Kihlakunnansyyttäjä Katri Veran oli jo pitkään ollut kiinnostunut Eurojustin toiminnasta. Kun vuotuinen kansallisen asiantuntijan tehtävä tuli taas hakuun, Katri ajatteli, että nyt on aika. Työ Haagissa on tuntunut hyvin mielenkiintoiselta.
Millainen on taustasi syyttäjänä?
Olen toiminut kihlakunnansyyttäjänä yli 20 vuotta. Valtaosan ajasta olen käsitellyt talousrikoksia erikoissyyttäjänä Helsingin syyttäjänvirastossa. Toisinaan työhön on liittynyt kansainvälisiä yhteyksiä, jotka ovat tuoneet mukavaa lisämaustetta – joskin myös lisähaasteita.
Miksi hakeuduit Eurojustiin?
Eurojustin toiminta on aina kiinnostanut. Kun kansallisen asiantuntijan tehtävä avautui haettavaksi, ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Halusin tutustua Eurojustin toimintaan parhaalla tavalla eli sisältäpäin. Lisäksi työskentely monikulttuurisessa ympäristössä on aina hyväksi.
Mitä toimenkuvaasi pääasiassa kuuluu?
Päätehtävänäni on avustaa oikeusviranomaisia rajat ylittävissä rikosoikeudellisissa kysymyksissä. Tehtävät saattavat liittyä kahden tai useamman valtion välisiin ns. operatiivisiin juttuihin, joissa Suomi on osallisena. Lisäksi vastaan Suomen tekemiin ja Suomelle tehtyihin tiedusteluihin, jotka saattavat koskea esimerkiksi rikosoikeudellisia menettelyjä ja rikosoikeudellisen lainsäädännön soveltamista.
Miltä uusi tehtävä vaikuttaa?
Hyvin mielenkiintoiselta ja samalla hyvin erilaiselta syyttäjän päivätyöhön verrattuna. Oma totuttelemisensa onkin ollut siinä, että seuraa sivusta toisten hoitamia juttuja menemättä asiasisältöön.
Onko jokin yllättänyt?
Ei varsinaisesti, mutta Eurojustin monista tukitoiminnoista en ollut aiemmin tietoinen. Talossa toimii useita ydintoiminnan tukemiseen keskittyneitä yksiköitä, joiden työpanos on laadukasta, tehokasta ja asiantuntevaa. Esimerkiksi Eurojustissa järjestettäviä koordinaatiokokouksia valmistellaan etukäteen vastuumaan vetäjän tukena, eikä kaikkea tarvitse tehdä itse.
Osaavatko suomalaiset syyttäjät hyödyntää Eurojustia? Millaisia terveisiä lähetät heille?
Syyttäjät eivät välttämättä tule aina ajatelleeksi tätä mahdollisuutta. Eurojust on olemassa juuri heitä samoin kuin muitakin oikeusviranomaisia varten. Toivon, että jokaisen syyttäjän yhteydenottokynnys on matalalla.
Miten odotat hyötyväsi Eurojust-kokemuksesta palattuasi kotimaahan?
Uskon, että suhtaudun entistä luontevammin juttuihin, joissa on kansainvälisiä liityntöjä. Yhtä lailla toivon, että kokemukseni hyödyttävät myös kollegoitani kotimaassa.
Ihminen ei ole koneen osa vaan itsenäinen toimija, joka tekee ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Olennaista on alaisen motivointi ottamalla hänet mukaan toimintatapojen suunnitteluun, tietää eläkkeelle jäävä Salpausselän johtava kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola.
Salpausselän johtava kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola päättää pitkän työuransa syyskuun alussa. Nuorena lakimiehenä hän suunnitteli uraa tuomioistuimessa, mutta koska käräjäoikeudet olivat täynnä uransa alussa olevia tuomareita, Toivola päätyi hoitamaan kaupunginviskaalin sijaisuutta vuonna 1985. Kävikin niin, että syyttäjän työ vei mukanaan.
