Karjalainen kuvaa.

Pohjoinen on sähköisen käsittelyn edelläkävijä

Pohjois-Suomen syyttäjäalue on hyvin laaja ja sen toimipaikat ovat ympäri Kainuuta, Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata. Pitkät välimatkat eivät ole kuitenkaan esteenä toimivaan tiimityöhön. Pohjoisessa asiakirjat kulkevat sähköisessä muodossa. Syyttäjäalue on aktiivisesti valmistautunut rikosasioiden sähköiseen käsittelyyn pilotoimalla AIPA-tietojärjestelmää. 

– Alueellamme kaikki sihteerit ovat voineet tehdä etätöitä jo ennen koronaa, joten yhteydenpito toimii hyvin Teamsilla ja Skypellä. Viikoittaiset sihteeripalaverit ovat tärkeitä ja pidettyjä tiedonkulun kannalta. Sihteereiden kesken on todella hyvä yhteishenki, Karjalainen kehuu.  

Karjalaisen mielestä tiiminvetäjän työssä korostuvat hyvät viestintä- ja tunnetaidot.

– Meillä on panostettu siihen, että jokainen sihteeri saa äänensä kuuluviin ja he voivat matalalla kynnyksellä kertoa mielipiteitään esimerkiksi työprosesseista. Tiiminvetäjänä tähtään siihen, että jokainen tiimin jäsen tuntee itsensä merkitykselliseksi omassa tehtävässään ja osana koko sihteeritiimiä, Karjalainen painottaa. 

Syyttäjänsihteerin työ

•  Pohjois-Suomen syyttäjäalueella on noin 55 syyttäjää, joita avustaa 15 sihteeriä. Pohjois-Suomen syyttäjäalueella syyttäjät ja sihteerit työskentelevät työpareina lukuun ottamatta nopeaa käsittelyä (NOTO).

•  Syyttäjänsihteerit kirjaavat rikosasian vaiheita järjestelmiin, tekevät rekisteritarkistuksia, tilaavat selvityksiä, seuraavat määräaikoja ja tarvittaessa avustavat syyttäjiä muillakin tavoin.

•  Syyttäjänsihteerit hoitavat myös asiakaspalvelua.

•  Syyttäjänsihteereillä on omia vastuu- ja erikoistehtäviä. Perustehtävää täydentävät tiiminvetäjän, koulutussihteerin, ict-yhdyshenkilön, arkistovastaavan, kv-sihteerin ja digivalmentajan tehtävät. Lisäksi Syyttäjälaitoksessa on johdon sihteereitä ja nopean käsittelyn (NOTO) sihteereitä.

Töissä Syyttäjälaitoksessa Virve Streng