"Muutos ei pelota vaan tarjoaa mahdollisuuksia", todettiin Muuttuvan maailman sihteeritaidot -koulutuksessa. Kaikille syyttäjälaitoksen sihteereille järjestettiin viime vuoden lopussa kaksipäiväinen yhteiskoulutus suunnitteilla olevien aluejakojen mukaisesti.

Etelä-Suomen tilaisuuteen osallistuivat Helsingin, Länsi-Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan sihteerit. Länsi-Suomessa mukana olivat Länsi-Suomen, Sisä-Suomen ja Pohjanmaan sihteerit. Itä-Suomen tilaisuuteen osallistuivat Salpausselän ja Itä-Suomen sihteerit. Pohjois-Suomen koulutuksessa olivat Oulun ja Lapin sihteerit.

Antoisinta oli verkostoituminen

Koulutuksen tavoitteena oli verkostoitua oman tulevan syyttäjäalueen kollegoiden kanssa ja antaa valmiuksia sihteeritaitojen ylläpitämiseen tulevaisuudessa. Yhteydenpito tulevan alueen kollegoihin on jatkossa helpompaa, kun kasvot ovat tuttuja.

- Tärkeintä näiden päivien aikana oli verkostoitua alueen muiden sihteereiden kanssa, syyttäjänsihteeri Minna Keinonen summasi koulutuksen antia.

Samaa mieltä oli syyttäjänsihteeri Liisa Laine:

- Oli oikein hedelmällistä nähdä yhdistymisen jälkeen tulevat uudet kollegat ja tutustua heihin.

"Yhteen hiileen puhaltaminen on muutosvaiheessa tärkeää."

Sihteerit kokivat koulutuksen hyödylliseksi monestakin syystä.

- Koulutus oli hyvin suunniteltu, ja se poikkesi aiemmista. Tämä koulutus antoi valmiuksia tulevaan organisaatiouudistukseen. Se myös käynnisti ajatustyön ja valmistautumisen tulevaan muutokseen, taloushallinnon asiantuntija Elvi Rantahalvari pohti.

Syyttäjänsihteeri Merja Mäki-Teppo piti tärkeänä sitä, että tilaisuudessa kuultiin sihteerien ajatuksia, tuntemuksia ja huomioita uudistuksesta, ja ne luvattiin viedä eteenpäin.

- Tuli myös todettua, että samassa veneessä ollaan, ja yhteen hiileen puhaltaminen on muutosvaiheessa tärkeää, Merja totesi.

Yhtenäiset toimintatavat nähtiin hyödyllisinä

Tunnelma kaikissa koulutuksissa oli muutoksille avoin, ja kiinnostusta sihteerityön kehittämiseen yhdessä löytyi. Uusien alueiden nähtiin tarjoavan mahdollisuuksia mm. järjestää sijaisuudet entistä paremmin, kehittää asiakaspalvelua ja oppia työkavereilta.

Jotta sijaisuudet voidaan järjestää sujuvasti, tarvitaan ainakin osin nykyistä yhtenäisempiä työtapoja – haasteista riippumatta.

- Keskusteluissa ilmeni, että vaikka perustyö on kaikilla samanlaista, erilaisia käytäntöjä on melkein yhtä monta kuin alueella on palvelutoimistoja. Omat haasteensa työtapojen yhtenäistämiseen ja sijaistuksiin tuovat alueen useat poliisilaitokset ja käräjäoikeudet, Minna Keinonen pohti.

Hänen mielestään on hyvä tietää, mistä lähtökohdista työtapoja aletaan kehittää. Niiden kehittäminen ei ole pelkästään syyttäjänvirastosta kiinni.

Uudet alueet tarjoavat mahdollisuuden järjestää sijaisuudet entistä paremmin.

Merja Mäki-Teppo pitää tärkeänä myös selkeitä, yksityiskohtaisia toimintatapoja, ohjeita ja työnkuvia. Yhteisten ohjeiden kannalla on myös Minna Keinonen.

- Yksi virasto ja sen myötä yksi yhteinen työjärjestys sekä muut yhteiset ohjeet mahdollistavat oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun virkapaikan sijainnista riippumatta.