- Minua on kaikki nämä vuodet motivoinut työssäni pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Tämä tavoite on koskenut niin syyteasioiden hoitamista kuin esimiehisyyttä. Myös syyttäjän työn itsenäisyys on lisännyt työn mielekkyyttä – samoin kuin se, että tässä näkee konkreettisesti työnsä tulokset. Olen onnekseni saanut tehdä monipuolisesti erilaisia tehtäviä.
Töissä täytyy viihtyä
Jarmo Toivola on tullut tunnetuksi esimiehenä, joka on panostanut virastossaan erityisesti ihmisten hyvinvointiin. Tämä työ noteerattiin julkisestikin, kun Salpausselän syyttäjänvirastolle myönnettiin Kaiku-palkinto. Perusteluissa korostettiin viraston avointa keskustelukulttuuria ja mutkatonta vuorovaikutusta. Johtamisessa on näkynyt henkilöstön arvostus ja virastossa on tehty pieniä arkisia työhyvinvointitekoja. Tästä ovat kielineet myös työtyytyväisyystutkimusten hyvät tulokset.
- Johtamisessa minulle on ollut tärkeintä luoda niin syyttäjille kuin sihteereille sellaiset olosuhteet, että töitä on mukava tehdä. Olen halunnut tarjota alaisilleni mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä ja viraston käytäntöihin laajemminkin. Yhdessä keskustellen on mietitty, mitkä ovat parhaat tavat toimia.
Jokainen on erilainen
Toivola on halunnut johtamistyössään kunnioittaa ihmisten erilaisuutta. Hän ei usko siihen, että sama, valmiiksi pureskeltu toimintamalli sopii jokaiselle.
Valmiiksi pureskeltu toimintamalli ei sovi jokaiselle.
- Täytyy muistaa, että alainen ei ole koneen osa vaan itsenäinen toimija, joka tekee ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Mielestäni esimiehen on tärkeää tehdä selväksi, mitkä ovat niitä asioita, joissa on oltava yhdenmukainen, ja missä voidaan antaa suuremmat vapaudet valita sopivin toimintatapa. Lainkäytön yhdenmukaisuutta edistetään hyvällä ja monipuolisella koulutuksella.
Vaikka olisi kuinka hyvä esimies, vaikeita tilanteita tulee aina eteen. Myös Jarmo Toivola on joutunut tekemään päätöksiä, jotka eivät ole miellyttäneet kaikkia.
- Näiden päätösten kanssa voidaan kuitenkin elää, jos ennen päätöksentekoa on käyty avointa keskustelua eri vaihtoehdoista. Jos esimies pystyy tämän jälkeen perustelemaan päätöksen itselleen, hän pystyy varmasti perustelemaan sen uskottavasti myös alaisilleen.
Esimiehen on oltava lähellä
Salpausselän syyttäjänvirastolla on toimipisteet viidellä paikkakunnalla, mikä on asettanut omat haasteensa johtamiselle. Vaikka alati kehittyvät sähköiset viestintävälineet mahdollistavat helpon yhteydenpidon etäisyydestä riippumatta, Toivola pitää myös fyysistä läsnäoloa tärkeänä.
- Uskon kasvokkaiseen vuorovaikutukseen, koska sillä tavalla keskustelu, palautteen antaminen ja aito kuuntelu on luontevaa. Etenkin vaikeita asioita pitäisi käsitellä kasvokkain. Sen takia lähiesimiehen tulee olla fyysisesti lähellä henkilöstöään. Vaikka virasto on laajalla alueella, olemme kokoontuneet koko porukallakin yhteisiin tilaisuuksiin vähintään pari kertaa vuodessa koulutuksen ja virkistyksen merkeissä.
Johtamisoppia koulun penkiltä
Toivola on uransa aikana hakeutunut tietoisesti johtamistehtäviin. Hänen mielestään johtajaksi ei synnytä, vaan hyvä esimiehisyys vaatii myös opiskelua. Toivola onkin suorittanut muun muassa johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) ja Kaiku-kehittäjäkoulutuksen. Hän on perehtynyt myös Lean-ajatteluun, jonka johtamisfilosofia on lähellä hänen omia arvojaan. Leanissa keskeistä on toiminnan jatkuva kehittäminen ja työntekijöiden osallistaminen kehittämistyöhön.
