Ulkoinen viestintä turvaa sananvapautta  

Sananvapaus on jokaiselle kuuluva perusoikeus ja demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Ilman sitä yhteiskunta on rampa eikä oikeusvaltiosta voida puhua. Osallistuminen ja vaikuttaminen yhteiskunnallisten asioiden hoitoon ja päätöksentekoon sekä omien etujen ja oikeuksien valvominen edellyttää oikeutta ilmaista, välittää sekä vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään ennakolta estämättä.  Sananvapaudella on myös tärkeä yhteiskunnan päätöksentekijöihin ja vallanpitäjiin kohdistuva kontrollointitehtävä. 

Oikeus vastaanottaa tietoa on yksi sananvapauden tärkeistä ulottuvuuksista, jota valtion viranomaisten ulkoinen viestintä omalta osaltaan toteuttaa kuitenkin salassapitosäännöksistä johtuvien rajoitusten puitteissa.  Rajoituksia ei silti tulisi tulkita niin tiukasti, että avoimuus- ja julkisuusperiaate ei toteudu asianmukaisesti.  Julkisuudessa viranomaisia onkin kritisoitu siitä, että tietoja salataan tarpeettoman laajasti, jopa selvästi vastoin lakia sen lisäksi, että heidän tietämyksensä salassapitosäännöksistä on puutteellista. Asiakirjojen salaamiselle tulee olla lainmukainen peruste eikä tietoja voida salata vain varmuuden vuoksi.  

Myös syyttömyysolettama asettaa syyttäjän sanavalinnoille omat rajoituksensa. Paneutumatta tässä yhteydessä syvällisemmin periaatteesta johtuviin rajoituksiin todettakoon, että ennen syytteen nostamista syyttömyysolettama on erityisen velvoittava. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on tehty ero itse oikeudenkäynnissä tai rikosprosessissa esitettyjen kannanottojen ja rikosprosessin ulkopuolella mediassa esitettyjen kannanottojen ja lausumien välillä. 

Syyttömyysolettamaa ei sovelleta näyttökysymyksiin. Prosessin ulkopuolisessa viestinnässä syyttäjän saattaa kuitenkin olla vaikea muotoilla lausumiaan niin, ettei suurelle yleisölle syntyisi sellaista käsitystä, että syytettyä voidaan jo ennen syyksi lukevaa tuomiota asiallisesti pitää syyllisenä tekoon, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Syyttäjä joutuu kuitenkin sanavalinnoissaan huomioimaan, että yleisön joukossa on henkilöitä, joilla ei ole oikeudellista koulutusta ja siihen kuuluvaa käsitteiden hallintaa, eivätkä he tämän vuoksi välttämättä kykene tekemään eroa oikeus- ja näyttökysymysten välillä.  

Kansalaisten tiedonsaantioikeus toteutuu myös median kautta sen lisäksi, että viranomainen itse tiedottaa aktiivisesti päätöksistään ja toiminnastaan. Syyttäjälaitos on varsin keskeinen yhteiskunnallinen instituutio ja vallankäyttäjä, minkä vuoksi rikosasiat yleisen kiinnostavuutensa lisäksi herättävät suurta mielenkiintoa yleisön keskuudessa. Näin ollen on selvää, että syyttäjät ovat jatkuvasti tekemisissä toimittajien kanssa erilaisten uutis- ja ajankohtaisaiheita koskevien tieto-, haastattelu- ja kommenttipyyntöjen vuoksi.   

Millaista viranomaisten ulkoisen viestinnän sitten tulisi olla, jotta kansalaisten sananvapauteen kuuluva oikeus tietojen ja mielipiteiden vastaanottamiseen toteutuisi optimaalisesti? Millaiset arvot viestintää ohjaavat ja miten ne toteutuvat syyttäjien ja median keskinäisessä toiminnassa? Koska syyttäjien ja syyttäjälaitoksen ulkoinen viestintä kokonaisuudessaan on aivan liian laaja teema käsiteltäväksi tämän kirjoituksen puitteissa, tarkastelen sitä vain suhteessa syyttäjä – toimittaja hyödyntäen samalla pitkän syyttäjäurani aikana saatuja omakohtaisia ja muidenkin syyttäjien kokemuksia. 

Viestintää ohjaavat arvot ja ulkoisen viestinnän tehtävät  

Valtionhallinnon vuoden 2023 viestintäsuosituksen mukaan viestintää ohjaavat arvot ovat avoimuus, luotettavuus, tasapuolisuus, ymmärrettävyys, vuorovaikutteisuus ja palveluhenkisyys. Vastaavat arvot on kirjattu myös syyttäjälaitoksen viestinnän linjauksiin. Niiden mukaan viestintää ohjaavia periaatteita ovat avoimuus, läpinäkyvyys, luotettavuus, oikea-aikaisuus ja ymmärrettävyys. Viestinä on myös vuorovaikutteista ja palveluhenkistä siten, että se huomio eri kohderyhmien, kuten kansalaisten ja sidosryhmien tiedontarpeet ja mahdollistaa keskustelun. 

Tärkeitä viestintää ohjaavia periaatteita ovat puolueettomuus, riippumattomuus ja tasapuolisuus. Linjauksissa mainitaan vielä erikseen, että vireillä olevista rikosasioista on viestittävä objektiivisesti ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita kunnioittaen. Yleisölle ei saa syntyä käsitystä, ettei syyttäjä pysty hoitamaan asiaansa tasapuolisesti.  

Tasapuolisuus- ja objektiivisuusperiaatteella on kuitenkin erilainen painoarvo rikosprosessin eri vaiheessa. Syytteen nostamisen jälkeen syyttäjä on jutun asianosainen, eikä periaate vaikuta enää yhtä vahvasti kuin esitutkinnan ja syyteharkinnan aikana, jolloin syyttäjältä edellytetään aktiivisia toimia myös rikosepäilyä vastaan puhuvien seikkojen selvittämisessä. Pääkäsittelyvaiheessa sen sijaan syyttäjä voi keskittyä syytteen puolesta puhuviin seikkoihin. Tämä taas vaikuttaa siihen, millaisia lausumia juttua ajava syyttäjä voi antaa medialle loukkaamatta periaatetta.  

Syyttäjälaitoksen viestinnän linjausten mukaan ulkoisen viestinnän tehtäviksi puolestaan määrittyvät muun ohessa syyttäjälaitoksen toiminnan ymmärrettäväksi tekeminen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen, tarkoituksena edistää rikollisuudelle kielteisen ilmapiirin syntymistä. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että syyttäjän viestinnässä korostuvat demokratiaperiaate ja informatiivisuus.

Olisi myös ihanteellista, jos Syyttäjälaitoksella olisi riittävästi resursseja oma-aloitteisesti kertoa kansalaisille tehtävistään. Kansalaisilla eikä mediallakaan välttämättä ole kovin selvää kuvaa siitä, mitä rikosvastuun toteuttaminen tarkoittaa ja miten suuri valta ja vastuu syyttäjällä on oikeusvaltiossa. 

Sen sijaan informatiivisuutta sivuava viestinnän palveluperiaate ei ulotu kansalaisten eikä muidenkaan kohderyhmien neuvomiseen ja opastamiseen lainkäyttöasioissa, eikä muissakaan asioissa lukuun ottamatta menettelytapakysymyksiä. Tätä voidaan perustella sillä, että hallintolaissa säädettyä palveluperiaatetta ei lain 4 §:n 1 momentin soveltamissäännöksen perusteella sovelleta lainkaan lainkäyttöön eli syyttäjien osalta syyteharkintavallan käyttöön. Lisäksi hallintolain palveluperiaate ja lain 8 §:n mukainen neuvontavelvollisuus tarkoittaa vain prosessuaalista neuvontaa eli menettelytapakysymyksiä koskevaa neuvontaa hallintoasioissa. Syyttäjälaitoksen tehtävänä ei siis ole tarjota oikeudellisia neuvontapalveluita.   