Kysymyksiä yhä vailla vastausta

Sihteerit arvelevat tarvitsevansa tukea työhönsä tulevassa organisaatiossa. Neuvoja tarvitaan ainakin Skypen käytössä sekä sähköisten pöytäkirjojen käyttöönotossa ja laatimisessa. Myös videotapaamisia kaivattiin, jotta voidaan yhdessä käydä läpi eteen tulevia uusia asioita ja ongelmatilanteita.

Moni asia jäi vielä ilman vastausta. Mitä perussihteerin työhön kuuluu organisaatiomuutoksen jälkeen? Pysyykö työni edelleen monipuolisena ja mielekkäänä vai yksipuolistuuko se? Ovatko IT-taitoni riittävän hyvät? Pysynkö mukana jatkuvassa muutoksessa? Onko etätyö vihdoin mahdollista myös sihteereille? Miten hyvä sidosryhmäyhteistyö onnistuu jatkossa? Voiko jatkossakin työskennellä omassa toimipisteessä?

Yhteiset ohjeet mahdollistavat tasapuolisen kohtelun virkapaikan sijainnista riippumatta.

Alueellisia koulutuspäiviä toivottiin järjestettävän myös jatkossa, jotta kollegojen kohtaaminen, työtapojen yhtenäistäminen ja ajankohtaisista asioista keskusteleminen onnistuisi vaivattomasti.

Moni suhtautuu tulevaan uudistukseen rauhallisin mieli, eikä uuden oppimistakaan kaihdeta.

- Yleensä muutokset tuovat uutta intoa työhön, kun alun haasteellisuudet on ohitettu. Oma asenne on muutoksessa kuin muutoksessa ratkaiseva tekijä, Merja Mäki-Teppo uskoo.

Tästä on hyvä jatkaa yhteistä taivalta kohti uutta organisaatiota.

Kahdeksan kuukauden jakso kansallisena asiantuntijana Eurojustissa Haagissa opetti paljon muun muassa kansainvälisistä instrumenteista. Lisäksi se opetti arvostamaan suomalaista tapaa tehdä asioita.

Olen ollut syyttäjänä Helsingissä vuodesta 2001, viimeiset vuodet talousrikossyyttäjänä. Tänä aikana olen huomannut kansainvälistymisen trendin rikosoikeudenhoidossa. Siitä ja kollegojen kokemuksista rohkaistuneena hakeuduin kansalliseksi asiantuntijaksi eli SNE:ksi Eurojustiin Haagiin oppimaan rikosoikeudenhoidon kansainvälisiä ulottuvuuksia.

Ammatillisesti antoisat kuukaudet

Kansainvälisessä työympäristössä on moninainen toimintatapojen ja kulttuurien kirjo. Opin arvostamaan Suomea ja suomalaista tapaa tehdä asioita: Suomessa on vähemmän arkipäivän byrokratiaa kuin Hollannissa, ja meidän tapamme tehdä asioita on monesti pragmaattisempi kuin joillain toisilla mailla. Opin tietysti paljon myös ammatillisesti – sain käytännön kokemusta esimerkiksi kv-instrumenttien käyttämisestä.

Missä maassa työskenteletkin, murheiden ja ilojen määrä on vakio.

Oli myös mielenkiintoista huomata, että ihmisten murheiden määrä on vakio. Kollegojen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta huomasin, että samanlaisia pulmia on muissakin maissa kuin meillä: esimerkiksi virkauralla eteneminen, palkkaus, suhteet muihin oikeudenhoidon tahoihin kuten tuomareihin ja asianajajiin, jutuista tulevat tuomiot – lähinnä hylkäävät. Toki myös monet hyvät kokemukset ovat yhteisiä.

Asumisen haasteita

Puolen miljoonan asukkaan Haagissa vuokra-asuntomarkkinat ovat aktiiviset, koska kaupungissa on paljon kansainvälisiä organisaatioita ja sen myötä arviolta 50 000 expattia. Asunto siis löytyi, joskin se osoittautui heti asuntokelvottomaksi sietämättömän formaldehydin hajun vuoksi. Asunto oli ollut paikalliseen tapaan kylmillään, joten haju ei heti aluksi tuntunut niin pahana. Kahden päivän jälkeen asunnosta oli kuitenkin paettava hotelliin.

