Kihlakunnansyyttäjä Katri Veran oli jo pitkään ollut kiinnostunut Eurojustin toiminnasta. Kun vuotuinen kansallisen asiantuntijan tehtävä tuli taas hakuun, Katri ajatteli, että nyt on aika. Työ Haagissa on tuntunut hyvin mielenkiintoiselta.

Millainen on taustasi syyttäjänä?

Olen toiminut kihlakunnansyyttäjänä yli 20 vuotta. Valtaosan ajasta olen käsitellyt talousrikoksia erikoissyyttäjänä Helsingin syyttäjänvirastossa. Toisinaan työhön on liittynyt kansainvälisiä yhteyksiä, jotka ovat tuoneet mukavaa lisämaustetta – joskin myös lisähaasteita.

Miksi hakeuduit Eurojustiin?

Eurojustin toiminta on aina kiinnostanut. Kun kansallisen asiantuntijan tehtävä avautui haettavaksi, ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Halusin tutustua Eurojustin toimintaan parhaalla tavalla eli sisältäpäin. Lisäksi työskentely monikulttuurisessa ympäristössä on aina hyväksi.

Mitä toimenkuvaasi pääasiassa kuuluu?

Päätehtävänäni on avustaa oikeusviranomaisia rajat ylittävissä rikosoikeudellisissa kysymyksissä. Tehtävät saattavat liittyä kahden tai useamman valtion välisiin ns. operatiivisiin juttuihin, joissa Suomi on osallisena. Lisäksi vastaan Suomen tekemiin ja Suomelle tehtyihin tiedusteluihin, jotka saattavat koskea esimerkiksi rikosoikeudellisia menettelyjä ja rikosoikeudellisen lainsäädännön soveltamista.

Miltä uusi tehtävä vaikuttaa?

Hyvin mielenkiintoiselta ja samalla hyvin erilaiselta syyttäjän päivätyöhön verrattuna. Oma totuttelemisensa onkin ollut siinä, että seuraa sivusta toisten hoitamia juttuja menemättä asiasisältöön.

Onko jokin yllättänyt?

Ei varsinaisesti, mutta Eurojustin monista tukitoiminnoista en ollut aiemmin tietoinen. Talossa toimii useita ydintoiminnan tukemiseen keskittyneitä yksiköitä, joiden työpanos on laadukasta, tehokasta ja asiantuntevaa. Esimerkiksi Eurojustissa järjestettäviä koordinaatiokokouksia valmistellaan etukäteen vastuumaan vetäjän tukena, eikä kaikkea tarvitse tehdä itse.

Osaavatko suomalaiset syyttäjät hyödyntää Eurojustia? Millaisia terveisiä lähetät heille?

Syyttäjät eivät välttämättä tule aina ajatelleeksi tätä mahdollisuutta. Eurojust on olemassa juuri heitä samoin kuin muitakin oikeusviranomaisia varten. Toivon, että jokaisen syyttäjän yhteydenottokynnys on matalalla.

Miten odotat hyötyväsi Eurojust-kokemuksesta palattuasi kotimaahan?

Uskon, että suhtaudun entistä luontevammin juttuihin, joissa on kansainvälisiä liityntöjä. Yhtä lailla toivon, että kokemukseni hyödyttävät myös kollegoitani kotimaassa.

Haastattelutilanteisiin kannattaa pyrkiä varautumaan pienellä suunnittelulla. Turun terrorismioikeudenkäynnin toinen syyttäjä Hannu Koistinen kertoo, miten juttuun liittyviin haastatteluihin valmistauduttiin ja miten tilanteet sujuivat.

Kihlakunnansyyttäjä Hannu Koistisen ura syyttäjänä alkoi Rovaniemellä vuonna 2004. Sitä seurasi määräaikaisuus Järvenpäässä, ja vuodesta 2007 hän on taas saanut työskennellyt kotiseudullaan Oulussa.