Yksi syyttäjälaitoksen ulkoisen viestinnän tavoitteista on pitää yllä ja vahvistaa syyttäjälaitoksen positiivista julkisuuskuvaa ja kansalaisten luottamusta syyttäjälaitokseen yhtenä yhteiskunnan keskeisimmistä instituutioista. Mitä avoimemmin Syyttäjälaitos toimii, sitä enemmän siihen myös luotetaan. Tavoite saa lisäpainoarvoa, kun huomioidaan yhteiskunnassa esiintyvä antidemokraattinen, oikeusvaltion peruspilareita ja sen instituutioiden asemaa horjuttamaan pyrkivä äärioikeistolainen ja radikaali-islamistinen liikehdintä sekä niiden aiheuttama kohonnut terrorismin uhka.  

Syyttäjälaitoksen vahvalla arvostuksella ja luottamuksella saattaa hyvinkin olla radikalisoitumista ja yhteiskunnallista vihaa ehkäisevä vaikutus. Luottamus ja sen säilyminen edellyttävät tietenkin, että syyttäjälaitoksen syyttäjistö on ammatillisesti riittävän korkeatasoista, osaavaa sekä sitoutunut toimintaansa ohjaavien oikeudellisten ja eettisten periaatteiden noudattamiseen.  

Viestintää ohjaavien arvojen jännitteisyys ja painotuserot syyttäjän ja median suhteissa

Tarkasteltaessa viranomaisviestintää suhteessa mediaan on todettava, että syyttäjillä ja toimittajilla ei välttämättä, eikä kaikissa tilanteissa, ole yhteneväistä näkemystä siitä, miten kansalaisten oikeus tietojen ja mielipiteiden vastaanottamiseen asianomaisessa tapauksessa tai ylipäätään tulisi toteutua. Viestintää ohjaavien periaatteiden painotus vaihtelee ja periaatteet saattavat olla jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asettaisin perinteisen ja etenkään valtamedian pyrkimyksen luotettavaan tiedonvälitykseen sinänsä kyseenalaiseksi.    

Median toimintaa ohjaavat osin liiketaloudelliset periaatteet. Kilpailu media-alalla on lisääntynyt tietotekniikan ja etenkin sosiaalisen median vaikutuksesta. Toiminnan on oltava kannattavaa. Tämä heijastuu mediasisältöihin, kuten aiheen valintaan ja sen toimitukselliseen käsittelyyn sekä siihen, mitä periaatteita jutun laadinnassa painotetaan. 

Arvojen painotus vaihtelee myös juttutyypin mukaan. Esimerkiksi, onko kyseessä vain syyttäjän lyhyttä kommenttia kaipaava uutinen, vaiko enemmänkin tutkivaa journalismia edustava, syvemmälle uutisotsikoiden taakse porautuva artikkeli, jota varten toimittaja haluaa haastatella syyttäjää.  

Median vapauden kunnioittaminen

Toisin kuin sosiaalisessa mediassa, jossa syyttäjä ja Syyttäjälaitos itse päättää viestinsä teeman ja sisällön, kiinnostavien aiheiden valinta sekä kirjoitusten tai ohjelmien lopullinen muoto ja sisältö jää toimittajien päätettäväksi. Tiedotusvälineet päättävät itse, mitkä tapahtumat ja aiheet läpäisevät uutiskynnyksen, mikä on yhteiskunnallisesti merkittävää ja mikä ei. Syyttäjä ei myöskään aina etukäteen tiedä, mitä toimittaja pitää tärkeänä ja miten hän kysymyksensä asettelee. Toisaalta se, että syyttäjä ei voi vaikuttaa median aihevalintoihin tuskin on ongelma, koska syyttäjälaitoksen kuten muidenkin viranomaisten viestinnän tulee olla myös oma-aloitteista ja riittävän laaja-alaista.  

Syyttäjä ei myöskään voi vaikuttaa kirjoituksen toimitukselliseen käsittelyyn, eli siihen, mikä on toimittajan oma mielipide tai käsitys asiasta ja miten hän kirjoituksessaan lähestyy aihetta ja kuinka laajasti hän haluaa tiettyä teemaa käsitellä. Toisin sanoen, mitä näkökulmia ja asioita toimittaja painottaa ja haluaa tuoda esiin. Kirjoituksen pää- ja väliotsikointi jää myös yleensä toimituksen tehtäväksi, eikä edes toimittaja aina itse päätä, minkälainen otsikko hänen juttuunsa tulee. Median vapaus sekä sen moniarvoisuus ovat demokraattisen yhteiskunnan keskeisimpiä tukipilareita. Toisaalta toimittajalle kuuluva vapaus sisältää myös riskin siitä, että yleisö saa asiasta virheellisen käsityksen.   

Sen sijaan syyttäjä voi ja pitääkin varmistua siitä, että hänen lausumansa kirjoituksen varsinaisessa tekstissä sekä sen pää- ja väliotsikoinnissa on siteerattu oikein ja että toimittaja on ymmärtänyt ne ja tulkinnut niitä oikein. Syyttäjän viestintää ohjaavat ja siinä painottuvat etenkin luotettavuuden, objektiivisuuden, avoimuuden ja oikea-aikaisuuden periaatteet. Näiden merkitys vain korostuu, kun huomioidaan sosiaalisessa mediassa liikkuvan tahattoman (misinformaatio) tai tahallisen (disinformaatio) valtava määrä.  Perinteisen median kanssa toimiessaan syyttäjän kannattaakin aina sopivan tilaisuuden tullen pyrkiä oikaisemaan sosiaalisessa tai perinteisessäkin mediassa esiintyvää väärää tietoa ja virheellisiä käsityksiä. Toisinaan oikaisemista saatetaan joutua tekemään toistuvastikin, sillä virheelliset käsitykset yleisön ja median keskuudessa voivat olla varsin tiukassakin.   

Toimittajalla saattaa myös olla jo ennakkoon oma näkemys ja mielipide asiasta, mikä väistämättä vaikuttaa syyttäjän lausumien muotoiluun ja ylipäätään aiheen käsittelyyn ja kirjoituksen sisältöön. Toimittaja voi suorastaan pyrkiä saamaan syyttäjältä lausumia, jotka tukevat hänen omaa käsitystään tai esimerkiksi vahvistusta siihen, että asiassa on menetelty virheellisesti, vaikka syyttäjällä olisikin erilainen käsitys tästä. Medialla vallan vahtikoirana on kuitenkin keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa, mikä selittää toimittajan joskus ehkä ylikriittiseltäkin tuntuvaa lähestymistapaa. Viranomaisen tekemiä suoranaisia virheitä ei kuitenkaan ole syytä kiistää eikä salailla, vaan pysyä tosiasioissa ja antaa toimittajalle oikea tietoa ja oikea kuva viranomaisen menettelystä. 

Toisaalta artikkelin tai muun kirjoituksen kannalta hyvää tulosta ei myöskään tuota se, että toimittajalla ei ole minkäänlaista pohjatietoa asiasta ja siihen liittyvistä yhteiskunnallisesti ja oikeudellisesti merkityksellisistä kysymyksistä. Syyttäjältä saatetaan esimerkiksi odottaa valmista selostusta paljon julkisuutta saaneesta tuomiosta ilman, että toimittaja olisi edes hankkinut tuomiota ja perehtynyt siihen itse millään tavoin. Ammattitaitoinen ja viitseliäs journalisti sen sijaan pystyy näkemään, mikä asiassa on olennaista ja tärkeää ja esittämään kysymyksensä tältä pohjalta. Hedelmällinen vuorovaikutus ja keskusteluyhteys syyttäjän ja toimittajan välillä syntyy, kun molempien näkemys merkityksellisistä kysymyksistä on yhteneväinen, vaikka heidän arvomaailmansa poikkeaisivatkin toisistaan. Onnistuneen keskusteluyhteyden rankentamista auttaa jo yksinkertaisesti myönteinen, asiallinen ja kohtelias lähestymistapa ilman turhaa tunnelatausta.