Vuokranantajan mielestä asunnossa ei ollut mitään vikaa, ja hän halusi pitää kiinni sopimuksesta. Lopulta hän löysi uuden uhrin, ja minä pääsin asunnosta eroon.

Onneksi löysin kivan asunnon idylliseltä Archibelpuurtin alueelta. Perhekin mahtui asuntoon hyvin vieraillessaan.

Arkea ja vapaa-aikaa

Asuinpaikkana Haag on ihastuttava ja kylämäinen. Välimatkat ovat lyhyet, ja joukkoliikenne ja pyöräily toimivat mallikkaasti. Keskustan eri alueilla ovat omat kauppakatunsa, joista löytyvät sekatavara-, liha-, viini- ja juustokaupat. Kaupunki on täynnä hyviä ja kohtuuhintaisia ravintoloita, joita käytetään ahkerasti. Paikat ovat siistejä ja rakennukset sekä tiet kunnossa.

Paikalliset ovat varsin välittömiä ja suorapuheisia. Kadulla kävellessä on alkuun hieman hämmentävää, kun vastaantulijat katsovat silmiin, hymyilevät ja tervehtivät. Alkujärkytyksen jälkeen totuin tähänkin, ja pienen harjoittelun jälkeen se onnistui minultakin.

Elämä Haagissa koostui samoista elementeistä kuin Suomessa: aamusta töihin ja illalla kotiin. Aktiviteetit iltaisin olivat paikalliseen tapaan sovitettuja: tennistä, kuntosalia ja pyöräilyä – myös muutamia uusia harrastuksia kokeilin.

Vastaantulijat katsovat silmiin, hymyilevät ja tervehtivät

Minulla oli erityinen onni säiden suhteen. Kesään osui useita hellejaksoja, joten Haagin upea ranta-alue tuli tutuksi. Uskaltauduin muutamaan otteeseen uimaan Pohjanmereen. Kokemus oli raikas.

Hienoja muistoja ja mieltä lämmittävä paluu

Kahdeksan kuukauden irrottautuminen normaaliarjesta ei ollut aivan yksinkertainen asia. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa kotijoukoille, jotka sopeutuivat tilanteeseen erittäin hyvin. Sovimme, että kun tilanne on mikä on, otamme siitä kaiken irti. Perhe vietti mahdollisimman paljon aikaa Hollannissa, ja matkailimme yhdessä lähialueilla. Ajasta jäi roppakaupalla hienoja muistoja kaikille.

Paluu kotiin ja Salmisaareen oli mieltä lämmittävä, mutta Haagiin jäi paljon muistoja ja hyviä ystäviä. Heitä on mukava mennä aikanaan tapaamaan.

Hermo menee, mutta se ei taida olla kenellekään enää mikään uutinen. Nyt on kuitenkin kyse asiasta, jonka johdosta hermo on mennyt jo vuosikymmeniä, eikä loppua näy, pikemminkin päinvastoin. Nyt on siis kysymys yhdyssanoista, yhdestä äidinkielemme kauneimmista piirteistä.

Yhdyssanat ovat viehättäviä siinä mielessä, että niissä voi tehdä kovin monia erilaisia virheitä, jotka kuitenkin kaikki ovat hyvin ärsyttäviä.

Aloitetaan ihan perinteisestä yhdyssanavirheestä eli yhdys sana virheestä. Hyvänä esimerkkinä siitä, miten tällainen virheellinen kirjoitusasu voi aiheuttaa ymmärrysvaikeuksia, on naapurikerrostalomme roskakorissa oleva teksti "ei koiran kakka pusseja". Ryhdyin tätä mielessäni analysoimaan. Viimeinen sana sisältää tietysti asian ytimen, eli tämä kielto koskee pusseja. Ymmärrän siis, että roskikseen ei saa panna pusseja. Koira-sana on genetiivissä (koiran), eli mitä ilmeisimmin se kuvaa omistussuhdetta. Kyseessä ovat siis koiran omistamat pussit. No, meidän koiramme omistaa yhtä sun toista kuten leluja, luita ja vanhempiensa sydämet, mutta pusseja se ei omista. Näin ollen voin päätellä jo tässä vaiheessa, että niitä pusseja, jotka minä omistan, kielto ei koske. Vielä on ratkaistava, mikä tuo sana kakka siinä keskellä on.