Viimeiset viitisen vuotta Koistista on työllistänyt Pohjois-Suomen järjestäytynyt rikollisuus (jr) ja ne talousrikosjutut, joita ei ole jaettu erikoissyyttäjille. Ajoittain hänelle on jaettu myös perinteistä päivittäisrikollisuutta.

– Uutta värinää työhön ovat tuoneet sota- ja terrorismirikosten koulutusohjelma sekä juttuihini liittyvät kansainväliset yhteydet. Miellän itseni tietyllä sekatyömiesmentaliteetilla toimivaksi jr-syyttäjäksi, Koistinen sanoo.

Turun terrorismirikosjuttu toi paljon mediahuomiota – miltä se tuntui?

Käräjäoikeuskäsittely osoittautui varsin tapahtumarikkaaksi. Vankilassa pidettyä käsittelyä etänä seurannut lehdistö oli aidosti kiinnostunut salin tapahtumista. Syyttäjiä haluttiin uutisiin kertomaan eri käänteiden merkityksestä. En kumma kyllä tuntenut olevani mediahuomion keskipisteenä vaan lähinnä oppaana kertomassa, mihin asiassa kannattaa kiinnittää huomiota.

Oletko aiemmin esiintynyt julkisesti?

Kamerat ovat olleet läsnä istuntosaliin marssittaessa, mutta tv-haastatteluja en ollut antanut aiemmin. Kohtuullisen harvoin täällä pohjoisessa syyttäjää pyydetään kameroiden eteen, joten tarvetta paeta toimittajia vaatenaulakoiden kautta miestenhuoneeseen ei minulla ole aiemmin ollut. Ja näin kiistän myöskään tehneeni. Ainakaan tietoisesti.

Miten varauduit julkisuuteen?

Jutun syyttäjäryhmässä olimme ennakolta pohtineet tiedotusstrategiaa ja päättäneet ne teemat ja käsittelyn vaiheet, joissa tiedotus- ja kommentointivastuu kuuluu valtakunnansyyttäjälle. Näin median palveleminen ei vienyt liikaa ajatuksiamme pois jutun ajamisesta. VKSV:n viestinnästä saimme kattavasti neuvoja kameroiden edessä esiintymiseen. Kullanarvoisia olivat myös listaukset kysymyksistä, jotka mediaa mahdollisesti kiinnostaisivat.

Miten haastattelut sujuivat? Mikä yllätti?

Oli yllätys, kuinka tiivistä vuorovaikutus median kanssa oli ja kuinka tiuhaan syyttäjiä toivottiin kameroiden eteen. Olin odottanut, että KRP:n varsin avoin tiedottaminen esitutkinnan päätyttyä olisi laimentanut oikeuskäsittelyn uutuusarvoa. Olettamus osoittautui vääräksi. Kun saavuimme syyttäjäparini Sampsa Hakalan kanssa valmisteluistuntoon, odotussali oli täynnä toimittajia, ja kysymystulva alkoi suorassa lähetyksessä. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei minua silloin jännittänyt. Aluksi en muistanut Virve Strengin antamista ohjeista muuta kuin sen tärkeimmän: "Muista hengittää, sillä pääsee jo pitkälle". Muutaman henkäyksen jälkeen puhe alkoikin jo luistaa.

"Mielestäni haastattelutilannetta saa ja ehkä pitääkin vähän jännittää."

Annoimme Sampsan kanssa haastattelut pääosin yhdessä. Se sopi tähän juttuun: saatoimme jakaa aihealueita, joista esitettäviin kysymyksiin kumpainenkin vastaisi. Käytännössä toki eteen tuotu mikrofoni ratkaisi vastausvuoron, mutta silloinkin toinen saattoi täydentää vastausta sivusta. Parivaljakkona toimiminen haastatteluissa oli onnistunut ratkaisu, vaikka myöhemmin saimmekin kuulla hyväntahtoista kuittailua dressmannkaksosista ja lännen revolverisankareista.