Toimittajan mahdollisten sitoumusten ja taustaoletusten lisäksi, myös tavoite tehdä kirjoituksesta mahdollisimman huomiota herättävä ja kiinnostava on merkityksellinen siinä suhteessa, millaiseksi kirjoituksen sisältö sekä syyttäjän ja toimittajan vuorovaikutus muodostuvat. Otsikoiden ja tekstisisältöjen   houkuttelevuuden tarkoituksena on tietenkin liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti lisätä lehtien levikkiä ja ohjelmien kuulija- ja katselulukuja ja tätä kautta yhtiöiden voittoja. Tämä johtaa toisinaan siihen, että vastakkainasettelua etsitään ja nähdään siellä, missä sitä ei ole tai asioita kärjistetään ja suurennellaan. Toimittajien huolena ei myöskään ole se, että virkamiehet noudattavat salassapitosäännöksiä. Päin vastoin, toimittajat saattavat jopa pyrkiä hankkimaan salassa pidettäviä tietoja tehdäkseen jutusta mahdollisimman myyvän.   

Vuorovaikutusta ohjaavien, syyttäjän ja toimittajan omaksumien viestinnällisten arvojen painotukset saattavat siis poiketa enemmän tai vähemmän toisistaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että toimittaja ennen kirjoituksen julkaisemista lähettää sen syyttäjälle tarkistettavaksi, jolloin syyttäjällä on mahdollisuus vaatia siihen haluamansa korjaukset. Journalistiliiton omien eettisten ohjeiden mukaan haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa.   Todettakoon, että toimittajat kyllä kiitettävästi noudattavatkin kyseistä ohjetta. 

Toimittajan kiire tuntuu ja vaikuttaa eri tavoin 

Viestinnän nopeatempoisuus ja reaaliaikaisuus ovat viestintää voimakkaasti hallitsevia piirteitä. Ne samoin kuin mediasisältöjen kiinnostavuuden korostuminen ovat yhteydessä median kaupallistumiseen. Uutisten ja muun mediasisällön tuotannon tulee olla ripeää. Mediamaailmassa vaikuttaakin olevan kilpailua siitä, mikä mediayhtiö on ensin julkaissut uutisen, artikkelin tai muun kirjoituksen tietystä aiheesta. Toimittajalla on usein kiire saada julkaistua juttunsa mahdollisimman pian, mikä asettaa syyttäjien viestinnälle haasteita. Tekstin ja siihen sisältyvien lausumien ja kommenttien tarkistaminen ja hyväksyttäminen haastateltavana olleella syyttäjällä on tehtävä pikaisesti. Riskinä on tällöin, että tekstiin jää väärintulkintoja ja suoranaisia virheitä. Palveluhenkisyys ja vuorovaikutteisuus, kuten toimittajan tiedontarpeiden ja julkaisemista koskevien kiireellisyysnäkökohtien huomioiminen sekä toisaalta viestinnän luotettavuus ja täsmällisyys joutuvat jännitteiseen suhteeseen toistensa kanssa. 

Perinteisen median kiivas julkaisutahti asettaa myös toimittajien tiedonhankinnalle nopeus- ja tehokkuusvaatimuksia. Tämä johtaa siihen, että tieto on hankittava sieltä, mistä se on vaivattomimmin saatavissa. Vaarana on tällöin, että median lähdekäytäntö ja sen myötä mediasisältö yksipuolistuu. Toimittajat saattavat esimerkiksi suosia henkilöhaastatteluja ja samoja asiantuntijoita sen sijaan, että tietoa kerättäisiin eri lähteistä. Median tiedonhankintaa koskeva tehokkuus- ja vaivattomuusvaatimus on pääteltävissä myös Jyväskylän yliopiston viestintätiteiden laitoksella tehdyn kyselytutkimuksen tutkimusaineistosta. Sen mukaan toimittajat suosivat tietoja, jotka eivät tarvitse jatkoanalysointia tai käsittelyä. Lisäksi julkaisupaineet ja toimittajien kiire näyttäisivät vaikuttavan myös siten, että hankalia ja aikaa vieviä aiheita vältellään ja samoja uutisia toistetaan, vaikka mitään oikeudellisesti tai asiallisesti uutta ei ole ilmennyt. 

Ymmärrettävän kielen sekä tietojen oikeellisuuden, juridisen täsmällisyyden ja tarkkuuden vaatimukset ovat joskus sovitettavissa vaikeasti yhteen. Syyttäjän tulisi esimerkiksi suorassa uutislähetyksessä tai pikaisesti julkaistavassa uutisessa tai artikkelissa kyetä muotoilemaan lausumansa ja kommenttinsa niin, että viestin vastaanottajakunnasta nekin henkilöt, joilla ei ole oikeustieteellistä koulutusta ja käsitehallintaa ymmärtävät asian. Oikeudelliset kysymykset tulisi muotoilla ja asia selostaa yleiskielellä juridista jargonia välttäen. Onkin myönnettävä, että vaikeiden juridisten kysymysten ja asioiden selittäminen sujuvasti, yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi on vaativaa ja edellyttää syyttäjältä hyviä retorisia taitoja. Joskus osuvat, mutta harkitut kielikuvat, jopa sloganit, voivat auttaa viestin perille menoa syyttäjän haluamalla tavalla. Televisiokameran edessä seisomista ja asian selkokielistä ilmaisemista saattaa edesauttaa, jos valmistautuu tilanteeseen etukäteen ja pohtii etukäteen, mitä kaikkea toimittajat mahdollisesti tulisivat kysymään. Tästä huolimatta yllätyksiltä ei tietenkään voida aina välttyä.  

Ymmärrettävyyden haasteet eivät tietenkään rajoitu vain reaaliaikaisiin radio- ja televisiolähetyksiin vaan koskee toimittajien ja syyttäjien välistä vuorovaikutusta ja toimintaa yleisemminkin. Väärinkäsitysten- ja tulkintavirheiden riskiä vähenee, jos toimittaja on rikos- ja oikeudellisiin asioihin perehtynyt oikeustoimittaja.  

Kaiken kaikkiaan syyttäjän ja median yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta on kuitenkin olennaista, että syyttäjät ja toimittajat ymmärtävät toistensa lähtökohdat, arvot, toimintaperiaatteet ja sen reunaehdot. Syyttäjän on voitava luottaa siihen, että toimittajien pyrkimyksenä on totuudenmukainen tiedonvälitys, johon heillä myös journalistiliiton eettisten ohjeiden mukaan on velvollisuus.  

Avoimuus ja läpinäkyvyys on Syyttäjälaitoksen viestintää ohjaava painava periaate. Niiden vastapainoksi asettuvat lukuisat, esimerkiksi rikostutkintaan, valtion ulkoiseen tai sisäiseen turvallisuuteen sekä yksityisyyden suojaan liittyvät, lailla turvatut salassapitointressit. 
Syyttäjän viestintää ja sananvapautta rajoittavat salassapitosäännökset ovat kuitenkin monin paikoin avoimia ja harkinnanvaraisia jättäen lainsoveltajalle enemmän tai vähemmän liikkumavaraa. Harkinnanvaraisten säännösten tulkinta ja tapauskohtainen soveltaminen edellyttävät tällöin aitoa intressi- ja periaatepunnintaa salassapidon ja julkisuus- ja avoimuusperiaatteen välillä, mikä etenkin nopeatempoisissa kohtaamistilanteissa on usein vaativaa. Mitä uskallan sanoa, miten ja missä vaiheessa vai jätänkö kokonaan kommentoimatta? Toisaalta kun lopputulos on perusteltu ja hyväksyttävä, Syyttäjälaitoksen viestintää koskeville sumuverholuonnehdinnoillekaan ei ole perusteita. 
  

Anu Mantila
valtionsyyttäjä
 

Mika Tepponen aloitti apulaissyyttäjänä Porissa vuoden 2023 alussa. Takana oli 20 vuoden ura poliisina, ja hakeutuminen Syyttäjälaitokseen tuntui luontevalta jatkumolta virkauralla. 

– Olen opiskellut poliisin työn ohessa Turun oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Poliisin työn kautta minulle oli jo muodostunut jonkinlainen käsitys syyttäjän työstä, mutta komennuksella valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikostiimissä sain siitä vielä paremman kuvan, Mika Tepponen kertoo.

Yhteistyö syyttäjien kanssa ja työskentely valtakunnansyyttäjän toimistossa olivat hänelle erittäin positiivisia kokemuksia. Ne kannustivat Tepposta hakeutumaan itsekin syyttäjäksi.

