Sisällöt, joissa luokitus Pakina .

Mietteliäs piirroshahmo istuu tietokoneen ääressä

 

Hyvä herra/rouva Palkeet, vai oletteko tekoäly, en oikein tiedä.

Käännyn puoleenne nöyrästi, koska minua ovat jääneet harmittamaan eräät asiat. Olen joutunut niistä puhumaan työpaikan kahvipöydässä ja vähän sukulaisille. Ihmiselle on tärkeää vertaistuki.

Tässä demokraattisessa yhteiskunnassa ei ole oikein, että ihminen joutuu kirjoittamaan sellaiseen paikkaan, jossa ei ole ihmistä. Eikä puhelinnumeroa. On väärin, että saa sähköpostia, jossa ei ole allekirjoitusta ja jossa käsketään tekemään asioita sellaisessa ohjelmassa kuin M2Blue. Vaikka ei osaa. Olen viettänyt iltoja pahalla mielellä, varsinkin, kun olin liittynyt työpaikan huvitoimikuntaan, ja siellä saivat päätettyä sen, että minä ostan virastolaisille runebergintortut ja laskiaispullat. Ne ostetaan viraston kortilla, ei minulla ole varaa maksaa torttuja ja pullia omasta palkasta, kun on lainaa ja elätettäviä. Ei onneksi enää monta.

Huomasin samalla, että virastolaiset eivät ymmärrä, että ne tortut ja pullat eivät ilmesty sinne pöytään ilman vaivannäköä. Kaupassa on käytävä ja tiedettävä, kuinka monta työntekijää on töissä, ylimääräisiä ei tänä päivänä osteta. Säästää pitää aikojen ollessa niukat. Meidän arvojemme (oikeudenmukaisuus, työhyvinvointi ja ammattitaito) mukaista on, ettei joku saa kahta torttua. Minä en saanut yhtään, koska en jaksanut, ja myöhemmin joku söi sen minun torttuni. Olisin voinut seuraavana päivänä syödä sen.

Vielä kerron, että laskiaispullia on oltava hillolla ja mantelimassalla. Unohdin sen aluksi ja palasin takaisin kassajonosta ja vaihdoin puolet hillopullista mantelimassapulliin. Sen jälkeen olin toisen kerran viimeinen kassajonossa, vaikka olin jo kerran jonottanut. Joku muu olisi vain vienyt pelkkiä hillopullia eikä olisi pelännyt sitä yhtä meidän viraston työntekijää, joka aina etukäteen vaatii mantelimassapullia.

Kuittien kanssa menettely on se, että ne pitää skannata ja liittää M2Blue-ohjelmaan sekä tehdä kululasku. Niin minä tein ja hyvällä tarkoituksella. Aika äkkiä lähettivät sähköpostiin viestin, että minulla olisi kohdistamattomia laskuja, runebergintorttulasku ja laskiaispullalasku, vaikka olin jo laittanut ne sinne. Harmistuin, mutta kohdistin käskyn mukaan. Laskiaispullat menivät ihan hyvin, mutta runebergintortut eivät. Tuli viesti: "Taisit laittaa ne runebergintortut kahteen kertaan, poista ylimääräinen lasku."

Haluan kertoa, että helppo se on ihmiselle laittaa tuollaisia käskyjä, mutta käytännön puoli on yhtä kärsimystä. Kahdesti en mielestäni ollut torttulaskua sinne laittanut. Poisto ei onnistunut, eikä kulunut kahta päivää, kun taas tuli viesti: "POISTA LASKU!" Huutomerkin olen lisännyt itse, mutta ymmärrätte ehkä siellä Palkeissa, miltä tuollainen tuntuu ihmisen mielessä. Pahalta. Se ohjelma on niin vaikea, että en minä sitä laskua osannut poistaa. Kirjoitin teille siitä kommentin siihen kommenttiruutuun, että poistaisin, jos osaisin.

Lopputulos oli se, että en minä sitä edes olisi voinut itse poistaa, vaan olisi pitänyt kirjoittaa taha.sy(at)oikeus.fi ja pyytää apua. Sinne voi soittaakin, koska taha.fi on monta ihmistä. Tulin iloiseksi, kun sieltä soitti minulle sellainen todella ystävällinen ja osaava henkilö, joka sanoi hoitavansa asian puolestani.