Onneksi – kaikesta vanhanaikaisuudestani huolimatta – olen jossain määrin perehtynyt myös nuorison nykykieleen. Oivallan, että tuo kakka-sana näyttäisi muistuttavan muodoltaan ja merkitykseltään nuorison ja ikävä kyllä monien muidenkin käyttämää v-alkuista välihuudahdusta (esim. lähe v meneen). Kyse on siis jonkinlaisesta voimasanasta käskyn tehostamiseksi. Tulkitsen kiellon tarkoittavan näin ollen seuraavaa: "Hitto, ei koiran omistamia pusseja tähän roskikseen". Käskyä onkin sangen helppo noudattaa. Olen pannut mainittuun roskikseen vain itse omistamiani pusseja, joiden sisältö on kylläkin vielä vähän aikaa sitten ollut koiran omistuksessa.

Taisin joskus aiemmin mainita käyneeni Pekka Kuusiston konsertissa. Väliajalla löysin itseni kahvijonosta ja vuoroani odottaessani tutkailin tarjontaa. Ja kas, tarjolla oli "pikkukarjalan piirakoita". Evakon lapsena oletin, että tässä oli haluttu muistuttaa siitä monien vääryydeksi kokemasta asiasta, että Suomen Karjala ei ole enää entisen kokoinen. Poliittinen viesti oli näin ovelasti ujutettu konserttivieraiden alitajuntaan.

Entäs mainoksessa näkemäni "ryhdy Cambridge laihduttajaksi". Koska Cambridge on erillinen erisnimi, ei se ilmeisesti voi määrittää laihduttajaa (tällöin olisi sanat kirjoitettu yhteen tai yhdistetty viivalla). Ainoa vaihtoehto siis on, että on tarkoitettu kehottaa hra/nti Cambridgeä ryhtymään laihduttajaksi. Hieman osoittelevaa, mielestäni. Tosin silloin olisin toivonut näkeväni nimen ympärillä pilkut, mutta se nyt on jo aivan liikaa vaadittu.

Yhdyssanojen tuoma ilo (?) ei lopu tähän. Toinen tyypillinen laji on ylimääräisen välilyönnin lisääminen yhdyssanaan. Vuosikausien jankkaamisen jälkeen meidät on saatu oppimaan, että sana, jota määrittää kaksi tai useampi muu sana, vaatii välilyönnin ja viivan. Viivan paikka on näissä tilanteissa empiirisen tutkimukseni mukaan täysin sattumanvarainen. Välilyönnin ja viivan käyttämisellä ja sijoittamisella on kuitenkin merkitystä. On aivan eri asia puhua asiasta nimeltään "hyvä velirinki" kuin "hyvävelirinki".

Välilyönti halutaan usein lisätä silloinkin, kun määrittävä osuus ei sisällä yli yhtä sanaa. Mistä tietää, onko sanoja enemmän kuin yksi? No siitä tietysti, onko näiden sanojen välillä jo välilyönti olemassa. Tämä on siinä mielessä siunauksellinen sääntö, että mitään ei tarvitse (kerrankin) itse päätellä. Esim. EU-valtio on ilman välilyöntiä, koska E:n ja U:n välillä ei ole välilyöntiä. Ei tarvitse eikä saakaan mennä pohtimaan, onko sanojen Euroopan Unioni välillä välilyönti. Sama tilanne edellä mainitusta muokatussa sanassa hyväveli -rinki (joka siis on väärin) tai vielä pahemmassa hyväveli- rinki (joka on kaikista kauhein versio).

PS. Tämän tekstin kirjoitettuani huomasin kadulla kävellessäni, että hra/nti Cambridge on edennyt elämässään. Aiemmin häntä siis kehotettiin laihduttajaksi, mutta nyt jo valmentajaksi: "Tule Cambridge valmentajaksi".