- Lean-ajattelussa minua on kiehtonut erityisesti kokeilukulttuurin edistäminen. Siinä erilaisia vaihtoehtoja rohkeasti testataan ja vertaillaan eikä epäonnistumisia pelätä. Kun ihmiset saavat itse olla aktiivisesti mukana kehittämistyössä, he ovat myös motivoituneita noudattamaan sovittuja toimintatapoja.
Epäonnistumisia ei pidä pelätä.
Jarmo Toivola suhtautuu uraansa syyttäjälaitoksessa hyvillä mielin. Hän on kokenut onnistumisia niin esimiehenä kuin haastavien juttujen syyttäjänä, ja epäonnistumisia hän ei kuulemma edes muistele:
- Jos niistä ei ole mitään opittavaa, ne pitää unohtaa.
Toivolan eläkepäivät alkavat syyskuun alussa. Vaikka viraston ihmisiä tulee ikävä, hän odottaa innolla uutta elämänvaihetta. Hän aikoo nauttia pitkistä lenkeistä sähköpyörällään ja suorittaa metsästäjäntutkintoa, jotta voi pyydystää minkkejä kesämökkitontillaan. Kun reissaaminen kotikaupunki Kuopion ja viranhoitopaikka Kouvolan välillä loppuu, on aikaa hoitaa parisuhdetta osallistumalla vaimon kanssa pilates-kurssille.
Kuulostaa hyvältä. Leppoisia eläkevuosia Jarmo!
Hermo menee, mutta se ei taida olla kenellekään enää mikään uutinen. Nyt on kuitenkin kyse asiasta, jonka johdosta hermo on mennyt jo vuosikymmeniä, eikä loppua näy, pikemminkin päinvastoin. Nyt on siis kysymys yhdyssanoista, yhdestä äidinkielemme kauneimmista piirteistä.
Yhdyssanat ovat viehättäviä siinä mielessä, että niissä voi tehdä kovin monia erilaisia virheitä, jotka kuitenkin kaikki ovat hyvin ärsyttäviä.
Aloitetaan ihan perinteisestä yhdyssanavirheestä eli yhdys sana virheestä. Hyvänä esimerkkinä siitä, miten tällainen virheellinen kirjoitusasu voi aiheuttaa ymmärrysvaikeuksia, on naapurikerrostalomme roskakorissa oleva teksti "ei koiran kakka pusseja". Ryhdyin tätä mielessäni analysoimaan. Viimeinen sana sisältää tietysti asian ytimen, eli tämä kielto koskee pusseja. Ymmärrän siis, että roskikseen ei saa panna pusseja. Koira-sana on genetiivissä (koiran), eli mitä ilmeisimmin se kuvaa omistussuhdetta. Kyseessä ovat siis koiran omistamat pussit. No, meidän koiramme omistaa yhtä sun toista kuten leluja, luita ja vanhempiensa sydämet, mutta pusseja se ei omista. Näin ollen voin päätellä jo tässä vaiheessa, että niitä pusseja, jotka minä omistan, kielto ei koske. Vielä on ratkaistava, mikä tuo sana kakka siinä keskellä on.
Onneksi – kaikesta vanhanaikaisuudestani huolimatta – olen jossain määrin perehtynyt myös nuorison nykykieleen. Oivallan, että tuo kakka-sana näyttäisi muistuttavan muodoltaan ja merkitykseltään nuorison ja ikävä kyllä monien muidenkin käyttämää v-alkuista välihuudahdusta (esim. lähe v meneen). Kyse on siis jonkinlaisesta voimasanasta käskyn tehostamiseksi. Tulkitsen kiellon tarkoittavan näin ollen seuraavaa: "Hitto, ei koiran omistamia pusseja tähän roskikseen". Käskyä onkin sangen helppo noudattaa. Olen pannut mainittuun roskikseen vain itse omistamiani pusseja, joiden sisältö on kylläkin vielä vähän aikaa sitten ollut koiran omistuksessa.
Taisin joskus aiemmin mainita käyneeni Pekka Kuusiston konsertissa. Väliajalla löysin itseni kahvijonosta ja vuoroani odottaessani tutkailin tarjontaa. Ja kas, tarjolla oli "pikkukarjalan piirakoita". Evakon lapsena oletin, että tässä oli haluttu muistuttaa siitä monien vääryydeksi kokemasta asiasta, että Suomen Karjala ei ole enää entisen kokoinen. Poliittinen viesti oli näin ovelasti ujutettu konserttivieraiden alitajuntaan.
Entäs mainoksessa näkemäni "ryhdy Cambridge laihduttajaksi". Koska Cambridge on erillinen erisnimi, ei se ilmeisesti voi määrittää laihduttajaa (tällöin olisi sanat kirjoitettu yhteen tai yhdistetty viivalla). Ainoa vaihtoehto siis on, että on tarkoitettu kehottaa hra/nti Cambridgeä ryhtymään laihduttajaksi. Hieman osoittelevaa, mielestäni. Tosin silloin olisin toivonut näkeväni nimen ympärillä pilkut, mutta se nyt on jo aivan liikaa vaadittu.
Yhdyssanojen tuoma ilo (?) ei lopu tähän. Toinen tyypillinen laji on ylimääräisen välilyönnin lisääminen yhdyssanaan. Vuosikausien jankkaamisen jälkeen meidät on saatu oppimaan, että sana, jota määrittää kaksi tai useampi muu sana, vaatii välilyönnin ja viivan. Viivan paikka on näissä tilanteissa empiirisen tutkimukseni mukaan täysin sattumanvarainen. Välilyönnin ja viivan käyttämisellä ja sijoittamisella on kuitenkin merkitystä. On aivan eri asia puhua asiasta nimeltään "hyvä velirinki" kuin "hyvävelirinki".
Välilyönti halutaan usein lisätä silloinkin, kun määrittävä osuus ei sisällä yli yhtä sanaa. Mistä tietää, onko sanoja enemmän kuin yksi? No siitä tietysti, onko näiden sanojen välillä jo välilyönti olemassa. Tämä on siinä mielessä siunauksellinen sääntö, että mitään ei tarvitse (kerrankin) itse päätellä. Esim. EU-valtio on ilman välilyöntiä, koska E:n ja U:n välillä ei ole välilyöntiä. Ei tarvitse eikä saakaan mennä pohtimaan, onko sanojen Euroopan Unioni välillä välilyönti. Sama tilanne edellä mainitusta muokatussa sanassa hyväveli -rinki (joka siis on väärin) tai vielä pahemmassa hyväveli- rinki (joka on kaikista kauhein versio).
PS. Tämän tekstin kirjoitettuani huomasin kadulla kävellessäni, että hra/nti Cambridge on edennyt elämässään. Aiemmin häntä siis kehotettiin laihduttajaksi, mutta nyt jo valmentajaksi: "Tule Cambridge valmentajaksi".
HERMO menee. Tällä kertaa johdonmukaisuuden puutteesta lauseen predikaatin ja subjektin välillä. Näyttäisi, että kielestä on kokonaan unohdettu monikon kolmannen persoonan verbimuodot, koskapa jatkuvasti saa kuulla ja lukea sellaisia lauseita kuin "syyttäjät ei osaa pakkokeinoja", "tekijät ei ole entuudestaan tuttuja" tai "teonkuvaukset löytyy alta". Sille vain ei voi mitään, että tuonkaltaiset lauseet antavat kirjoittajansa kyvyistä ja ansioista vähäisen, mahdollisesti todellista vähäisemmän kuvan.
Toinen vastaava esimerkki, joskin toisin päin – mutta yhtä raivostuttava – on teitittelyssä käytettävä verbimuoto. Teititeltävien ihmisten toimintaa koskevan verbin tulee noudattaa samaa lukua kuin henkilöitä on. Jos teititellään yhtä ihmistä, verbin tulee olla yksikössä, kuinkas muuten, esim. oletteko jo kauan ollut kielennepahoittaja (huomaa possessivisuffiksi)? Liian usein kuulee, erityisesti haastattelutilanteissa, käytettävän kokonaan monikollista muotoa, joka pahasti pistää ainakin minun korvaani, esim. herra M, joko olette lakanneet lyömästä vaimoanne? Tämä lause tarkoittaisi, jos oletettaisiin kieliopin olevan kohdallaan, että herra M:n lisäksi kyseisellä vaimolla olisi toinenkin mies ja nämä miehet molemmat pahoinpitelisivät yhteistä vaimoaan.
Teitittelyssä on toki muutakin mielenkiintoista:
Suuresti arvostamani kollega, joka tällä hetkellä vaikuttaa tuomioistuinlaitoksen puolella, otti nimittäin yhteyttä toimitukseen ja pyysi, että vaikka kyse ei ole oikeakielisyydestä, palstalla käsiteltäisiin teitittelemistä tuomioistuimessa. Kun tämäkin on asia, josta minulla on verrattain voimakas mielipide, käsittelen sitä tässä lyhyesti, vaikken mikään tapakouluttaja olekaan, luoja paratkoon.
Olen aina ajatellut, että teitittely työympyröissä toimii jonkinlaisena suojana. Kun syyttäjillä tai tuomareilla ei ole etäisyyttä ja persoonattomuutta tuomassa peruukkeja eikä edes viittoja, olen itse pitänyt tarpeelliseksi katsomaani etäisyyttä vastaajiin ja asianomistajiin teitittelemällä heitä. Osapuolten teitittely on mielestäni myös arvostuksen osoittamista heitä kohtaan.
Syyttäjä ei ole velvollinen esiintymään salissa omassa persoonassaan vaan valtion edustajana tiettyä tehtävää suorittamassa. Siihen ei – ainakaan minulla – ole sopinut se, että olisin luonut tuttavallisia välejä muissa rooleissa olleisiin oikeudenkäyntiin osallistuneisiin.
Vain kerran olen joutunut salissa turvautumaan sinutteluun. Kysyin nimittäin vastaajalta: moneltako te tulitte paikalle? Hän vastasi tulleensa sinne yksin. Kysyin tämän jälkeen: moneltako te henkilökohtaisesti tulitte paikalle? Hän alkoi jo tihrustaa itkua ja vannoa, että oli ihan yksin paikalla. Annoin siis periksi ja kysyin: moneltako sinä tulit paikalle? Vaikka minua tämä kouristi, niin ainakin vastaaja kykeni vastaamaan, ja pääsimme asiassa eteenpäin.
Nipottajana en myöskään kaikissa tilanteissa pidä siitä, että minua sinutellaan. Aika ajoin huonotuuliset asiakkaat ottavat puhelimitse yhteyttä. Jotkut sinuttelevat ilman lupaa ja jopa kutsuvat etunimellä, mutta joku aina silloin tällöin tiedustelee, sopiiko sinutella. Siihen vastaan yleensä, että pidän parempana teitittelyä. Keskustelu tuntuukin säilyvän tällöin rauhallisempana. Sinuttelijoitakin johdonmukaisesti teitittelen läpi keskustelun.
Iän karttuessa olen tullut sinuttelu–teitittely-akselilla (ja ehkä muutoinkin) yhä vaikeammaksi. Taannoin mm. poistuin Stockmannin sukkaosastolta ostamatta mitään, koska olin joutunut myyjän sinuttelun kohteeksi. Kai nyt edes Stockmannilla voi vielä odottaa teitittelyä? Ja kyllä, kaikki, joille olen tästä kertonut, ovat pitäneet minua aivan pimeänä.