Miltä kaikki näyttää nyt jälkikäteen?

Kun katsoin tv-lähetykset läpi, oli outoa kuulla omaa ääntään ja nähdä omia, tiedostamattomia maneerejaan. Mielestäni kuitenkin onnistuimme Sampsan kanssa välittämään ajatuksemme tv-yleisölle selkeästi ja pitämään puheenvuoromme lyhyinä ja kirkkaina.

Aivan viimeisissä haastatteluissa esitettyihin miltä nyt tuntuu -kysymyksiin en oikein osannut lähteä mukaan, ja se kyllä näkyi. Tilanne tuntui olevan yhä päällä, eivätkä vastaukset tulleet luontevasti. Jos vielä päädyn vastaavaan tilanteeseen, täytynee jo valmiiksi miettiä sopivaa syyttäjäjargonia tyyliin "laitettiin vain pitkä päätyyn ja luisteltiin perään, ei Kärppien tasoista joukkuetta vastaan muutoin pärjää".

Kuuluuko mielestäsi syyttäjän työhön julkisuudessa esiintyminen?

Väistämättä se kuuluu syyttäjän työhön. Tarkkana täytyy kuitenkin olla, ettei tutkinnanjohtajan ja syyttäjän kommenteissa edes tahattomasti mennä julkisuudessa prosessaamisen puolelle.

Tiedotusvälineitä kiinnostavissa jutuissa on tärkeää etukäteen miettiä tiedotusvastuut ja -strategiat prosessin eri vaiheisiin. Suomalaisessa järjestelmässä on aktiivisen tiedottamisen vaiheita turhankin paljon. Poliisi tiedottaa tutkinnan aikana ja esitutkinnan valmistuttua, syyttäjä tiedottaa syytteen nostamisesta parhaimmillaan vain muutama päivä esitutkinnan valmistumisen jälkeen, ja tuomioistuin tiedottaa tuomiosta. Useassa prosessin vaiheessa syyttäjältä ollaan kommentteja vailla.

Millaisesta koulutuksesta olisi apua median kanssa toimimiseen?

Laitoksen ulkopuolelta tuleva esiintymiskouluttaja ei välttämättä pysty sisäistämään niitä lähtökohtia, joista syyttäjä joutuu kommenttejaan antamaan. Ostopalveluna hankittu konsultointi tarvitsee rinnalleen laitoksen sisäisen vertaistuen. Mutta minkään koulutuksessa annetun valmiin mallin mukaan ei kannata yrittää toimia – silloin haastattelu voi tuntua jähmeältä ja epämukavalta.

Miten neuvoisit syyttäjää, jotka kokemattomana huomaa yhtäkkiä olevansa kameroiden edessä?

Kunhan yrittää olla oma itsensä, hyvä siitä tulee. Tärkeintä on, että sanoma välittyy selkeänä. Mielestäni haastattelutilannetta saa ja ehkä pitääkin vähän jännittää.

Kohtaamani toimittajat eivät ole olleet lainkaan ikäviä ja hankalia, päinvastoin. Suorissa lähetyksissä kannattaa välttää kaikkea kikkailua, mutta muuten luotan siihen, että toimitukset editoivat lähetyksistä pois syyttäjän mahdolliset nolot hetket – niiltä ei haastatteluissa aina voi välttyä.