Poliisirikostiimi käsittelee poliiseja koskevat rikosepäilyt

Poliisirikostiimi työskentelee valtakunnansyyttäjän toimistossa. Tiimiin kuuluu syyttäjiä, heitä avustavia poliiseja ja osastosihteeri. Poliisirikostiimi on pieni yksikkö, ja yhteistyö on tiivistä. 

– Kahden vuoden komennukseni aikana sain työskennellä erittäin ammattitaitoisten, motivoituneiden ja ennen kaikkea hauskojen ihmisten kanssa. Tiimin hyvä henki ja välitön, luottamukseen perustuva ilmapiiri pitivät työn erittäin mielekkäänä ja työtehon hyvänä, Tepponen kuvailee. 

Poliisin rooli poliisirikostiimissä on valtaosin tiedon keräämistä ja siirtämistä. Poliisin toimintaa koskevia ilmoituksia tulee paljon, ja juttujen kirjo on laaja.

– Oli kiinnostavaa lähestyä tuttua poliisin työtä eri näkökulmasta. Turhauttavinta sen sijaan oli moneen kertaan ratkaistujen asioiden käsitteleminen yhä uudelleen. Tällaisten juttujen perkaaminen syö uskomattoman paljon työaikaa. Mutta se kuuluu niihin töihin, jotka vain pitää tehdä. 

Valtakunnansyyttäjän toimistossa työskentely mahdollisti Tepposelle myös Syyttäjälaitoksen koulutuksiin osallistumisen, ja hän pyrki hyödyntämään hyvää koulutustarjontaa. Syyttäjälaitoksen koulutuksiin ja poliisirikostiimin itse järjestämiin koulutuksiin osallistuminen antoi kuvaa myös laajemmin syyttäjän työstä.

Tuutorit auttavat uuden uran alkutaipaleella 

Poliisirikostiimin komennuksen päätyttyä Tepponen aloitti apulaissyyttäjänä. Se on yleensä ensimmäinen askel syyttäjän uralla, ja apulaissyyttäjällä on vielä vähäisesti kokemusta syyttäjän työstä. 

– Syyttäjänä aloittaminen on ollut mielenkiintoista. Vaikka rikosasiat ovat aiemman ammatin myötä varsin tuttuja, syyttäjän työ kohdistuu eri vaiheeseen rikosprosessia. Työssä on ollut paljon uuden oppimista, perehtymistä ja oman näkemyksen kalibrointia, Tepponen kertoo. 

Uuteen tehtävään perehtymisessä on hänen mukaansa auttanut erityisesti ansiokas tuutoritoiminta. Tuutorit ovat jaksaneet kärsivällisesti auttaa ongelmien ratkomisessa omien töidensä ohella. Myös toimipaikan muut syyttäjät ovat ottaneet erittäin hyvin vastaan, ja kaikki ovat tarjonneet apuaan. 

– Kun lähdin poliisirikostiimistä, myös siellä syyttäjät muistuttivat mahdollisuudesta kysyä tarvittaessa neuvoa. Enpä ole törmännyt yhteenkään syyttäjään, joka olisi kieltäytynyt auttamasta. 

Syyttäjän työ on poliisin työhön verrattuna paljon itsenäisempää.

– Työ syyttäjänä on vastuullista, ja siihen kytkeytyy paljon lainkäyttövaltaa. Työhön on toki ohjeistusta, mutta päätöksenteko on täysin itsenäistä. 

Syyttäjällä ei ole työaikaa, joten omaan työntekoon voi vaikuttaa. Se antaa vapautta oman vapaa-ajan järjestelyihin. 

Jos syyttäjän työ kiinnostaa, Tepponen kannustaa hoitamaan opinnot kunnolla. 

– Siitä on hyötyä ja todennäköisesti apua myös rekrytoinnissa. Myös harjoittelumahdollisuudet kannattaa käyttää opiskeluvaiheessa. Syyttäjän työ on mielenkiintoista ja itsenäistä, mutta työmäärää ei saa pelätä.

Kirjoituksen tarkoituksena on tarkastella syyttäjälaitoksen ja etenkin valtakunnansyyttäjän roolia ja asemaa vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa poliittinen väkivalta ja siihen sisältyvä terrorismi on muodostunut uhkatekijäksi. Mitä keinoja syyttäjälaitoksella on vastata näihin kansallisiin ja kansainvälisiin uhkiin?

Vihapuhe on poliittisen ääriajattelun toteutus ja poliittisen väkivallan katalysaattori.  Vihapuhetta torjumalla torjutaan terrorismia ja muuta poliittista väkivaltaa, niin oikeistolaista, vasemmistolaista kuin uskonnollistakin väkivaltaa. Huolehtimalla siitä, että rikosvastuu toteutuu myös vihapuheen osalta syyttäjälaitos voi osaltaan pyrkiä ehkäisemään poliittista väkivaltaa. 

Kirjoituksen tarkoituksena on myös oikoa tiettyjä julkisuudessa esiintyneitä virheellisiä ja harhaanjohtavia valtakunnansyyttäjän ratkaisutoimintaan liittyviä käsityksiä. Valtakunnansyyttäjä tekee ratkaisunsa yksinomaan oikeudellisin perustein objektiivisuusperiaatetta noudattaen. Valtakunnansyyttäjä ei suosi tai sorra ketään.

Poliittisen väkivallan voimistuminen

Poliittinen ja uskonnollinen väkivalta sekä niiden uhka ovat globaaleja ongelmia. Muitakaan vakavia uhkia ei tarvitse etsimällä etsiä: kyberturvallisuuteen kohdistuvat uhat, hybridivaikuttaminen ja koko ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavat ympäristöongelmat, vain joitakin mainitaksemme.

Maailmanlaajuiset koronan kaltaiset pandemiat sekä niiden yhtenä juurisyynä pidetty järjestelmällinen luonnon tuhoaminen, biodiversiteetin heikkeneminen ja ilmastonmuutos asettavat koko planeetan elinkelpoisuuden vaakalaudalle. (Viite 1, viitelista tekstin lopussa) Viime mainituilla on myös yhteys ensin mainittuun. Vähenevät luonnonvarat, kuivuus sekä pula puhtaasta vedestä ja ruuasta saavat aikaan kasvavaa pakolaisuutta, sen seurauksena maahanmuuttovastaisuutta ja jopa väkivaltaisuutena purkautuvaa vastakkainasettelua.    
Poliittinen väkivalta on voimistunut kaikkialla maailmassa. Tästä kertovat huolestuttavat uutiset idästä ja lännestä. Väkivallan ja mellakoinnin syyt ovat moninaiset, oikeusvaltion ja demokratian puolesta tai sitä vastaan. Jopa Yhdysvalloissa, jota on totuttu pitämään vanhana ja vahvana demokraattisena valtiona, demokratia on saanut kovan iskun.  Demokratiaa halveksivalla retoriikalla on vakavat seuraukset.

Poliittisen vihapuheen ja väkivallan voimistumiselta ei Suomessakaan olla turvassa, vaikka toisin haluaisimmekin uskoa.  Kehitys meillä seurailee kansainvälistä kehitystä. Poliitikkoihin on viime aikoina kohdistunut väkivaltaa tai sen uhkaa. Valtioneuvoston julkaiseman tutkimuksen mukaan yhteiskunnallisiin päättäjiin kohdistuva vihapuhe, uhkailu mukaan lukien, on yleistä. Suurin osa kuntapäättäjistä ja eduskunnassa työskentelevistä katsoi myös vihapuheen lisääntyneen viime vuosina. Lehtitiedot vahvistavat tutkimustuloksia. (2)  Niiden mukaan kansanedustajiin kohdistunut vihapuhe on yleistynyt ja koventunut. Demokraattiset keinot eivät enää tunnu riittävän. Ylilyöntejä tapahtuu sanoin ja teoin. Tällöin voidaan kysyä, eikö se, mitä tapahtui Yhdysvalloissa, voisi tapahtua myös meillä ja muualla Euroopassa. 

