Hyppää sisältöön

Poliisi ja syyttäjät valmistautuvat uuden lainsäädännön voimaantuloon yhteisellä hankkeella

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 26.7.2013 10.54
Tiedote

 

Poliisihallitus ja Valtakunnansyyttäjänvirasto ovat käynnistäneet yhteisen hankkeen, jonka tarkoituksena on mahdollisimman hyvä ja perusteellinen yhteinen valmistautuminen uusien esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakien voimaantuloon. Uudet lait tulevat voimaan vuoden 2014 alussa ja korvaavat nykyisin voimassa olevan vastaavan lainsäädännön.

Lainsäädäntöuudistus on poliisin, muiden esitutkintaviranomaisten sekä syyttäjäntoiminnan kannalta erittäin merkittävä. Se edellyttää laajaa ja tehokasta yhteistyötä esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän välillä, mutta jättää viranomaisten kesken sovittavaksi useita käytännön toimintaan liittyviä kysymyksiä.

- Näen tässä tilaisuuden uudistaa koko yhteistyökulttuurimme työtapoineen. On tärkeää yhdessä sopia keinoista, joilla yhteistyötä tehdään. Näin ehkäistään viiveet esitutkinnassa ja syyteharkinnassa, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen tähdentää.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan kyseessä on koko poliisitoiminnalle erittäin merkittävä lainsäädännön kokonaisuudistus.

- On tärkeää, että uudistukseen valmistaudutaan perusteellisesti ja riittävän ajoissa ennen lain voimaantuloa. Samalla myös yhdessä suunnitellaan, miten rikosprosessi tulevaisuudessa tullaan toteuttamaan tehokkaasti.

Uudessa sääntelyssä pyritään varmistamaan tasapaino rikosten torjunnan tehokkuuden sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen välillä. Tämä koskee myös säännösten tulevaa soveltamista poliisin, muiden esitutkintaviranomaisten ja syyttäjien jokapäiväisessä toiminnassa.

Myös hallitusohjelmassa korostetaan esitutkintaviranomaisten ja syyttäjän yhteistoiminnan merkitystä rikosprosessin toimivuuden varmistamiseksi.

Nyt käynnistyvällä hankkeella on kolme painopistettä: esitutkintayhteistyö, salaisten pakkokeinojen käyttö ja siihen liittyvä tiedonhankinta sekä henkilökunnan koulutus. Hanke toteutetaan ohjausryhmän ja kolmen työryhmän työskentelynä, joiden on määrä saada työnsä valmiiksi 30.11.2012. Sen jälkeen alkaa henkilöstön koulutus.

Myös Rajavartiolaitos ja Tulli on kutsuttu mukaan hankkeeseen. Lisäksi muita sidosryhmiä kuullaan hankkeen edetessä.

Lisätietoja:

valtionsyyttäjä Mika Illman, p. 029 56 20824, poliisijohtaja Robin Lardot p. 07187 81790.