VKSV:n viestinnästä kannattaa pyytää apua valmistautumiseen. Seuraavassa nyrkkisääntöjä, joihin minulla ei ole tekijänoikeuksia. Näistä saimme Sampsan kanssa apua omaan koitokseemme:

• Mieti etukäteen, mitä haluat ja voit sanoa jutun tiimoilta ja toisaalta, mistä et voi puhua.
• Valmistaudu kertomaan asian pääkohdat tiivistetysti.
• Jokaiseen kysymykseen ei tarvitse vastata, mutta on hyvä perustella, miksi et tiettyyn kysymykseen voi kommentoida.
• Puhu selkeästi ja kansantajuisesti. Vakavasti puhuen jargonia on syytä välttää.
• Älä puhu liian laveasti, koska toimittajat kaipaavat uutisia varten napakoita kommentteja.
• Älä ihmettele, jos samaa asiaa kysytään monta kertaa – toimittajat joutuvat ehkä hakemaan sinulta omaan lähetykseensä sopivaa kommenttia.
• Puhu toimittajalle, älä kameralle.

Niin, ja muista tosiaan hengittää, sillä pääsee jo pitkälle.

 

Anna-Riikka Ruuth tietää mitä tahtoo. Hän rakastaa työtään, joka on mielekkäintä silloin, kun se on haastavinta. Työtahti on kova, mutta urheilu antaa levon.

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Olen Anna-Riikka Ruuth, kihlakunnansyyttäjä Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastosta. Olen ollut syyttäjänä 10 vuotta, joista viimeiset kuusi huumausaine- ja järjestäytyneen rikollisuuden erikoissyyttäjänä. Alueeseeni kuuluvat myös lääke- ja dopingrikokset sekä muuntohuumeet.

Miksi olet juuri huumesyyttäjä?

Päätin sen jo opiskeluni alussa, ja päivääkään en ole katunut! Tartuin tilaisuuteen heti, kun tuli mahdollisuus lähteä syyttäjäksi isoon huumejuttuun. Ihan ilman taivutteluja ei määräys irronnut, mutta onneksi esimiehilläni oli uskallusta heittää nuori syyttäjä kehiin. Kun sain 2011 vakituisen viran, aloin tehdä pelkkiä huumejuttuja. Huumesyyttäjä ei pääse leipiintymään, koska jutut ovat yhä kiinnostavampia ja haasteellisempia.

Mikä on innostavinta työssäsi?

Haastavat huume- ja JR-jutut. Mitä isompi ja vaikeampi juttu, sitä mielekkäämpää työ on! Pystyn vielä 10 vuoden jälkeenkin syttymään niin kuin alkuaikoina. Myös tutkijat, joiden kanssa olen vuosia tehnyt yhteistyötä, ovat yhtä motivoituneita. Huumerikollisuus on myös niin kansainvälistä, että olen päässyt verkostoitumaan ulkomaille – ennen kaikkea Espanjaan. Lisäksi opettaminen syyttäjien, poliisien ja Tullin kursseilla on ollut mukavaa vaihtelua.

Mikä on haastavinta?

Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen. Isoja juttuja tulee syyteharkintaan viikko pari ennen määräpäivää, ja siinä ohessa pitää istua käräjiäkin 3–5 päivää viikossa. Haluan kuitenkin tehdä työni laadusta tinkimättä. Välillä väsyttää, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Sitä en kuitenkaan panisi pahakseni, jos istuntoja olisi vähemmän. Meillä lähes kaikki isot jutut istutaan kahdesti, kun esimerkiksi Espanjassa oikeudenkäynti videoidaan alioikeudessa, ja muutoksenhakutuomioistuimessa asia tutkitaan alioikeuden aineiston perusteella.

Mikä sinua motivoi ja palkitsee?

Parasta on, että voin rehellisesti sanoa rakastavani työtäni. Ongelmana on melkein ollut se, ettei tämä ole aina edes tuntunut työltä. Vaikka työ on vaatinut paljon, se on myös antanut. Suullista palautetta ei liikaa saa, joten täytyy olla tyytyväinen, jos työläs juttu menee tuomioistuimessa hyvin. Työ on monipuolista, ja saan olla monen sidosryhmän kanssa tekemisissä. Usein tämä on myös hektistä, mutta minulle sopii se, ettei papereita tarvitse jäädä pyörittelemään pitkäksi aikaa.

Mikä on yllättänyt syyttäjän työssä?

