Ulkoinen viestintä turvaa sananvapautta
Sananvapaus on jokaiselle kuuluva perusoikeus ja demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Ilman sitä yhteiskunta on rampa eikä oikeusvaltiosta voida puhua. Osallistuminen ja vaikuttaminen yhteiskunnallisten asioiden hoitoon ja päätöksentekoon sekä omien etujen ja oikeuksien valvominen edellyttää oikeutta ilmaista, välittää sekä vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaudella on myös tärkeä yhteiskunnan päätöksentekijöihin ja vallanpitäjiin kohdistuva kontrollointitehtävä.
Oikeus vastaanottaa tietoa on yksi sananvapauden tärkeistä ulottuvuuksista, jota valtion viranomaisten ulkoinen viestintä omalta osaltaan toteuttaa kuitenkin salassapitosäännöksistä johtuvien rajoitusten puitteissa. Rajoituksia ei silti tulisi tulkita niin tiukasti, että avoimuus- ja julkisuusperiaate ei toteudu asianmukaisesti. Julkisuudessa viranomaisia onkin kritisoitu siitä, että tietoja salataan tarpeettoman laajasti, jopa selvästi vastoin lakia sen lisäksi, että heidän tietämyksensä salassapitosäännöksistä on puutteellista. Asiakirjojen salaamiselle tulee olla lainmukainen peruste eikä tietoja voida salata vain varmuuden vuoksi.
Myös syyttömyysolettama asettaa syyttäjän sanavalinnoille omat rajoituksensa. Paneutumatta tässä yhteydessä syvällisemmin periaatteesta johtuviin rajoituksiin todettakoon, että ennen syytteen nostamista syyttömyysolettama on erityisen velvoittava. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on tehty ero itse oikeudenkäynnissä tai rikosprosessissa esitettyjen kannanottojen ja rikosprosessin ulkopuolella mediassa esitettyjen kannanottojen ja lausumien välillä.
Syyttömyysolettamaa ei sovelleta näyttökysymyksiin. Prosessin ulkopuolisessa viestinnässä syyttäjän saattaa kuitenkin olla vaikea muotoilla lausumiaan niin, ettei suurelle yleisölle syntyisi sellaista käsitystä, että syytettyä voidaan jo ennen syyksi lukevaa tuomiota asiallisesti pitää syyllisenä tekoon, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Syyttäjä joutuu kuitenkin sanavalinnoissaan huomioimaan, että yleisön joukossa on henkilöitä, joilla ei ole oikeudellista koulutusta ja siihen kuuluvaa käsitteiden hallintaa, eivätkä he tämän vuoksi välttämättä kykene tekemään eroa oikeus- ja näyttökysymysten välillä.
Kansalaisten tiedonsaantioikeus toteutuu myös median kautta sen lisäksi, että viranomainen itse tiedottaa aktiivisesti päätöksistään ja toiminnastaan. Syyttäjälaitos on varsin keskeinen yhteiskunnallinen instituutio ja vallankäyttäjä, minkä vuoksi rikosasiat yleisen kiinnostavuutensa lisäksi herättävät suurta mielenkiintoa yleisön keskuudessa. Näin ollen on selvää, että syyttäjät ovat jatkuvasti tekemisissä toimittajien kanssa erilaisten uutis- ja ajankohtaisaiheita koskevien tieto-, haastattelu- ja kommenttipyyntöjen vuoksi.
Millaista viranomaisten ulkoisen viestinnän sitten tulisi olla, jotta kansalaisten sananvapauteen kuuluva oikeus tietojen ja mielipiteiden vastaanottamiseen toteutuisi optimaalisesti? Millaiset arvot viestintää ohjaavat ja miten ne toteutuvat syyttäjien ja median keskinäisessä toiminnassa? Koska syyttäjien ja syyttäjälaitoksen ulkoinen viestintä kokonaisuudessaan on aivan liian laaja teema käsiteltäväksi tämän kirjoituksen puitteissa, tarkastelen sitä vain suhteessa syyttäjä – toimittaja hyödyntäen samalla pitkän syyttäjäurani aikana saatuja omakohtaisia ja muidenkin syyttäjien kokemuksia.