Valtakunnansyyttäjän toimisto on hyvin tietoinen siitä, että terroristijärjestö Isilin uhka länsimaissa ei ole kadonnut minnekään, vaikka Isilin kokemat tappiot Syyriassa ja Irakissa sekä kalifaatin tuhoutuminen ovat jonkin verran heikentäneet sen toimintakykyä. (3)  Historiallista kehitystä tarkastellen jihadistinen liikehdintä on voimistunut Suomessa kuluneen vuosikymmenen aikana kansainvälisiä kehityssuuntauksia seuraillen. Tutkijoiden mukaan toisin kuin 2010-luvun alussa jihadismista on tullut Suomessa yhä syvemmälle juurtunut ja näkyvyyttä saanut ilmiö. Se heijastuu turvallisuuteemme monin tavoin.

Tutkijat kritisoivat myös jihadismin ja poliittisen väkivallan tutkimuksen jälkeenjääneisyyttä. Sen vuoksi julkisuuteen on päässyt pesiytymään virheellisiä käsityksiä jihadismista ilmiönä. Esimerkiksi Isilin juuret ulottuvat luultua kauemmaksi menneisyyteen, ja jihadistinen liikehdintä ylipäätään ja sen taustaideologia ovat osoittautuneet uskottua elinvoimaisemmiksi. (4)  Jihadismia koskevan luotettavan sekä riittävän laaja-alaisen ja syvällisen tiedon merkitys turvallisuuspoliittisen päätöksenteon kannalta on kiistaton.
Poliittisen (poliittisessa tarkoituksessa tapahtuvan) väkivallan käytön ja sillä uhkaamisen hyväksyviin äärisuuntauksiin lukeutuu radikaalin islamismin eli jihadismin ohella myös väkivaltainen oikeisto- ja vasemmistoradikalismi. Suojelupoliisin arvion mukaan oikeistolaiset ja vasemmistolaiset ääriliikkeet eivät kuitenkaan vuonna 2019 uhanneet kansallista turvallisuutta tai yhteiskuntajärjestystä. Äärioikeistolainen rikollisuus ilmeni pääasiassa yksittäisinä pahoinpitelyinä, laittomina uhkauksina ja kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Äärivasemmistoon liittyviä rikoksia kirjattiin muun muassa nimikkeillä virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja vahingonteko. (5)    

Poliittinen ja uskontoon perustuva väkivalta ja terrorismi saatetaan yleisessä kielenkäytössä samaistaa toisiinsa puhujan motiiveista riippuen. Kaikki poliittinen väkivalta ei kuitenkaan ole terrorismia. Terrorismista voidaan puhua eri yhteyksissä eri merkityksessä. Esimerkiksi poliittisessa kontekstissa sillä voi olla toisenlainen merkitys kuin juridisessa. Terrorismitutkijoiden mukaan terrorismilla tarkoitetaan poliittista ja uskonnollista väkivaltaa, johon sisältyy viesti ja jolla pyritään saamaan aikaan yhteiskunnallinen tila, joka merkitsee muutosta aiempaan. Terrorismi on muun ohella suunnitelmallista väkivaltaa tai sillä uhkaamista, jolla pyritään painostamaan ihmisiä psykologisesti tarkoituksin saavuttaa poliittisia päämääriä. 

Vihapuhe poliittisten ääriliikkeiden työkaluna

Vihapuhe ja valhe ovat tulleet osaksi normaalia kielenkäyttöä. Vihaan ja väkivaltaan lietsova samoin kuin sitä vähemmän vakavakin vihapuhe kuuluvat olennaisena osana poliittisten ääriliikkeiden keinovalikoimaan. Etenkin oikeistoradikaalien ääriliikkeiden vihapropagandaa motivoivat suvaitsemattomuus, halveksunta ja viha tiettyjä vähemmistöryhmiä, kuten maahanmuuttajia ja muslimeja sekä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Seksuaalivähemmistöihin kohdistuvalle vihapuheelle taustatukea antavat fundamentalistiset uskonnolliset liikkeet. Myös valtaosa valtakunnansyyttäjän käsiteltäviksi tulevista vihapuhetapauksista on äärioikeistolaisen ajattelumaailman ilmentymiä. 

Vihapuhe on poliittisen esktremismin toteutus ja poliittisen väkivallan katalysaattori, minkä vuoksi vihapuheen kitkeminen vaatii jatkuvia ponnisteluja. Torjumalla vihapuhetta torjutaan terrorismia ja muuta poliittista väkivaltaa, niin oikeistolaista, vasemmistolaista kuin uskonnollistakin väkivaltaa.  Vihapuheen torjunnan korostaminen ei siis suinkaan tarkoita terrorismin vastaisen taistelun vähättelyä, vaikka julkisessa keskustelussa viittauksia tähän suuntaan onkin esitetty. Päinvastoin.
Lisäksi on huomioitava, että jihadismin keskeisenä strategiana on hyödyntää kaikenlaisia yhteiskunnallisia ja valtiollisia väkivaltaisia konflikteja, vihanpitoa ja tyytymättömyyttä päämäärien saavuttamiseksi.

Eri valtioissa tapahtuva kapinointi ja kumouksellisuus, kansakuntien jakautuminen vastakkaisiin, vihamielisiin leireihin ja sitä seuraava poliittinen väkivalta, demokraattisista vaikuttamiskeinoista luopuminen ja mellakointi ovat kasvualusta myös väkivaltaiselle islamismille. Tämä ei koske vain islamilaisia valtioita ja niiden alueilla toimivia jihadistiryhmiä vaan myös länsimaisia demokratioita, joihin edellä mainitut globaalit terroristiverkostot ulottavat toimintansa. Epävakaat yhteiskunnalliset olot ja etenkin oikeistoradikaalinen liikehdintä sekä muslimiväestöön kohdistuva vihapropaganda ja muu viharikollisuus ovat oiva kasvualusta väkivaltaiselle islamismille. (6)  Tämän vuoksi vihapuheen torjunta on tärkeää.

Merkille pantavaa on, ettei jihadistista vihapropagandaa koskevia esitutkintoja ole tullut valtakunnansyyttäjän tietoon. Toistaiseksi vihapuhe on ollut etupäässä oikeistoradikaalia ulkomaalais- ja maahanmuuttovastaista, juutalaisfobistista ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa vihapuhetta.     Jihadistinen viestintä avoimessa sosiaalisessa verkossa on viime vuosina vaikeutunut huomattavasti muun muassa viranomaisten ja teknologiayritysten tehokkaiden vastatoimien ansiosta. Sen seurauksena jihadistinen propaganda ja värväystoiminta on osaksi siirtynyt hyödyntämään salattuja verkkoyhteyksiä. (7)

Rikosvastuun toteuttaminen 

Syyttäjälaitoksen ja valtakunnansyyttäjän mahdollisuuksia torjua väkivaltaista poliittista ekstremismiä rajaavat luonnollisestikin sen institutionaaliset tehtävät. Syyttäjälaitoksen keinovalikoima on rajallinen  mutta sitäkin tärkeämpi.  Syyttäjä vastaa vihapuheeseen, poliittiseen väkivaltaan ja sen uhkaan toteuttamalla rikosvastuuta.  Esitutkintayhteistyö poliisin kanssa on osa tätä.

Valtakunnansyyttäjän toimisto ja syyttäjäalueet huolehtivat henkilöstönsä koulutuksesta ja ammattitaidon ylläpitämisestä. Osaava ja asiantunteva henkilöstö on koko Syyttäjälaitoksen tukiranka ja edellytys sille, että Syyttäjälaitos suoriutuu hyvin yhteiskunnallisesta tehtävästään. Muita keinoja poliittisen ekstremismin torjunnassa on lainsäädännön kehittämiseen osallistuminen. Syyteharkintaa tekevillä ja rikosjuttuja ajavilla syyttäjillä on hyvät mahdollisuudet havaita lainsäädännön epäkohtia ja puutteita, jotka haittaavat rikosvastuun tehokasta toteutumista. 

Rikosvastuun toteuttamisen merkityssisältöä on syytä selventää. Rikosvastuuta toteutetaan esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä, jossa syyttäjä ajaa syytettä. Syyttäjä päättää, onko epäillyn rikoksen tueksi riittävästi näyttöä ja onko asiassa nostettava syyte.