Ainakaan en tee kahdeksasta neljään -työtä, jollaiseksi valtion virkamiehen arki yleensä mielletään. En edes haluaisi olla sidottu mihinkään kellokorttiin, koska huumesyyttäjä elää tilanteen mukaan. Näiden määräaikojen kanssa ei kysellä, riittääkö virka-aika.

Mihin voit työssäsi vaikuttaa?

Työni on itsenäistä, ja voin pääasiassa suunnitella sen siten kuin haluan. Esimieheni ovat suhtautuneet myönteisesti etäpäiviin, jolloin työrauha on ihan erilainen kuin konttorilla. Huumesyyttäjänä olen saanut jonkin verran vaikuttaa siihen, mitä juttuja minulle tulee. Osallistun myös tiiviisti esitutkintayhteistyöhön, koska haluan, että kaikki hoidetaan kerralla kunnolla.

Mikä on ajankohtaista työssäsi?

Huumepuoli on muuttunut valtavasti kaupan siirryttyä nettiin. Tämä tuo yhä uusia haasteita tutkinnalle ja syyttäjälle. Postitullin takia meillä Vantaalla on käytännössä kaikki uudet huumausaineet ja muuntohuumeet, eikä niistä ole oikeuskäytäntöä. Koeponnistuksia pitää siis tehdä. Nyt minulla on paljon fentanyyliä ja sen johdannaisia koskevia juttuja.

Millaiseksi arvelet työsi muuttuvan tulevaisuudessa?

Minulla tämä riippuu pitkälti siitä, saanko jatkaa erikoissyyttäjänä. Syyttäjän työ ylipäätään varmasti muuttuu sähköisen aineiston myötä. Se ainakin on varmaa, että työtahtini hidastuu, jos pitää luopua paperipöytäkirjasta ja alleviivaustussista!

Millaisesta lisäkoulutuksesta hyötyisit?

Tarvitsisin lisää tietoa muuntohuumeista, koska niihin liittyvät yleensä suurimmat ongelmat. Ict-taitojen lisäämisestä ei myöskään olisi haittaa.

Miten kehittäisit syyttäjälaitoksen työhyvinvointia?

Lisäisin päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Toivon, että kentän syyttäjiä kuunneltaisiin enemmän. Esimerkiksi me määräaikaiset erikoissyyttäjät olemme nyt todella pitkään odottaneet kohtaloamme, ja epätietoisuus tulevasta on varmasti monen mielessä.

Koska mielestäni ulkona liikkuminen on paras tapa irtautua töistä, viimevuotista Suomi 100 - liikuntatapahtumaa voisi kehittää niin, että mahdollisimman moni pääsisi liikkumaan yhdessä toisten kanssa. Työhyvinvoinnista täytyy ehdottomasti pitää huolta.

Mitä harrastat ja kuinka palaudut työstressistä?

Helppo kysymys: urheilemalla! Olen hurahtanut maantiepyöräilyyn ja lisäksi hiihdän sekä käyn lenkillä ja kuntosalilla. Urheilu on minulle kuin lepoa, se vie ajatukset pois töistä. Kun koko ajan jokin juttu painaa päälle, ja käräjäpäiviä on yleensä vähintään 100 vuodessa, niin eihän tätä jaksa, jos ei ole kunnossa. Lisäksi tykkään penkkiurheilla, matkustella ja testata uusia kakkureseptejä.

Määrittele itseäsi muutamalla sanalla

Fysioterapeuttiani lainatakseni: "Urheiluhulluus on ainoa oikea hulluus."

Kuvat Anna-Riikka Ruuthin kotialbumi

Lappilaisen syyttäjämme, nykyisen asessorin Maija Monosen päivä Rovaniemen hovioikeudessa koostuu juttuihin perehtymisestä, istunnoista, tapausten pohtimisesta yksin ja kollegojen kanssa sekä ratkaisujen kirjoittamisesta. Työtahti suo aikaa juttujen pureskelulle, joskin kouluttautuminen työn ohella on aina työlästä. Mutta on se antoisaakin.

