Apulaisvaltakunnansyyttäjä on päättänyt nostaa uusia syytteitä Volkan Ünsalin murhasta 16.10.2003
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on päättänyt nostaa uusia syytteitä Volkan Ünsalin murhasta Helsingin Vuosaaressa 16.10.2003. Murhasta on jo aiemmin tuomittu neljä henkilöä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Sittemmin saatujen uusien tietojen perusteella on ilmennyt syy epäillä, että murhaan olisi ollut myös muita osallisia.
Suoritetun uuden esitutkinnan perusteella apulaisvaltakunnansyyttäjä on päättänyt nostaa syytteet murhasta tapahtuman aikaista Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön päällikköä Jari Aarniota sekä entistä rikollisjärjestön johtajaa vastaan. Rikollisjärjestön johtajan on epäilty osallistuneen murhaan yhtenä tekijänä. Aarnion osalta on epäilty, että hän olisi laiminlyönyt estää etukäteen tapahtuvaksi tietämäänsä murhan, vaikka hänellä olisi ollut sen estämiseen erityinen velvollisuus.
Epäillyt ovat kiistäneet rikokset kaikilta osin.
Syytteet on nostettu Helsingin käräjäoikeudessa (syyttäjän asianumero VKST R 19/812, käräjäoikeuden asianumero R 20/1523). Haastehakemus tulee julkiseksi vasta, kun juttu on ollut esillä oikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin määrää.
Syytteen ajamisesta oikeudenkäynnissä huolehtivat valtionsyyttäjä Mikko Männikkö sekä aluesyyttäjät Perttu Könönen ja Kaisa Ahla.
Asiasta ei ole tässä vaiheessa muuta tiedotettavaa.