Olin miettinyt yhteydenottoa Palkeisiin menemällä henkilökohtaisesti käymään, mutta pelkäsin, että Palkeille tulee paha mieli. Enkä kyllä tiennyt osoitettakaan.

Vielä kertoisin toisesta asiasta. Matkalaskuista. Sanovat, että ennen oli paremmin, ja tässä kohtaa yhdyn sanottuun. Entinen M2 oli parempi. Se ei epäillyt minua eikä palauttanut laskuja. Matkakäräjillä kävin, tein laskun, ja rahat tulivat tilille. Tämä uusi Blue-sanaan päättyvä ohjelma on, anteeksi tällainen ruma sana, nihilisti. Luuleeko se, että virkamies petkuttaa kaikessa?

Siis kun olen tehnyt matkalaskun ja lähettänyt sen, se ilmestyykin palautuksena sähköpostiini vaatimuksen kera, että pitää kirjoittaa lisäselvityksiä ja lähettää uudelleen Palkeille. Täytyy siis todistaa olleensa käräjillä menemällä uudelleen M2Blue-ohjelmaan kirjoittamaan selityksiä. Pitääkö minun käräjäpaikalla seistä päivän Helsingin Sanomat kädessä juttulistan edessä, että se Blue näkisi minun olleen käräjillä? Vai pyydänkö tuomarilta puumerkin johonkin lomakkeeseen? Huomaan kirjoittavani aggressiiviseen sävyyn, anteeksi, ei ole tarkoitus.

Ärsyttää sekin, kun pitää tehdä matkasuunnitelma. Liitän siihen kaikki kuitit ja muut, mutta se ohjelma ei poimikaan niitä laskuun, vaan uudelleen on minun kaikki sinne laitettava. Skannaa kuitti, poimi se sähköpostista, tallenna johonkin järkevään paikkaan ja nimeä, että sitten tunnistat oikean kaikista ja liitä ohjelmaan. Vinkkinä olen sanonut kahvipöydässä työkavereille, että älkää nyt hyvät ihmiset liittäkö kuitteja matkasuunnitelmaan, vaan vasta lopulliseen laskuun!

Olisi minulla muutama asia vielä, mutta olkoon nyt. Hyvää jatkoa vaan sinne, missä olette, jos olette, ellette ole tekoäly pilvessä (ei tarkoita huumausainetta). Hyvällä tahdolla minä tässä mieltäni puran, kiitos ja anteeksi, kuten on tapana sanoa.

Nimim. Epätietoinen ja harmissaan (vähän)

PS. mukavaa kevättä!

t. sama (= virkamies)

Laskiaispullat

Akkusastoori: Pakina Blogikirjoittaja: Marianna Semi

Hermo menee, mutta se ei taida olla kenellekään enää mikään uutinen. Nyt on kuitenkin kyse asiasta, jonka johdosta hermo on mennyt jo vuosikymmeniä, eikä loppua näy, pikemminkin päinvastoin. Nyt on siis kysymys yhdyssanoista, yhdestä äidinkielemme kauneimmista piirteistä.

Yhdyssanat ovat viehättäviä siinä mielessä, että niissä voi tehdä kovin monia erilaisia virheitä, jotka kuitenkin kaikki ovat hyvin ärsyttäviä.

Aloitetaan ihan perinteisestä yhdyssanavirheestä eli yhdys sana virheestä. Hyvänä esimerkkinä siitä, miten tällainen virheellinen kirjoitusasu voi aiheuttaa ymmärrysvaikeuksia, on naapurikerrostalomme roskakorissa oleva teksti "ei koiran kakka pusseja". Ryhdyin tätä mielessäni analysoimaan. Viimeinen sana sisältää tietysti asian ytimen, eli tämä kielto koskee pusseja. Ymmärrän siis, että roskikseen ei saa panna pusseja. Koira-sana on genetiivissä (koiran), eli mitä ilmeisimmin se kuvaa omistussuhdetta. Kyseessä ovat siis koiran omistamat pussit. No, meidän koiramme omistaa yhtä sun toista kuten leluja, luita ja vanhempiensa sydämet, mutta pusseja se ei omista. Näin ollen voin päätellä jo tässä vaiheessa, että niitä pusseja, jotka minä omistan, kielto ei koske. Vielä on ratkaistava, mikä tuo sana kakka siinä keskellä on.