Maija Monosesta alkoi noin vuosi sitten tuntua, että jotain muutakin voisi elämässään kokeilla kuin syyttäjän työtä. Rovaniemen hovioikeus etsi asessorikoulutettavia, ja sinne Maija haki.

– On hyvä torjua urautumista ja pitää erilaisia uravaihtoehtoja avoimina, hän sanoo.

Asessorikoulutus on valtakunnallinen koulutus, joten haku oli avoinna kaikissa hovioikeuksissa, hallinto-oikeuksissa ja erityistuomioistuimissa. Tämä asessorikoulutus oli ensimmäinen laatuaan. Se kestää kolme vuotta ja alkoi syyskuussa 2017.

– Olin työskennellyt syyttäjänä jo noin kymmenen vuotta, ja omalle epämukavuusalueelle siirtyminen tuntui kiinnostavalta ja antoisalta. Saan täällä hovioikeudessa räätälöityä opetusta ja koulutusta työssäoppimisen tueksi. Jo vaihtelu sinänsä on hyväksi, Maija toteaa.

Koulutettavan tarpeet on otettu huomioon

Kun asessorikoulutusta on suunniteltu, uusien asessorien omat tarpeet on otettu huomioon, mistä Maija Mononen on tyytyväinen.

– Tuomarinkoulutuslautakunta keräsi meiltä tiedot omista vahvuuksistamme, tarpeistamme ja tavoitteistamme. Tavoitteena on, että asessorin työmäärästä olisi lähiopetusta 10 prosenttia, työssäoppimista 70 prosenttia ja loput muun muassa palautteen antoa ja arviointia.

Tuomarinkoulutuslautakunnan tarjoamaa, kaikille yhteistä peruskoulutusta eri aihealueista annetaan lähiopetuksena Helsingissä. Päiviin liittyy ennakkotehtäviä.

Erilaisten näkemysten saaminen rikastaa päätöksentekoa.

Työpaikalla kullakin asessorilla on oma tutor, joka tukee oppimista ja kehittymistä. Tutorin rooli ei ole ohjata yksittäisissä ratkaisuissa vaan tukea oppimista kokonaisvaltaisesti lähinnä keskustelujen avulla.

Asessorille laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, ja asessori pitää oppimispäiväkirjaa oppimisen tukena. Koulutus tukee käytännön työtä, ja sitä käydään työn ohessa.

– Toki se on myös työlästä ja vie aikaa. Työnantaja on kuitenkin ottanut juttujaossa huomioon asessorikoulutuksen viemän ajan ja pyrkinyt siten järjestämään aikaa koulutukseen, Maija kertoo.

Myöhemmin asessori suorittaa vielä syventävää koulutusta henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaisesti.

Syyttäjän työ on itsenäistä, asessorin työ kollegiaalista

Maija Mononen on huomannut, että syyttäjän ja tuomarin tehtävissä on paljon yhteisiä piirteitä, kuten se, että molemmat arvioivat asiaa objektiivisesti. Syyttäjän työssä objektiivisuus korostuu syyteharkintavaiheessa ja tuomarin työssä puolestaan ratkaisuvaiheessa. Ratkaisunteko on periaatteessa samanlaista.

Erona on se, että syyttäjän työ on itsenäisempää kuin asessorin työ, joka taas on kollegiaalista. Toki myös syyttäjän työssä on kollegiaalisuutta, lähinnä esitutkintayhteistyössä ja parisyyttäjäjutuissa.

Juuri kollegiaalisuus kuuluu Maijan mielestä työn hyviin puoliin.