Rikosvastuun normipohja löytyy Syyttäjälaitoslain 9 §:stä. Sen mukaan syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla. Tässä tehtävässä syyttäjää sitoo oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluva laillisuusperiaate. Syyttäjän ratkaisujen tulee olla lainmukaisia. Periaate on lausuttu julki Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentissa. Sen mukaan julkisen vallan tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Syyttäjää sitoo myös rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate. Perustuslain 8 §:n mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.  

Syyttäjä ei siis lakia tulkitessaan saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle. Laki on kuitenkin lähes aina tulkinnanvarainen. Tämän vuoksi hallituksen esitykset ja muut lainvalmisteluasiakirjat, kuten valiokuntien mietinnöt ja lausunnot, ovat keskeisiä ja painavia oikeuslähteitä. Niiden avulla pyritään selvittämään, mitä lainsäätäjä on esimerkiksi tietyillä ilmaisuilla tarkoittanut ja millainen menettely on rangaistavaa. Syyttäjä ei tulkitse lakia oman tahtonsa vaan lainsäätäjän tahdon mukaisesti.

Syyttäjän on myös näytettävä toteen kaikki rangaistussäännöksen faktakuvaukseen kuuluvat seikat. Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan syyttäjän näyttövaatimus eri rikostyyppien osalta on myös samantasoinen huolimatta siitä, että tiettyjen rikostyyppien, kuten terrorismirikosten, näyttövaikeudet ovat suuria.  Jos rangaistussäännös uhkaa tämän vuoksi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi, tulee lainsäätäjän pohtia, onko rangaistussäännöstä muutettava. Näyttövaikeudet eivät kuitenkaan yksinomaan ratkaise, tuleeko säännöstä muuttaa tai säätää mahdollisesti uusi, helpommin toteen näytettävä rangaistussäännös. 

Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa määrittelee myös syytteen nostamisen ja syyttämättä jättämisen edellytykset. Elävän elämän ja lainsäännösten soveltamistilanteiden monimuotoisuuden vuoksi kyseisiä säännöksiä on kuitenkin mahdotonta laatia siten, etteivät ne jättäisi syyttäjälle minkäänlaista harkintavaltaa. Kyse on siten siitä, miten harkintavaltaa käytetään. Oikeusvaltiossa syyttäjän samoin kuin muidenkin viranomaisten harkintavallan käyttö on jatkuvan kontrollin alla.

Syyttäjää sitoo tehtävässään objektiivisuusperiaate. Syyttäjän tulee noudattaa tasapuolisuutta, kun hän tekee esitutkintaan ja syyteharkintaan kuuluvia ratkaisujaan. Myös epäillyn syyllisyyttä vastaan puhuvat seikat on selvitettävä. Syyttäjän työskentelyn johtavana päämääränä tulee olla oikean ratkaisun ja oikeudenmukaisen seuraamuksen tavoitteleminen. (8)

Syyttäjä on myös toimissaan ja ratkaisuissaan itsenäinen ja riippumaton. Riippumattomuuden sisältöä ei tässä lyhyessä kirjoituksessa ole mahdollista käsitellä syvällisemmin. Riittäköön, kun todetaan, että sillä tarkoitetaan riippumattomuutta niin muista viranomaisista, kuten poliisista ja tuomioistuimesta, poliittisista ja yhteiskunnallisista vallankäyttäjistä kuin rikosasian vastaajasta ja asianomistajastakin. Myöskään valtakunnansyyttäjä ei voi yksittäisessä rikosasiassa antaa syyttäjälle sitovia ohjeita ottamatta asiaa itse ratkaistavakseen. 

Valtakunnansyyttäjän roolista vihapuheen ja poliittisen väkivallan torjunnassa

Lainsäätäjä on antanut valtakunnansyyttäjälle keskeisen roolin terrorismin ja muun poliittisen väkivallan torjunnassa. Sananvapauslain 24 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta rikoksesta ja tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta. Tämä koskee myös rikoslain 34 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua, terroristisessa tarkoituksessa tehtyä julkista kehottamista rikokseen. Kyseisen luvun 7 §:n mukaan valtakunnansyyttäjällä on yksinomainen syyteharkintavalta myös muissa luvussa mainituissa terroristisessa tarkoituksessa tehdyissä rikoksissa. (9)

Sananvapaus on oikeusvaltion ja demokraattisen yhteiskunnan elinehto. Jotta oikeus tietojen ja mielipiteiden ilmaisemiseen ja vastaanottamiseen toteutuisi asianmukaisesti ja tasa-arvoisesti, lainsäätäjä on halunnut jättää syytteen nostamisesta päättämisen sananvapausrikoksissa valtakunnansyyttäjän tehtäväksi.
Sananvapaus ei kuitenkaan ole rajoittamaton, vaan sitä voidaan rajoittaa toisten perusoikeuksien suojelemiseksi.  Sananvapauden rajat ylittävä ilmaisu on rangaistavaa tiettyjen rangaistussäännösten mukaisesti. Valtakunnansyytäjällä on siten varsin keskeinen rooli, kun on määriteltävä, mikä on rangaistavaa vihapuhetta ja mikä sananvapauden piiriin kuuluvaa viestintää. Tämä merkitsee myös sitä, että valtakunnansyyttäjän rooli vihapuheen ja siitä käyttövoimansa saavan poliittisen väkivallan ehkäisemisessä korostuu.

Mittavan pakolais- ja maahanmuutto-ongelmansa kanssa kamppailevassa Euroopan unionissa vihamielisestä retoriikasta on sen jäsenmaissa tullut etenkin oikeistolaisen äärilaidan vakiintunut ja tärkeä työkalu. Ilmiö on havaittu myös meillä. Euroopan suvaitsemattomuuden ja rasismin vastaisen komission (ECRI) vuosiraportin 2019 mukaan äärinationalistinen, muukalaisvastainen ja rasistinen retoriikka on voimistunut edelleen ja tunkeutunut kaikkialle sosiaaliseen mediaan. Komissio on ilmaissut huolensa muun ohella etenkin antisemitismin voimistumisesta, joka ilmenee jopa vakavana juutalaisiin kohdistuvana väkivaltana. Kuten aiempinakin vuosina, väkivallan on laukaissut uusnatsien sekä muiden poliittisten ja uskonnollisten ääriliikkeiden harjoittama myrkyllinen viharetoriikka. (10) ECRI on toistuvasti vuosiraporteissaan kehottanut unionin jäsenvaltioita tehostamaan toimiaan kaikkinaisen syrjinnän kitkemiseksi.

Kun vihapuhe ja poliittisen väkivallan uhka Euroopassa ja muualla maailmassa voimistuu ja yleistyy, valtakunnansyyttäjä ei voi tulkinnoillaan ryhtyä venyttämään sananvapauden rajoja. Myös tuomioistuimet ovat pääsääntöisesti hyväksyneet valtakunnansyyttäjän tulkinnan siitä, onko asianomaisessa tapauksessa ollut kyse rangaistavasta vihapuheesta. Valtakunnansyyttäjän syytemääräyksen perusteella nostettuja syytteitä ei ole juuri hylätty. 

Kun otetaan huomioon valtakunnansyyttäjän kaksoisrooli kansalaisten demokraattisten oikeuksien turvaajana ja toisaalta rangaistavan vihapuheen määrittelijänä sekä edellä mainittu lähtökohta, käy ymmärrettäväksi, miksi valtakunnansyyttäjän ratkaisut ovat vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa nousseet erityisen poliittisen ja yhteiskunnallisen mielenkiinnon kohteiksi. Eri intressitahot kritisoivat ratkaisuja varsin voimakkaasti ja ymmärtävät ne monesti väärin tavalla, joka sopii yhteen kyseisten intressiryhmittymien tavoitteiden kanssa. Ryhmittymät saattavat myös kokea, että ratkaisuillaan ja laintulkinnoillaan huolimatta niiden lainmukaisuudesta valtakunnansyyttäjä vaikeuttaa ryhmien toimintaa. Tällainen vaikutelma valtakunnansyyttäjän ratkaisujen politisoimisesta syntyy julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella.