Kun Valtakunnansyyttäjänvirasto aloitti työnsä 1.12.1997 ja väki kokoontui ensi kertaa yhteen oikeusministeriön kokoussaliin, tuoreen päällikön mielessä liikkui monia ajatuksia. Mitä tästä kaikesta tulee?

Suomeen oli juuri saatu uusittu rikosprosessilainsäädäntö, jonka myötä syyttäjän rooli oikeudenkäynnissä vahvistui ja muuttui perin juurin. Sitä piti nyt ryhtyä soveltamaan uuden syyttäjäorganisaation voimin. Kokeiltuja toimintamalleja ei ollut. Pelastuksekseni osoittautui se, että olin onnistunut kokoamaan viraston tehtäviin kokenutta, itsenäisesti toimeen tarttuvaa ja ennen kaikkea luovaan ajatteluun pystyvää väkeä.

"Minulla ei ole rahaa"

Christer Lundström hoiti virkansa mallikelpoisesti. Syyttäjälaitoksen rahojen riittävyys oli hänelle sydämenasia, josta ei tingitty. Joskus joku kentän päällikkö saattoi napista saatuaan asialliset pakit rahatoiveilleen, että kun se vielä sanoo sen niin, että "minulla ei ole rahaa"!

Tarvittaessa Christer pani päälliköilleen hanttiin, jos nämä, hiukan vallattomienkin luonteidensa mukaisesti, pyrkivät rahaministerin arvion mukaan hulvattomiin hankintoihin. Oli selvää, että päälliköidenkin oli suotavaa käydä Christerin kanssa neuvottelemassa, ennen kuin alkoivat suunnitella mitään rahavaikutteista asiaa. Kerrottakoon tästä tosiasiasta lempeällä ilkikurisuudella muuan juttu.

Ajatus virka-autosta ei ollut mieleinen

Viraston johtoa oli jo jonkin aikaa kutkuttanut halu hankkia laitokselle virka-auto – olihan tarpeeksi monta kertaa norkoiltu poliisi- ja rajavartiopampuilta kyytiä Tuomiokirkolta Eduskuntaan valtiopäivien avajaisiin ja muihin juhlaviin tilaisuuksiin. Ajatus ei ollut Christerille mieleinen, vuodesta toiseen asia hautautui rahan puutteeseen. Kerran sitten kuultiin KRP:n päälliköltä Rauno Rannalta, että hänellä oli edullisella leasing-sopimuksella hankittu virka-auto. Tuumasta toimeen, ja pian oli virka-auto Albertinkadullakin.

Vuodet vierivät, ja eräänä päivänä päälliköt saivat päähänsä lähteä katselemaan autoja samaan liikkeeseen, josta mainittu Chrysler Sebring oli hankittu. Koska kyseessä oli puhdas päähänpisto jonkin kuivan seminaarin jälkimainingeissa, ei asiasta ollut ehditty puhua Christerin kanssa. Liikkeessä oli tarjolla Nissan Maxima, johon leasing-sopimus voitaisiin vaihtaa kesken kauden. Kuukausihintakin oli aiempaa alempi.

Kai teillä sitten on rahaakin

Huomautin Jorma Kalskeelle, ettei meidän paranisi tällaista tehdä puhumatta asiasta ensin Christerille. Sovittiin kuitenkin alustavat kaupat ja mentiin saman tien Christerin puheille. Hän katsoi meitä murhaavin ilmein ja totesi, että "kai teillä sitten on rahaakin". Kävi juuri niin kuin pelkäsin: Jorma sai itse touhuta kauppaan liittyvät paperit, eikä Christer niihin puuttunut.

Muutenkin tuon edullisen auton kanssa kävi hieman hullusti. Muuan valtionsyyttäjä oli todennut virastomestari Tero Hopeakankaalle, että "miten ne pomot tollasen paappa-auton ovat onnistuneet hankkimaan". Tero siihen, että "paappojahan ne jo ovatkin!"