Viestintää ohjaavat arvot ja ulkoisen viestinnän tehtävät
Valtionhallinnon vuoden 2023 viestintäsuosituksen mukaan viestintää ohjaavat arvot ovat avoimuus, luotettavuus, tasapuolisuus, ymmärrettävyys, vuorovaikutteisuus ja palveluhenkisyys. Vastaavat arvot on kirjattu myös syyttäjälaitoksen viestinnän linjauksiin. Niiden mukaan viestintää ohjaavia periaatteita ovat avoimuus, läpinäkyvyys, luotettavuus, oikea-aikaisuus ja ymmärrettävyys. Viestinä on myös vuorovaikutteista ja palveluhenkistä siten, että se huomio eri kohderyhmien, kuten kansalaisten ja sidosryhmien tiedontarpeet ja mahdollistaa keskustelun.
Tärkeitä viestintää ohjaavia periaatteita ovat puolueettomuus, riippumattomuus ja tasapuolisuus. Linjauksissa mainitaan vielä erikseen, että vireillä olevista rikosasioista on viestittävä objektiivisesti ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita kunnioittaen. Yleisölle ei saa syntyä käsitystä, ettei syyttäjä pysty hoitamaan asiaansa tasapuolisesti.
Tasapuolisuus- ja objektiivisuusperiaatteella on kuitenkin erilainen painoarvo rikosprosessin eri vaiheessa. Syytteen nostamisen jälkeen syyttäjä on jutun asianosainen, eikä periaate vaikuta enää yhtä vahvasti kuin esitutkinnan ja syyteharkinnan aikana, jolloin syyttäjältä edellytetään aktiivisia toimia myös rikosepäilyä vastaan puhuvien seikkojen selvittämisessä. Pääkäsittelyvaiheessa sen sijaan syyttäjä voi keskittyä syytteen puolesta puhuviin seikkoihin. Tämä taas vaikuttaa siihen, millaisia lausumia juttua ajava syyttäjä voi antaa medialle loukkaamatta periaatetta.
Syyttäjälaitoksen viestinnän linjausten mukaan ulkoisen viestinnän tehtäviksi puolestaan määrittyvät muun ohessa syyttäjälaitoksen toiminnan ymmärrettäväksi tekeminen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen, tarkoituksena edistää rikollisuudelle kielteisen ilmapiirin syntymistä. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että syyttäjän viestinnässä korostuvat demokratiaperiaate ja informatiivisuus.
Olisi myös ihanteellista, jos Syyttäjälaitoksella olisi riittävästi resursseja oma-aloitteisesti kertoa kansalaisille tehtävistään. Kansalaisilla eikä mediallakaan välttämättä ole kovin selvää kuvaa siitä, mitä rikosvastuun toteuttaminen tarkoittaa ja miten suuri valta ja vastuu syyttäjällä on oikeusvaltiossa.
Sen sijaan informatiivisuutta sivuava viestinnän palveluperiaate ei ulotu kansalaisten eikä muidenkaan kohderyhmien neuvomiseen ja opastamiseen lainkäyttöasioissa, eikä muissakaan asioissa lukuun ottamatta menettelytapakysymyksiä. Tätä voidaan perustella sillä, että hallintolaissa säädettyä palveluperiaatetta ei lain 4 §:n 1 momentin soveltamissäännöksen perusteella sovelleta lainkaan lainkäyttöön eli syyttäjien osalta syyteharkintavallan käyttöön. Lisäksi hallintolain palveluperiaate ja lain 8 §:n mukainen neuvontavelvollisuus tarkoittaa vain prosessuaalista neuvontaa eli menettelytapakysymyksiä koskevaa neuvontaa hallintoasioissa. Syyttäjälaitoksen tehtävänä ei siis ole tarjota oikeudellisia neuvontapalveluita.
Yksi syyttäjälaitoksen ulkoisen viestinnän tavoitteista on pitää yllä ja vahvistaa syyttäjälaitoksen positiivista julkisuuskuvaa ja kansalaisten luottamusta syyttäjälaitokseen yhtenä yhteiskunnan keskeisimmistä instituutioista. Mitä avoimemmin Syyttäjälaitos toimii, sitä enemmän siihen myös luotetaan. Tavoite saa lisäpainoarvoa, kun huomioidaan yhteiskunnassa esiintyvä antidemokraattinen, oikeusvaltion peruspilareita ja sen instituutioiden asemaa horjuttamaan pyrkivä äärioikeistolainen ja radikaali-islamistinen liikehdintä sekä niiden aiheuttama kohonnut terrorismin uhka.
