Hyppää sisältöön

Syyttäjälaitos käynnistää selvitystyön neljän paikallisviraston mallista

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 2.4.2015 13.01
Tiedote

Syyttäjälaitos välttyi henkilöstön vähentämiseen tähtääviltä yt-neuvotteluilta, kun se sai lisärahoitusta vuosiksi 2016–2019. Valtioneuvosto vahvisti lisärahoitusta koskevan päätöksen tänään.

Paikallisten syyttäjänvirastojen määrärahat laskevat 2016 keskimäärin 2,4 % tämän vuoden tasosta eli päätös tarkoittaa 0,5 miljoonan rahoitusvajetta jo ensi vuonna.

"Paras ja perustelluin vaihtoehto olisi, että lähivuosiemme rahoitus vielä palautettaisiin vuoden 2014 tasolle, kuten sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon resurssitarpeita selvittänyt parlamentaarinen työryhmäkin esittää. Sitä oikeasti tarvitsemme. Joka tapauksessa ryhdymme nyt kehittämistoimiin, joilla pyrimme parantamaan tuottavuuttamme ja torjumaan rahoitusvajeen haitalliset oikeusturvavaikutukset", valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kertoo.

Syyttäjälaitoksen kehittämissuunnitelman kohteina ovat organisaatio, johtaminen, työmenetelmät, esitutkintayhteistyö, syyteneuvottelu, kirjallinen ja nopeutettu prosessi, päivystysjärjestelmä, rikosoikeudenhoidon yleinen uudistaminen ja työhyvinvointi.

"Syyttäjälaitoksessa pitää nyt kootusti katsoa, millä eri keinoilla voimme edelleen kehittää toimintaamme ja organisaatiorakennettamme. Vähemmällä on saatava aikaiseksi enemmän. Koska olemme itsenäinen toimija valtiokoneiston ytimessä, meiltä edellytetään oman toimintamme oma-aloitteista ja jatkuvaa kehittämistä", Nissinen toteaa.

Kehittäminen tarkoittaa muun muassa selvitystyötä neljän syyttäjänviraston rakennemallista nykyisen kymmenen sijaan. Siinä yhdistettäisiin uusiksi syyttäjänvirastoiksi 1) Helsinki, Itä-Uusimaa ja Länsi-Uusimaa, 2) Länsi-Suomi, Pohjanmaa ja Sisä-Suomi, 3) Itä-Suomi ja Salpausselkä sekä 4) Oulu ja Lappi. Ahvenanmaan maakunnansyyttäjänviraston erityisasema otetaan huomioon. Virastojaosta päättää oikeusministeriö.

"Näissä virastoissa olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet sihteereiden ja syyttäjien erikoistumiseen, sisäiseen koulutukseen ja työprosessien kehittämiseen. Toimipaikkaverkostomme ei sen vuoksi muuttuisi", Nissinen kertoo.

Lisätietoja: valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, p. 029 56 20801