Onneksi – kaikesta vanhanaikaisuudestani huolimatta – olen jossain määrin perehtynyt myös nuorison nykykieleen. Oivallan, että tuo kakka-sana näyttäisi muistuttavan muodoltaan ja merkitykseltään nuorison ja ikävä kyllä monien muidenkin käyttämää v-alkuista välihuudahdusta (esim. lähe v meneen). Kyse on siis jonkinlaisesta voimasanasta käskyn tehostamiseksi. Tulkitsen kiellon tarkoittavan näin ollen seuraavaa: "Hitto, ei koiran omistamia pusseja tähän roskikseen". Käskyä onkin sangen helppo noudattaa. Olen pannut mainittuun roskikseen vain itse omistamiani pusseja, joiden sisältö on kylläkin vielä vähän aikaa sitten ollut koiran omistuksessa.

Taisin joskus aiemmin mainita käyneeni Pekka Kuusiston konsertissa. Väliajalla löysin itseni kahvijonosta ja vuoroani odottaessani tutkailin tarjontaa. Ja kas, tarjolla oli "pikkukarjalan piirakoita". Evakon lapsena oletin, että tässä oli haluttu muistuttaa siitä monien vääryydeksi kokemasta asiasta, että Suomen Karjala ei ole enää entisen kokoinen. Poliittinen viesti oli näin ovelasti ujutettu konserttivieraiden alitajuntaan.

Entäs mainoksessa näkemäni "ryhdy Cambridge laihduttajaksi". Koska Cambridge on erillinen erisnimi, ei se ilmeisesti voi määrittää laihduttajaa (tällöin olisi sanat kirjoitettu yhteen tai yhdistetty viivalla). Ainoa vaihtoehto siis on, että on tarkoitettu kehottaa hra/nti Cambridgeä ryhtymään laihduttajaksi. Hieman osoittelevaa, mielestäni. Tosin silloin olisin toivonut näkeväni nimen ympärillä pilkut, mutta se nyt on jo aivan liikaa vaadittu.

Yhdyssanojen tuoma ilo (?) ei lopu tähän. Toinen tyypillinen laji on ylimääräisen välilyönnin lisääminen yhdyssanaan. Vuosikausien jankkaamisen jälkeen meidät on saatu oppimaan, että sana, jota määrittää kaksi tai useampi muu sana, vaatii välilyönnin ja viivan. Viivan paikka on näissä tilanteissa empiirisen tutkimukseni mukaan täysin sattumanvarainen. Välilyönnin ja viivan käyttämisellä ja sijoittamisella on kuitenkin merkitystä. On aivan eri asia puhua asiasta nimeltään "hyvä velirinki" kuin "hyvävelirinki".

Välilyönti halutaan usein lisätä silloinkin, kun määrittävä osuus ei sisällä yli yhtä sanaa. Mistä tietää, onko sanoja enemmän kuin yksi? No siitä tietysti, onko näiden sanojen välillä jo välilyönti olemassa. Tämä on siinä mielessä siunauksellinen sääntö, että mitään ei tarvitse (kerrankin) itse päätellä. Esim. EU-valtio on ilman välilyöntiä, koska E:n ja U:n välillä ei ole välilyöntiä. Ei tarvitse eikä saakaan mennä pohtimaan, onko sanojen Euroopan Unioni välillä välilyönti. Sama tilanne edellä mainitusta muokatussa sanassa hyväveli -rinki (joka siis on väärin) tai vielä pahemmassa hyväveli- rinki (joka on kaikista kauhein versio).

PS. Tämän tekstin kirjoitettuani huomasin kadulla kävellessäni, että hra/nti Cambridge on edennyt elämässään. Aiemmin häntä siis kehotettiin laihduttajaksi, mutta nyt jo valmentajaksi: "Tule Cambridge valmentajaksi".

Akkusastoori: Pakina Blogikirjoittaja: Kielensäpahoittaja

HERMO menee. Tällä kertaa johdonmukaisuuden puutteesta lauseen predikaatin ja subjektin välillä. Näyttäisi, että kielestä on kokonaan unohdettu monikon kolmannen persoonan verbimuodot, koskapa jatkuvasti saa kuulla ja lukea sellaisia lauseita kuin "syyttäjät ei osaa pakkokeinoja", "tekijät ei ole entuudestaan tuttuja" tai "teonkuvaukset löytyy alta". Sille vain ei voi mitään, että tuonkaltaiset lauseet antavat kirjoittajansa kyvyistä ja ansioista vähäisen, mahdollisesti todellista vähäisemmän kuvan.