Syyttäjälaitoksen vahvalla arvostuksella ja luottamuksella saattaa hyvinkin olla radikalisoitumista ja yhteiskunnallista vihaa ehkäisevä vaikutus. Luottamus ja sen säilyminen edellyttävät tietenkin, että syyttäjälaitoksen syyttäjistö on ammatillisesti riittävän korkeatasoista, osaavaa sekä sitoutunut toimintaansa ohjaavien oikeudellisten ja eettisten periaatteiden noudattamiseen.
Viestintää ohjaavien arvojen jännitteisyys ja painotuserot syyttäjän ja median suhteissa
Tarkasteltaessa viranomaisviestintää suhteessa mediaan on todettava, että syyttäjillä ja toimittajilla ei välttämättä, eikä kaikissa tilanteissa, ole yhteneväistä näkemystä siitä, miten kansalaisten oikeus tietojen ja mielipiteiden vastaanottamiseen asianomaisessa tapauksessa tai ylipäätään tulisi toteutua. Viestintää ohjaavien periaatteiden painotus vaihtelee ja periaatteet saattavat olla jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asettaisin perinteisen ja etenkään valtamedian pyrkimyksen luotettavaan tiedonvälitykseen sinänsä kyseenalaiseksi.
Median toimintaa ohjaavat osin liiketaloudelliset periaatteet. Kilpailu media-alalla on lisääntynyt tietotekniikan ja etenkin sosiaalisen median vaikutuksesta. Toiminnan on oltava kannattavaa. Tämä heijastuu mediasisältöihin, kuten aiheen valintaan ja sen toimitukselliseen käsittelyyn sekä siihen, mitä periaatteita jutun laadinnassa painotetaan.
Arvojen painotus vaihtelee myös juttutyypin mukaan. Esimerkiksi, onko kyseessä vain syyttäjän lyhyttä kommenttia kaipaava uutinen, vaiko enemmänkin tutkivaa journalismia edustava, syvemmälle uutisotsikoiden taakse porautuva artikkeli, jota varten toimittaja haluaa haastatella syyttäjää.
Median vapauden kunnioittaminen
Toisin kuin sosiaalisessa mediassa, jossa syyttäjä ja Syyttäjälaitos itse päättää viestinsä teeman ja sisällön, kiinnostavien aiheiden valinta sekä kirjoitusten tai ohjelmien lopullinen muoto ja sisältö jää toimittajien päätettäväksi. Tiedotusvälineet päättävät itse, mitkä tapahtumat ja aiheet läpäisevät uutiskynnyksen, mikä on yhteiskunnallisesti merkittävää ja mikä ei. Syyttäjä ei myöskään aina etukäteen tiedä, mitä toimittaja pitää tärkeänä ja miten hän kysymyksensä asettelee. Toisaalta se, että syyttäjä ei voi vaikuttaa median aihevalintoihin tuskin on ongelma, koska syyttäjälaitoksen kuten muidenkin viranomaisten viestinnän tulee olla myös oma-aloitteista ja riittävän laaja-alaista.
Syyttäjä ei myöskään voi vaikuttaa kirjoituksen toimitukselliseen käsittelyyn, eli siihen, mikä on toimittajan oma mielipide tai käsitys asiasta ja miten hän kirjoituksessaan lähestyy aihetta ja kuinka laajasti hän haluaa tiettyä teemaa käsitellä. Toisin sanoen, mitä näkökulmia ja asioita toimittaja painottaa ja haluaa tuoda esiin. Kirjoituksen pää- ja väliotsikointi jää myös yleensä toimituksen tehtäväksi, eikä edes toimittaja aina itse päätä, minkälainen otsikko hänen juttuunsa tulee. Median vapaus sekä sen moniarvoisuus ovat demokraattisen yhteiskunnan keskeisimpiä tukipilareita. Toisaalta toimittajalle kuuluva vapaus sisältää myös riskin siitä, että yleisö saa asiasta virheellisen käsityksen.