– Erilaisten näkemysten saaminen rikastaa päätöksentekoa. Rovaniemen hovioikeudessa on laajaa ja monipuolista osaamista ja kokemusta. Keskustelut tuomareiden ja esittelijöiden kanssa avartavat omaakin katsantokantaa ja kehittävät valtavasti omaa osaamista. Toki syyttäjäkin saa tukea kollegoilta, mutta kollegiaalisessa päätöksenteossa kaksi muutakin henkilöä joutuu perehtymään juttuun.

Hovioikeudessa on Maijan mukaan hyvää myös se, että asessorilla on syyttäjää enemmän aikaa perehtyä jutun osakysymyksiin. Kun juttu on hovioikeusvaiheessa, siinä ei kaikki ole enää välttämättä auki.

– Tuomari saa jutun ikään kuin valmiiksi pureskeltuna, kun taas syyttäjä rakentaa jutun itse alusta lähtien. Syyttäjän työ on hektisempää kuin tuomarin työ, ja se on myös käytännönläheisempää – syyttäjä kun on enemmän tekemisissä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Molemmissa tehtävissä tarvitaan tietysti myös ratkaisuntekokykyä, Maija Mononen sanoo.

Hänen mielestään syyttäjäkokemuksesta on ilman muuta höytyä tuomarin tehtävissä. Se auttaa ainakin lain soveltamisessa, kokonaiskuvan hahmottamisessa ja olennaisten seikkojen erottamisessa. Yksittäisissä jutuissa on hyötyä myös rikosoikeuden substanssiosaamisesta ja oikeuskäytännön tuntemisesta.

Valintakokeessa oli plussia ja miinuksia

Valintamenettelyä asessorin virkaan Maija piti tasapuolisena ja kriteereiltään yhtenäisenä. Ennakkoaineisto oli tarkoituksenmukainen, ja aiheet olivat ajankohtaisia ja perustavanlaatuisia. Valintakokeen rakenteesta hän löysi parannettavaa.

– Etenkin monivalintakysymykset mittasivat enemmän pikkutarkkaa osaamista kuin kokonaiskuvan hahmottamista. Knoppikysymysten tilalle voisi tulla esimerkiksi esseetehtäviä, jotka mittaavat olennaisen erottamista ja lain soveltamista. Tänä vuonna koetta olikin muutettu kuulemani mukaan juuri tällaiseen suuntaan.

Tuomari saa jutun "valmiiksi pureskeltuna", kun taas syyttäjä saa itse ikään kuin rakentaa jutun alusta lähtien.

Maijan mielestä tutkintotodistukselle annetaan nykyisessä valintamenettelyssä melko suuri painoarvo.

– Se on yhdenvertaisuuden kannalta hyvä kriteeri, mutta ei välttämättä kerro todellisesta osaamisesta.

Maijan on vaikea sanoa, valikoituuko tuomareiksi uuden valintamenettelyn kautta sellaisia juristeja, joilla on erityisen hyvät edellytykset tuomarin työhön.

– Mutta alkukokeen suorittaminen ainakin mittaa motivaatiota.

Vastaavaa koulutusta syyttäjälaitokseen?

Uudenlaiselle syyttäjäkoulutukselle Maija ei näe tarvetta – siihen syyttäjälaitoksella on jo omat mallit. Syyttäjän startti, Syyttäjäntyön ytimessä ja tutorointi sekä tämän jälkeen täydentävät kurssit ajavat hänen mielestään aika lailla saman asian kuin asessorikoulutus, kunhan ne toimivat ja kohdistetaan oikeaan ajankohtaan.

– Tärkeää on ennen kaikkea se, että uusille syyttäjille turvataan mahdollisuus peruskoulutukseen.

Maijan mielestä koulutusta ei voitane suoraan asettaa viransaannin edellytykseksi, koska syyttäjän työtä tukevaa koulutusta ja työkokemusta on saatavissa muualtakin.

– Mutta koulutus tulisi tietysti lukea hakijan eduksi, kun syyttäjän viroista päätetään, Maija Mononen miettii.