"Tämä oli erinomaista kyytiä"

Näytelmään kuuluu toinenkin puoliaika. Aikanaan tuli virka-auton vaihto taas ajankohtaiseksi. Minua oli kaiken aikaa vaivannut vähän huono omatunto Christerin pienestä "vedättämisestä" edellisellä kerralla. Niinpä päätin, että nyt toimitaan toisin.

Kiikariin oli tullut uljas Audi A6, jollainen monella valtion virastolla jo oli. Pyysimme Jorman kanssa ensimmäiseksi Christerin mukaan Herttoniemen Audi-liikkeeseen ja istutimme hänet mustaan Audiin. Sen amaretonruskeat nahkapenkit hivelivät meistä itse kunkin silmää. Tehtiin muutaman kilometrin koeajo ja kysyttiin Christerin mielipidettä. "Tämä oli erinomaista kyytiä, kyllä me voimme hyvin tehdä saman tien autosta sopimuksen."

Kiitämme Jorman kanssa osaltamme Christeriä, mainiota kollegaa ja hyvää ystävää syyttäjälaitoksen hyväksi tehdystä monipuolisesta ja uhrautuvasta työstä ja toivotamme hänelle virkeitä eläkepäiviä!

Proffa-Matti

Valtionsyyttäjä Christer Lundström on syyttäjälaitoksen hallinnon johtohahmo, joka on tullut tunnetuksi tarkkana rahakirstun vartijana. 36-vuotiseen uraan oikeushallinnossa on kuitenkin mahtunut muutakin, kuten venäläisiä konekaappareita. Hallinnon monitoimimies jää eläkkeelle vuodenvaihteessa, joten nyt on sopiva hetki kerrata menneitä ja luodata tulevaan.

Christer Lundström on Valtakunnansyyttäjänviraston alkuperäisiä valtionsyyttäjiä 20 vuoden takaa. Hän kertoo, että hänen päätymisensä syyttäjälaitoksen palvelukseen oli sattumaa, "kuten muutkin valinnat urallani". Hakupapereiden postittamisesta saa kiittää Matti Kuusimäkeä, johon Christer oli tutustunut oikeusministeriössä.

– Matti alkoi eräänä aamuna Kauniaisten juna-asemalla juttelemaan, että valtionsyyttäjän virat on laitettu hakuun. En ollut kuullut asiasta. Haussa oli myös virka, jossa vaadittiin hallinnollista osaamista. Päätin hakea, sillä minua kiehtoi ajatus, että tulevaa Valtakunnansyyttäjänvirastoa lähdetään luomaan nollatilanteesta.

Hallinnon pyörteet olivat tempaisseet Christerin mukaansa jo vuonna 1981, kun hän päätyi auskultoinnin jälkeen oikeusministeriön oikeushallinto-osastolle ylimääräiseksi esittelijäksi. Mieleen ovat tuolta ajalta jääneet hallitusneuvos Tuomo Rapolan sanat: "Christer, olet tuomioistuinmaailmassa tottunut siihen, että päätökset ovat 100-prosenttisesti laillisia ja 80-prosenttisesti tarkoituksenmukaisia. Hallinnossa nuo suhteet ovat toisin päin."

Kun monen muun mielestä hallinnolliset asiat saattavat vaikuttaa hieman pitkästyttäviltä, juuri tarkoituksenmukaisten ratkaisujen tekeminen on motivoinut Christeriä kaikki nämä vuodet.

Innovatiiviset supersyyttäjät

Christer aloitti valtionsyyttäjänä 1.12.1997. Uudessa virastossa tekemisen into oli kova, ja VKSV lanseerattiin näyttävästi myös suurelle yleisölle heti ensimmäisenä päivänä pidettävässä tiedotustilaisuudessa, jossa "supersyyttäjät" esiteltiin. Virastoon palkattiin väkeä eri puolilta oikeus- ja poliisihallintoa.

– Oli suuri rikkaus, että meille tuli töihin erilaisia ihmisiä omine taustoine ja kokemuksineen. Yhdessä mietimme, mikä olisi paras ratkaisu järjestää toimintoja ja loimme samalla virastolle kulttuuria.