Koska valtakunnansyyttäjällä on yksinomainen syyteharkintavalta sananvapaus- ja terrorismirikoksissa, hänellä on myös yksinoikeus ja velvollisuus esitutkintalaissa tarkoitettuun esitutkintayhteistyöhön poliisin kanssa. Sananvapausasioissa tätä esitutkintayhteistyötä tekevät suurelta osin aluesyyttäjät valtakunnansyyttäjän määräyksestä. 

Yhteistyö esitutkintaviranomaisten kanssa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että valtakunnansyyttäjä ensisijaisesti päättäisi esitutkinnan aloittamisesta. Poliisin tutkinnanjohtajalla on ensisijainen vastuu esitutkinnan toimittamisesta. Tutkinnanjohtaja päättää, onko asiassa aloitettava esitutkinta tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Esitutkintalain (3:8.1) mukaan syyttäjä päättää Suomen rikoslain soveltamispiiriin kuuluvan rikoksen esitutkinnan aloittamisesta, jos rikoksen tutkiminen edellyttää valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Näin ollen valtakunnansyyttäjä päättää, onko esimerkiksi ulkomailla tapahtuneeksi epäillyn terrorismirikoksen osalta aloitettava esitutkinta. 

Esitutkintalain (5:2.1) mukaan syyttäjällä on oikeus määrätä poliisi toimittamaan esitutkinta, jos poliisi on päättänyt olla toimittamatta sitä ja syyttäjä on harkinnut, että esitutkinta olisi toimitettava.  Tämä syyttäjälle annettu valta liittyy syyttäjän asemaan rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta viime kädessä vastaavana viranomaisena.

Kun syyttäjää tai valtakunnansyyttäjää pyydetään käynnistämään esitutkinta, kyse ei ole muutoksenhausta tai kantelusta poliisin päätökseen. Syyttäjä ei ole tutkinnanjohtajaan nähden esimiesasemassa eikä viranomainen, jolle poliisin päätöksestä voi kannella tai jolta voi hakea muutosta päätökseen. Valtakunnansyyttäjä ei ole toimivaltainen tutkimaan poliisin menettelyä yleisen laillisuusvalvonnan kannalta. Poliisin toiminnan laillisuuden valvonta kuuluu Poliisihallitukselle ja poliisin organisaatioon kuuluville laillisuusvalvonnasta vastaaville tahoille sekä kaiken viranomaistoiminnan laillisuuden valvonnasta huolehtiville eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtioneuvoston oikeuskanslerille. 

Edellä sanottu tarkoittaa myös sitä, että rikosilmoitus sananvapausrikoksista tulee säännönmukaisesti tehdä poliisille, ei siis valtakunnansyyttäjän toimistoon. Esitutkinnan toimittaminen Suomessa kuuluu esitutkintaviranomaisille. Valtakunnansyyttäjä ei ole esitutkintaviranomainen. Kansalaisilla vaikuttaa olevan asiasta jonkin verran epäselvyyttä, koska tutkintapyyntöjä sananvapausasioissa saapuu toistuvasti valtakunnansyyttäjän toimistoon. 

Esitutkintakynnys ylittyy, kun asiassa on syytä epäillä rikosta eli kun rikoksen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. (11)  Esitutkintakynnyksen ylittymisen edellyttämä rikostodennäköisyys on siis suhteellisen alhainen.

Tutkintakynnyksen ylittymistä koskevassa harkinnassa, kuten syyteharkinnassakin, on kyse sekä näytön arvioinnista että lainsoveltamisesta. Viimeksi mainitussa kyse on siitä, onko tapahtuneeksi epäilty menettely rikos eli laissa rangaistavaksi säädetty teko. Lainsoveltaminen on oikeudellista harkintaa, joka tehdään oikeudellisin perustein kansallisia ja kansainvälisiä oikeuslähteitä (lainsäädäntö, oikeuskäytäntö, oikeusperiaatteet, oikeuskirjallisuus jne.) soveltaen.

Esitutkinnan aloittamiselle on aina oltava perusteet. Esitutkintakynnyksen ylittymistä harkittaessa on huomioitava, ettei ketään saa aiheettomasti asettaa epäillyn asemaan. Riittävää ei ole, että yhtä lailla muillakin sattumanvaraisesti valituilla henkilöillä olisi ollut mahdollista tehdä rikokseksi epäilty teko. Poliisilla on siis oltava jo jonkinlaisia todisteita sen tueksi, että nimenomaan kyseinen henkilö on epäilty.
Kun kyseessä on vakava rikollisuus, kuten terrorismi, rikoksen selvittämis- ja torjuntaintressit ovat varsin suuret. Toisaalta riski perusoikeuksien loukkauksiin saattaa tällöin myös kasvaa, mikä on huomioitava, kun henkilöitä asetetaan rikoksesta epäillyn asemaan. Tämä huomioiminen ei tarkoita sitä, että esitutkintakynnys terrorismirikoksissa olisi muuta rikollisuutta korkeampi. (12) 

On kuitenkin syytä korostaa, ettei syyttäjää sido esitutkintalaissa säädetty esitutkintapakko. Toisin kuin poliisin, syyttäjän ei ole pakko käynnistää esitutkintaa, vaikka asiassa olisikin syytä epäillä rikosta. Syyttäjän ratkaisuun vaikuttaa aina se, tulisiko hän nostamaan asiassa syytteen. Jos esimerkiksi jo harkintavaiheessa on heti selvää, ettei esitutkinnassa tultaisi saamaan syytekynnyksen ylittävää näyttöä epäillystä rikoksesta, esitutkintaa ei ole tarkoituksenmukaista käynnistää. 

Valtakunnansyyttäjä ei suosi eikä sorra ketään    

Kun valtakunnansyyttäjä harkitsee, onko esitutkinta käynnistettävä tai syyte nostettava, häntä sitovat samat periaatteet kuin muitakin syyttäjiä: laillisuusperiaate, rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate ja objektiivisuusperiaate.  Kansalaisten taholta on esitetty epäilyksiä ja väitteitä siitä, että valtakunnansyyttäjä tekisi ratkaisunsa poliittisin perustein. Näitä väärinkäsityksiä on syytä oikoa.

Valtakunnansyyttäjä tekee ratkaisunsa yksinomaan oikeudellisin perustein objektiivisuusperiaatetta noudattaen. Valtakunnansyyttäjä ei suosi eikä sorra mihinkään kansanryhmään eikä poliittiseen puolueeseen kuuluvia yksittäisiä henkilöitä, ei myöskään mitään vähemmistöryhmää, poliittista puoluetta, etujärjestöä, yhteiskunnallista instituutiota, organisaatiota eikä muutakaan yhteiskunnallista tahoa.
Mediassa käydyn keskustelun perustella vaikuttaa siltä, että valtakunnansyyttäjän oikeudellisia ratkaisuja halutaan politisoida ja käyttää niitä työkaluna omien intressien toteuttamiseksi. Pelkkä ajatuskin siitä, että valtakunnansyyttäjä määräisi esitutkinnan aloitettavaksi tai syytteen nostettavaksi vain tiettyjen puolueiden poliitikkoja tai äänestäjiä tai tietyn uskonnollisen vakaumuksen omaksuneita vastaan, on absurdi. Sananvapauden ylittämistä koskeva harkinta tapahtuu oikeuslähteiden avulla ja tiettyjen oikeudellisten tulkintaperiaatteiden eli metodinormien ohjaamana. 

Konkreettisia rangaistavan vihapuheen arvioinnissa huomioitavia seikkoja eli arviointikriteereitä ovat tietojen totuudenmukaisuus, mielipiteenilmaisujen ulkonainen halventavuus, kirjoituksessa käsitellyn teeman yhteiskunnallinen merkittävyys, tekstin painottuminen julkisen vallan arvosteluun, kirjoittajan tarkoitus (vilpittömässä tiedonvälitystarkoituksessa esitettyjä lausumia ei voida pitää halventavina), ilmaisujen yksittäisluontoisuus, tekstikonteksti kokonaisuudessaan, viestin lähettäjän vaikutusvalta ja viestin vastaanottajakunnan laajuus. Johtavana tulkinnallisena lähtökohtana on ihmisarvo, sen ytimenä oleva ihmisten synnynnäinen yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus.