Toinen vastaava esimerkki, joskin toisin päin – mutta yhtä raivostuttava – on teitittelyssä käytettävä verbimuoto. Teititeltävien ihmisten toimintaa koskevan verbin tulee noudattaa samaa lukua kuin henkilöitä on. Jos teititellään yhtä ihmistä, verbin tulee olla yksikössä, kuinkas muuten, esim. oletteko jo kauan ollut kielennepahoittaja (huomaa possessivisuffiksi)? Liian usein kuulee, erityisesti haastattelutilanteissa, käytettävän kokonaan monikollista muotoa, joka pahasti pistää ainakin minun korvaani, esim. herra M, joko olette lakanneet lyömästä vaimoanne? Tämä lause tarkoittaisi, jos oletettaisiin kieliopin olevan kohdallaan, että herra M:n lisäksi kyseisellä vaimolla olisi toinenkin mies ja nämä miehet molemmat pahoinpitelisivät yhteistä vaimoaan.

Teitittelyssä on toki muutakin mielenkiintoista:

Suuresti arvostamani kollega, joka tällä hetkellä vaikuttaa tuomioistuinlaitoksen puolella, otti nimittäin yhteyttä toimitukseen ja pyysi, että vaikka kyse ei ole oikeakielisyydestä, palstalla käsiteltäisiin teitittelemistä tuomioistuimessa. Kun tämäkin on asia, josta minulla on verrattain voimakas mielipide, käsittelen sitä tässä lyhyesti, vaikken mikään tapakouluttaja olekaan, luoja paratkoon.

Olen aina ajatellut, että teitittely työympyröissä toimii jonkinlaisena suojana. Kun syyttäjillä tai tuomareilla ei ole etäisyyttä ja persoonattomuutta tuomassa peruukkeja eikä edes viittoja, olen itse pitänyt tarpeelliseksi katsomaani etäisyyttä vastaajiin ja asianomistajiin teitittelemällä heitä. Osapuolten teitittely on mielestäni myös arvostuksen osoittamista heitä kohtaan.

Syyttäjä ei ole velvollinen esiintymään salissa omassa persoonassaan vaan valtion edustajana tiettyä tehtävää suorittamassa. Siihen ei – ainakaan minulla – ole sopinut se, että olisin luonut tuttavallisia välejä muissa rooleissa olleisiin oikeudenkäyntiin osallistuneisiin.

Vain kerran olen joutunut salissa turvautumaan sinutteluun. Kysyin nimittäin vastaajalta: moneltako te tulitte paikalle? Hän vastasi tulleensa sinne yksin. Kysyin tämän jälkeen: moneltako te henkilökohtaisesti tulitte paikalle? Hän alkoi jo tihrustaa itkua ja vannoa, että oli ihan yksin paikalla. Annoin siis periksi ja kysyin: moneltako sinä tulit paikalle? Vaikka minua tämä kouristi, niin ainakin vastaaja kykeni vastaamaan, ja pääsimme asiassa eteenpäin.

Nipottajana en myöskään kaikissa tilanteissa pidä siitä, että minua sinutellaan. Aika ajoin huonotuuliset asiakkaat ottavat puhelimitse yhteyttä. Jotkut sinuttelevat ilman lupaa ja jopa kutsuvat etunimellä, mutta joku aina silloin tällöin tiedustelee, sopiiko sinutella. Siihen vastaan yleensä, että pidän parempana teitittelyä. Keskustelu tuntuukin säilyvän tällöin rauhallisempana. Sinuttelijoitakin johdonmukaisesti teitittelen läpi keskustelun.

Iän karttuessa olen tullut sinuttelu–teitittely-akselilla (ja ehkä muutoinkin) yhä vaikeammaksi. Taannoin mm. poistuin Stockmannin sukkaosastolta ostamatta mitään, koska olin joutunut myyjän sinuttelun kohteeksi. Kai nyt edes Stockmannilla voi vielä odottaa teitittelyä? Ja kyllä, kaikki, joille olen tästä kertonut, ovat pitäneet minua aivan pimeänä.

Toimitus on saanut edellä mainitsemani lisäksi muitakin viestejä, joissa on ehdotettu aiheita Kielensäpahoittajan käsiteltäväksi. Osa aiheista oli sellaisia, ettei minulla ollut riittävän voimakkaita mielipiteitä niistä. Sellaisista en valitettavasti kykene kirjoittamaan, koska suomen kieli on minulle intohimon asia. Mutta lähettäkää ehdotuksia edelleen, kyllä sieltä joitakin voimakkaita tunteita nostattavia aiheita varmasti löytyy.

P.s. Kävin taannoin konsertissa, jossa esiintyi Pekka Kuusisto. Hän on perustanut festivaalin nimeltään Meidän festivaali. Niin on minusta Kuusisto ihana, että huomasin antavani anteeksi possessiivisuffiksivirheenkin. Muiden sitä on kyllä turha odottaa.

Akkusastoori: Pakina Blogikirjoittaja: Kielensäpahoittaja

Hermo menee. Taas. Se menee monistakin asioista (lienee geneettistä, koska koirallanikin menee hermo helposti), mutta useimmiten monenlaisen huolimattoman äidinkielenkäytön johdosta. Se menee pronominien, possessiivisuffiksien, yhdyssanojen (vai pitäisikö nykymuodin mukaan sanoa yhdys sanojen, uh, en voi, siis yhdyssanojen), lainausmerkkien, joku-sanan ja monien muiden asioiden johdosta.

Mietin, voisinko alkaa tämän mahdollisesti yhteen kertaan jäävän sarjani niinkin tylsällä aiheella kuin possessiivisuffiksit eli omistusliitteet. Totesin, että kyllä voin, kun sellainen on sijoitettuna palstan nimeenkin. Sitä paitsi possessiivisuffiksi on sanana jotenkin niin suloinen, ihan tulee lapsuuden herkku Suffeli mieleen.

Mutta asiattomuudet sikseen. Erityisesti saan tuskatiloja lukiessani kirjoitettua tekstiä, jossa puhutaan minun koirasta tai hänen autosta, sen sijaan, että kirjoitettaisiin kauniisti minun koirastani ja hänen autostaan. Suomen kieli on harvinainen, ehkä jopa ainutlaatuinen, vaatiessaan tämän liitteen. Edes lähin sukulaiskielemme viro ei sitä käytä. Mielestäni tulisi vaalia kielen ominaispiirteitä. Lisäksi ainakin kirjoittaessaan olisi mukava tuntea itsensä ja lukiessaan kirjoittaja sivistyneiksi, muutoinhan se ei ainakaan omalta osaltani suinkaan aina ole mahdollista.

Possessiivisuffiksi esiintyy varsinaisen omistamisen lisäksi myös monissa jokapäiväisissä ilmaisuissa, kuten olla huolissaan, hämillään, selällään jne. Ja näiden osalta onkin viime aikoina erityisesti mennyt hermo. Näistä ilmaisuista suffiksia ei unohdeta pois, mutta sitä käytetään kovin kummallisesti. Sanotaan esim. "oletteko te kovin huolissaan tästä" tai "nyt me olemme kaikki selällään". Kenen huolissa te siis olette? Tai kenen selällä me? Nämä ilmaisut taipuvat aina, kuten lukijat tietävätkin, olla-verbin kanssa samassa sijassa. Miksi siis esim. televisiossa tai radiossa puhuvat ihmiset eivät sitä tiedä?

Puolisollani on tapana puolustaa kummallisia ystäviään (olen ainoa normaali hänen ystäviensä joukossa) sanomalla, että he ovat "kaltaisiaan". Olen yleensä yrittänyt hänelle puolustaa moniakin hänen mielestään kummallisia piirteitäni sanomalla, että olen kokonaisedullinen paketti. Tämän kirjoitukseni innostamana aion vastedes todeta vain kylmän viileästi, että olen kaltaiseni.

Akkusastoorin toimitukseen voi lähettää ehdotuksia asioista, joiden johdosta myös Kielensäpahoittaja voisi menettää hermonsa. Pyytää voi myös, ettei tätä palstaa enää jatketa.

Akkusastoori: Pakina Blogikirjoittaja: Kielensäpahoittaja