Tilanne vaati kylmähermoisuutta ja ratkaisukykyä yllättävässä tilanteessa.
 

Näin jälkikäteen on helppo todeta, että kulttuurin luominen onnistui hyvin, sillä Valtakunnansyyttäjänvirasto on tullut tunnetuksi työpaikkana, jossa viihdytään. Viraston munanmaalauskilpailut, laskiaisulkoilut ja monet muut hauskat perinteet juontavat juurensa noista innovatiivisista alkuaikoihin.

Partiosta eväitä johtamiseen

Christeristä tuli Valtakunnansyyttäjänviraston hallintoyksikön päällikkö vuonna 2001, kun hänen edeltäjänsä Jorma Kalske nimitettiin apulaisvaltakunnansyyttäjäksi. Esimiestaitoja Christer oli harjoitellut jo partiossa, jossa hän on ollut seitsemänvuotiaasta lähtien ja on edelleen mukana sen toiminnassa.

Christerin johtamistaitoja on koeteltu muun muassa 500 osanottajan kansainvälisellä leirillä, jonne tilatut teltat olikin toimitettu väärään paikkaan.

– Tilanne vaati kylmähermoisuutta ja ratkaisukykyä yllättävässä tilanteessa, mutta siitäkin selvittiin.

Partiossa Christer on oppinut ihmisten motivointia, josta on ollut hyötyä esimiestyössä.

– Koska partio perustuu vapaaehtoisuuteen, on motivoinnista kiinni, saako ihmiset toimimaan tietyllä tavalla yhteisten tavoitteiden hyväksi. Myös työelämässä minulle on ollut tärkeää, että ihmiset viihtyvät. Keskeistä siinä on luottaminen ihmisten kykyihin, siihen että he löytävät itse parhaat keinot toimia. Minulla on ollut Valtakunnansyyttäjänvirastossa aina erittäin ammattitaitoiset kollegat, joten heille on ollut helppo antaa vastuuta oman työnsä johtamisesta.

Konekaappareita ja mahdottomia aikatauluja

Christer on tullut tunnetuksi erittäin tarkkana rahakirstun vartijana – joku voisi käyttää ankarampaakin termiä. Hän on joka tapauksessa saanut kiitosta siitä, että on onnistunut määrätietoisella otteellaan turvaamaan laitoksen taloudelliset resurssit myös vaikeina aikoina. Christer on käynyt lukemattomat tulosneuvottelut niin ministeriön kuin paikallisten syyttäjänvirastojen kanssa. Tiukkoja vääntöjä resursseista on epäilemättä käyty, mutta siltikään hän ei tunne joutuneensa erityisen koville.

– Se on ollut ihan normaalia työtä, joka kuuluu tähän hommaan.

Hikikarpaloita otsalle ovat sen sijaan nostattaneet muutamat takavuosien lakiesitykset, joita tuli laadittua esittelykuntoon jopa muutaman päivän varoitusajalla.

– OM:ssä sain tottua jopa mahdottomalta tuntuviin aikatauluihin, joten paineensietokykyä testattiin jo siellä.

Kesällä 1990 tiukkoja tilanteita aiheuttivat myös neuvostoliittolaiset lentokonekaapparit, joiden luovutusasiat tulivat Christerin vastuulle. Christerin kesäloma kului tuolloin pitkälti puhelimessa. Hänen piti soittaa Korppoon-kesäpaikastaan kahdesti päivässä silloiselle oikeusministerille Tarja Haloselle ja pyytää tilannetietoja sekä samalla lupaa jatkaa lomailua.

Lokakuussa Suomeen saapui vielä neljäs ja viimeinen konekaappari. Se oli sotkea pääsyn kauan odotettuun Codexin juhlatilaisuuteen ja oli vähällä olla viimeinen niitti konekaapparikuvioita koko kesän sivusta seuranneelle vaimolle.

– Ehdimme juhlaan juuri ja juuri, joten perhesopu säilyi vaimon uhkailuista huolimatta.

Luottavaisena kohti tulevaa

Syyttäjälaitoksen organisaatiouudistuksen onnistumisessa Christer pitää keskeisenä asennemuutosta –olemme yksi yhtenäinen syyttäjänvirasto. Uskoa häneen loi tutustumiskäynti Ruotsiin, jossa vastaava uudistus toteutettiin muutama vuosi sitten.

Ruotsissa entiset virastorajat on unohdettu nopeasti
 

Hikikarpaloita otsalle ovat sen sijaan nostattaneet muutamat takavuosien lakiesitykset, joita tuli laadittua esittelykuntoon jopa muutaman päivän varoitusajalla.

– OM:ssä sain tottua jopa mahdottomalta tuntuviin aikatauluihin, joten paineensietokykyä testattiin jo siellä.

Kesällä 1990 tiukkoja tilanteita aiheuttivat myös neuvostoliittolaiset lentokonekaapparit, joiden luovutusasiat tulivat Christerin vastuulle. Christerin kesäloma kului tuolloin pitkälti puhelimessa. Hänen piti soittaa Korppoon-kesäpaikastaan kahdesti päivässä silloiselle oikeusministerille Tarja Haloselle ja pyytää tilannetietoja sekä samalla lupaa jatkaa lomailua.

Lokakuussa Suomeen saapui vielä neljäs ja viimeinen konekaappari. Se oli sotkea pääsyn kauan odotettuun Codexin juhlatilaisuuteen ja oli vähällä olla viimeinen niitti konekaapparikuvioita koko kesän sivusta seuranneelle vaimolle.

– Ehdimme juhlaan juuri ja juuri, joten perhesopu säilyi vaimon uhkailuista huolimatta.

Luottavaisena kohti tulevaa

Syyttäjälaitoksen organisaatiouudistuksen onnistumisessa Christer pitää keskeisenä asennemuutosta –olemme yksi yhtenäinen syyttäjänvirasto. Uskoa häneen loi tutustumiskäynti Ruotsiin, jossa vastaava uudistus toteutettiin muutama vuosi sitten.

– Minuun teki vaikutuksen se, miten Ruotsin syyttäjälaitoksessa on lyhyessä ajassa omaksuttu ajatus, että he ovat samaa syyttäjänvirastoa, jolla on yhteiset tavoitteet. Alueet auttavat toinen toisiaan, jotta nämä tavoitteet saadaan toteutettua. Entiset virastorajat on unohdettu nopeasti. Toivon, että vastaava henkinen muutos toteutuisi myös meillä.

Syyttäjälaitoksen tulevaisuuteen Christer suhtautuu luottavaisesti, vaikka määrärahatilanne onkin nyt tiukka.

– Mielestäni poliitikkojen keskuudessa vallitsee kuitenkin ymmärrys syyttäjälaitoksen asemasta yhteiskuntarauhan turvaajana, joten uskon, että toimintakykymme turvataan jatkossakin.

Christerin mielestä laitoksen suurimpia vahvuuksia on sen sitoutunut ja erittäin ammattitaitoinen henkilökunta.

– Laitoksessamme vaihtuvuus ei ole ollut suurta, mikä kertoo sitoutumisesta. Syyttäjän työ on monelle arvovalinta jo heti uran alussa. Meillä on laajaa osaamista, ja se täytyy osata hyödyntää koko laitoksen hyväksi.

Christerin eläkepäivät koittavat vuodenvaihteessa. Vaikea uskoa, että tämä työnarkomaani osaisi asettautua lepäämään laakereilleen, mutta hieman rennommin hän lupaa ottaa.

Christer on jo jäähdytellyt syksyn ajan tulevaa eläkettä varten, mutta on siinä sivussa perehdyttänyt VKSV:n uutta hallintojohtajaa sekä toiminut selvitysmiehenä oikeusapu- ja edunvalvontauudistuksessa. Siitä huolimatta Christer on mietintöjen lisäksi lukenut jopa romaaneja ja viettänyt paljon aikaa luonnon keskellä Korppoon saaristossa. Myös matkustelua on entistä enemmän luvassa nyt, kun työt eivät enää estä kaukomatkailua. Ja vaimokin on tyytyväinen.

Hyviä ansaittuja eläkepäiviä, Christer!