Edellä sanottu käy ilmi myös valtakunnansyyttäjän ratkaisuista, jotka mainitussa suhteessa noudattavat kansallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Myöskään paljon väärinkäsityksiä aiheuttanut Raamatun lauseiden siteeraaminen ei ole rikos, ellei niitä käytetä perustelemaan esittäjän omia, toista henkilöä tai kokonaista kansanryhmää halventavia mielipiteitä.

Kysymykseen siitä, milloin viestit ylittävät sananvapauden rajat ja muuttuvat rangaistavaksi vihapuheeksi, on kuitenkin mahdotonta antaa tarkkaa vastausta. Tämä ratkeaa tapauskohtaisen ja huolellisen kokonaisarvioinnin perusteella. (13)  Suoranaiseen vihaan ja väkivaltaan yllyttäminen jää kuitenkin säännönmukaisesti sananvapauden ulkopuolelle.

On myös syytä todeta, että valtakunnansyyttäjä ei tee ratkaisujaan yksin vaan valtionsyyttäjän esittelystä. Esittely on menettelyä, jossa asiaa pohditaan. Mitä vaativampi asia on, sitä perusteellisempaa käsittelyä se edellyttää. Selvää myös on, että valtakunnansyyttäjän toimistossa käydään muutoinkin jatkuvaa juridista keskustelua siitä, miten lainsäätäjän tahto esille tulevissa ongelmallisissa lainsoveltamistilanteissa toteutuisi parhaiten. 

Syyttäjälaitos pyrkii institutionaalisten tehtäviensä puitteissa ehkäisemään yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavia kehityssuuntauksia. Syyttäjälaitoksen keinot ovat kuitenkin rajalliset. Rikosoikeudellinen kontrollijärjestelmä on viimesijainen keino, kun muut toimet ovat epäonnistuneet. Tarkoituksellinen vastakkainasettelu sekä vihamielinen ja väkivaltainen ilmapiiri ovat uhka sananvapaudelle ja demokraattisesti toimivalle yhteiskunnalle. Tämän uhan torjuminen on kaikkien yhteinen asia.   

Raija Toiviainen 
valtakunnansyyttäjä

Anu Mantila
valtionsyyttäjä
 

Viitteet:

1. Ks. esim. Ihmiskunta tienristeyksessä – YK:n jättiraportti maapallon tilasta: Tarvitaan kahdeksan massiivista muutosta luonnon tuhon pysäyttämiseksi. https://yle.fi/uutiset/3-11543430 ja YK:n ympäristöohjelman (UNEP) tuore ympäristöraportti. https://unric.org/fi/ykn-uusi-ymparistoraportti-haasteet-ovat-valtavat/.

2. Aleksi Knuutila ym: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisuja 2019:57, s. 91. Ks. myös Uskallanko ehdolle? HS 1.2.2021.

3. Suojelupoliisin vuosikirjan 2019 (https://supo.fi/documents/38197657/40760236/SUPO-Vuosikirja-2019 s. 8, 10, 12) mukaan Isilin ja al-Qaida sekä niihin kytkeytyvät toimijat muodostavat edelleen merkittävimmän terroriuhan Euroopalle. Keskeisimmän kosketuspinnan Eurooppaan kohdistuvan uhan ja terroristijärjestöjen välillä muodostavat vierastaistelijat.  Al-Qaidan toiminta on toistaiseksi keskittynyt pääosin Syyriaan. Sillä on kuitenkin taustallaan länsivastainen ja globaalia jihadismia tukeva ideologia sekä pyrkimyksiä toteuttaa iskuja myös konfliktialueen ulkopuolella. Suojelupoliisi arvioi, että Suomesta matkusti vuosina 2012–2016 Syyrian konfliktialueelle kymmeniä miehiä ja naisia lapsineen tarkoituksenaan liittyä Isiliin tai elääkseen sen julistamassa ja sittemmin luhistuneessa kalifaatissa.  Syyrian konfliktialueelta palaavat muodostavat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä suoria että välillisiä turvallisuusuhkia. Terroriuhan lisäksi konfliktialueelta palaavat henkilöt aiheuttavat reaktioita niin maahanmuuttajaväestössä, ääriliikkeissä kuin laajemminkin kansalaisissa. Palaajat ovat myös viharikosten mahdollisia kohteita. Ks. myös suojelupoliisin uusin uhka-arvio 2020 (https://supo.fi/uhka-arvio), joka edellä kerrotusta   suhteessa ei poikkea edellisestä.  

4. Leena Malkki - Juha Saarinen: Jihadin syrjäseuduilta kalifaatin ytimeen - jihadistisen liikkeen kehittyminen Suomessa 2010- luvulla. Teoksessa Antti Paronen - Juha Saarinen (toim.): Karavaanin sotapolku. Näkökulmia jihadismiin. Maanpuolustuskorkeakoulu. Julkaisusarja 1: Tutkimuksia nro 42, s. 276 - 279, sekä esim. Paronen - Saarinen: Nousu, uho ja menetetty utopia - Isilin tie khorasanista kalifaatin jälkeiseen aikaan, s. 131 - 133 ja toimittajien loppusanat mainitussa teoksessa, s. 286.  

5. Suojelupoliisin vuosikirja 2019, s. 10.

6. Esimerkiksi burkaa tai huivia käyttävien musliminaisten häirintä ja solvaaminen sekä heidän uskontonsa naurunalaiseksi tekeminen, kuten muukin islamfobistinen viestintä, on mahdollisesti yksi syy siihen, miksi naiset ovat tulleet vedetyksi mukaan terroristiseen toimintaan. Ks. Susan Edwards: Cyber-grooming young women for terrorist activity: dominant and subjugated explanatory narratives in E. Viano (ed.) Cybercrime, Organised Crime, and Societal Responses (Springer 2017), pp 23-47.  DOIhttps://doi.org/10.1007/978-3-319-44501-4-2.

7. Matti Pohjonen: Jihadistinen verkkoviestintä. Teoksessa Antti Paronen - Juha Saarinen (toim.): Karavaanin sotapolku. Näkökulmia jihadismiin. Maanpuolustuskorkeakoulu. Julkaisusarja 1: Tutkimuksia nro 42, s. 58.

8. Mikko Vuorenpää: Syyttäjän tehtävät. Erityisesti silmällä pitäen rikoslain yleisestävää vaikutusta. Suomalainen Lakimiesyhdistys. Helsinki 2007 s. 212.

9. Terrorismirikosten uudistamistarpeita pohtinut työryhmä ehdottaa muun ohella uutta rangaistussäännöstä nimikkeellä terrorismirikoksiin liittyvä julkinen kehottaminen rikokseen (RL 34 a § 5 d). Sen mukaan rangaistavuuden edellytyksenä ei olisi enää vaara siitä, että kehottamisen kohteena oleva teko eli terroristiryhmään värväytyminen tai terrorismirikos tehdään. Rangaistavuus ei myöskään edellyttäisi kehottajan terroristista tarkoitusta. Ks. Terrorismirikosten sääntelyn ajanmukaisuus ja vastaavuus vertailumaiden sääntelyn kanssa. Työryhmämietintö. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2020:8, s. 94 - 98. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-854-7.

10. European Commission against Racism and Intolerance (ECRI): Annual report on ecri's activities covering the period from 1 January to 31 December 2019 s. 8, 10 - 12.

11. Markku Fredman - Janne Kanerva - Matti Tolvanen - Marko Viitanen: Esitutkinta ja pakkokeinot, Alma Talent 2020, s. 279-280.

12. Terrorismirikosten uudistamistarpeita pohtinut työryhmä (s.94) onkin korostanut oikeusturvanäkökohtien huomioimista terrorismirikosten tutkinnassa. On huolehdittava siitä, ettei kukaan päädy liian kevein perustein epäillyn tai syytetyn asemaan. Esitutkinnan tasapuolisuusperiaate edellyttää, että esitutkintaviranomaiset selvittävät ja huomioivat sekä rikoksesta epäiltyä vastaan että hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet.