Hyppää sisältöön

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi syytteen nostettavaksi kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 7.3.2019 15.03
Tiedote

 

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi Länsi-Uudenmaan kihlakunnansyyttäjän tekemän päätöksen syyttämättä jättämisestä kolmen varusmiehen kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta, joka tapahtui Leksvallin Skogbyssä 26.10.2017. Tällöin VR:n kiskobussi ja Puolustusvoimien kuorma-auto törmäsivät tasoristeyksessä toisiinsa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi syytteen nostettavaksi kuorma-auton kuljettajaa vastaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että tasoristeystä ylitettäessä kuljettajalta edellytetään suurempaa varovaisuutta kuin tieliikenteessä yleensä. Kuljettajalla oli ollut mahdollisuus ja hänen olisi myös pitänyt toimia varovaisemmin. Päätöksen mukaan on todennäköisiä syitä epäillä, että kuljettaja on rikkonut tieliikennelakia ja aiheuttanut kolmen henkilön kuoleman ja että hän on samalla rikkonut myös puolustusvoimien liikenneturvallisuusmääräystä.

Vaikka apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyi eri ratkaisuun kuin kihlakunnansyyttäjä, tämä oli kuitenkin toiminut harkintavaltansa rajoissa.

Päätöksen dnro 360/21/18 voi tilata Valtakunnansyyttäjänvirastosta numerosta 029 562 0810 tai vksv(at)oikeus.fi. Jutun syyttäjäksi on määrätty Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi. Jutun käsittelyn ajankohdasta ei vielä ole tietoa.

Lisätietoja: valtionsyyttäjä Anssi Hiivala, puh. 029 56 20835.