Toimitus on saanut edellä mainitsemani lisäksi muitakin viestejä, joissa on ehdotettu aiheita Kielensäpahoittajan käsiteltäväksi. Osa aiheista oli sellaisia, ettei minulla ollut riittävän voimakkaita mielipiteitä niistä. Sellaisista en valitettavasti kykene kirjoittamaan, koska suomen kieli on minulle intohimon asia. Mutta lähettäkää ehdotuksia edelleen, kyllä sieltä joitakin voimakkaita tunteita nostattavia aiheita varmasti löytyy.
P.s. Kävin taannoin konsertissa, jossa esiintyi Pekka Kuusisto. Hän on perustanut festivaalin nimeltään Meidän festivaali. Niin on minusta Kuusisto ihana, että huomasin antavani anteeksi possessiivisuffiksivirheenkin. Muiden sitä on kyllä turha odottaa.
Hermo menee. Taas. Se menee monistakin asioista (lienee geneettistä, koska koirallanikin menee hermo helposti), mutta useimmiten monenlaisen huolimattoman äidinkielenkäytön johdosta. Se menee pronominien, possessiivisuffiksien, yhdyssanojen (vai pitäisikö nykymuodin mukaan sanoa yhdys sanojen, uh, en voi, siis yhdyssanojen), lainausmerkkien, joku-sanan ja monien muiden asioiden johdosta.
Mietin, voisinko alkaa tämän mahdollisesti yhteen kertaan jäävän sarjani niinkin tylsällä aiheella kuin possessiivisuffiksit eli omistusliitteet. Totesin, että kyllä voin, kun sellainen on sijoitettuna palstan nimeenkin. Sitä paitsi possessiivisuffiksi on sanana jotenkin niin suloinen, ihan tulee lapsuuden herkku Suffeli mieleen.
Mutta asiattomuudet sikseen. Erityisesti saan tuskatiloja lukiessani kirjoitettua tekstiä, jossa puhutaan minun koirasta tai hänen autosta, sen sijaan, että kirjoitettaisiin kauniisti minun koirastani ja hänen autostaan. Suomen kieli on harvinainen, ehkä jopa ainutlaatuinen, vaatiessaan tämän liitteen. Edes lähin sukulaiskielemme viro ei sitä käytä. Mielestäni tulisi vaalia kielen ominaispiirteitä. Lisäksi ainakin kirjoittaessaan olisi mukava tuntea itsensä ja lukiessaan kirjoittaja sivistyneiksi, muutoinhan se ei ainakaan omalta osaltani suinkaan aina ole mahdollista.
Possessiivisuffiksi esiintyy varsinaisen omistamisen lisäksi myös monissa jokapäiväisissä ilmaisuissa, kuten olla huolissaan, hämillään, selällään jne. Ja näiden osalta onkin viime aikoina erityisesti mennyt hermo. Näistä ilmaisuista suffiksia ei unohdeta pois, mutta sitä käytetään kovin kummallisesti. Sanotaan esim. "oletteko te kovin huolissaan tästä" tai "nyt me olemme kaikki selällään". Kenen huolissa te siis olette? Tai kenen selällä me? Nämä ilmaisut taipuvat aina, kuten lukijat tietävätkin, olla-verbin kanssa samassa sijassa. Miksi siis esim. televisiossa tai radiossa puhuvat ihmiset eivät sitä tiedä?
Puolisollani on tapana puolustaa kummallisia ystäviään (olen ainoa normaali hänen ystäviensä joukossa) sanomalla, että he ovat "kaltaisiaan". Olen yleensä yrittänyt hänelle puolustaa moniakin hänen mielestään kummallisia piirteitäni sanomalla, että olen kokonaisedullinen paketti. Tämän kirjoitukseni innostamana aion vastedes todeta vain kylmän viileästi, että olen kaltaiseni.
Akkusastoorin toimitukseen voi lähettää ehdotuksia asioista, joiden johdosta myös Kielensäpahoittaja voisi menettää hermonsa. Pyytää voi myös, ettei tätä palstaa enää jatketa.