Sen sijaan syyttäjä voi ja pitääkin varmistua siitä, että hänen lausumansa kirjoituksen varsinaisessa tekstissä sekä sen pää- ja väliotsikoinnissa on siteerattu oikein ja että toimittaja on ymmärtänyt ne ja tulkinnut niitä oikein. Syyttäjän viestintää ohjaavat ja siinä painottuvat etenkin luotettavuuden, objektiivisuuden, avoimuuden ja oikea-aikaisuuden periaatteet. Näiden merkitys vain korostuu, kun huomioidaan sosiaalisessa mediassa liikkuvan tahattoman (misinformaatio) tai tahallisen (disinformaatio) valtava määrä. Perinteisen median kanssa toimiessaan syyttäjän kannattaakin aina sopivan tilaisuuden tullen pyrkiä oikaisemaan sosiaalisessa tai perinteisessäkin mediassa esiintyvää väärää tietoa ja virheellisiä käsityksiä. Toisinaan oikaisemista saatetaan joutua tekemään toistuvastikin, sillä virheelliset käsitykset yleisön ja median keskuudessa voivat olla varsin tiukassakin.
Toimittajalla saattaa myös olla jo ennakkoon oma näkemys ja mielipide asiasta, mikä väistämättä vaikuttaa syyttäjän lausumien muotoiluun ja ylipäätään aiheen käsittelyyn ja kirjoituksen sisältöön. Toimittaja voi suorastaan pyrkiä saamaan syyttäjältä lausumia, jotka tukevat hänen omaa käsitystään tai esimerkiksi vahvistusta siihen, että asiassa on menetelty virheellisesti, vaikka syyttäjällä olisikin erilainen käsitys tästä. Medialla vallan vahtikoirana on kuitenkin keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa, mikä selittää toimittajan joskus ehkä ylikriittiseltäkin tuntuvaa lähestymistapaa. Viranomaisen tekemiä suoranaisia virheitä ei kuitenkaan ole syytä kiistää eikä salailla, vaan pysyä tosiasioissa ja antaa toimittajalle oikea tietoa ja oikea kuva viranomaisen menettelystä.
Toisaalta artikkelin tai muun kirjoituksen kannalta hyvää tulosta ei myöskään tuota se, että toimittajalla ei ole minkäänlaista pohjatietoa asiasta ja siihen liittyvistä yhteiskunnallisesti ja oikeudellisesti merkityksellisistä kysymyksistä. Syyttäjältä saatetaan esimerkiksi odottaa valmista selostusta paljon julkisuutta saaneesta tuomiosta ilman, että toimittaja olisi edes hankkinut tuomiota ja perehtynyt siihen itse millään tavoin. Ammattitaitoinen ja viitseliäs journalisti sen sijaan pystyy näkemään, mikä asiassa on olennaista ja tärkeää ja esittämään kysymyksensä tältä pohjalta. Hedelmällinen vuorovaikutus ja keskusteluyhteys syyttäjän ja toimittajan välillä syntyy, kun molempien näkemys merkityksellisistä kysymyksistä on yhteneväinen, vaikka heidän arvomaailmansa poikkeaisivatkin toisistaan. Onnistuneen keskusteluyhteyden rankentamista auttaa jo yksinkertaisesti myönteinen, asiallinen ja kohtelias lähestymistapa ilman turhaa tunnelatausta.
Toimittajan mahdollisten sitoumusten ja taustaoletusten lisäksi, myös tavoite tehdä kirjoituksesta mahdollisimman huomiota herättävä ja kiinnostava on merkityksellinen siinä suhteessa, millaiseksi kirjoituksen sisältö sekä syyttäjän ja toimittajan vuorovaikutus muodostuvat. Otsikoiden ja tekstisisältöjen houkuttelevuuden tarkoituksena on tietenkin liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti lisätä lehtien levikkiä ja ohjelmien kuulija- ja katselulukuja ja tätä kautta yhtiöiden voittoja. Tämä johtaa toisinaan siihen, että vastakkainasettelua etsitään ja nähdään siellä, missä sitä ei ole tai asioita kärjistetään ja suurennellaan. Toimittajien huolena ei myöskään ole se, että virkamiehet noudattavat salassapitosäännöksiä. Päin vastoin, toimittajat saattavat jopa pyrkiä hankkimaan salassa pidettäviä tietoja tehdäkseen jutusta mahdollisimman myyvän.
Vuorovaikutusta ohjaavien, syyttäjän ja toimittajan omaksumien viestinnällisten arvojen painotukset saattavat siis poiketa enemmän tai vähemmän toisistaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että toimittaja ennen kirjoituksen julkaisemista lähettää sen syyttäjälle tarkistettavaksi, jolloin syyttäjällä on mahdollisuus vaatia siihen haluamansa korjaukset. Journalistiliiton omien eettisten ohjeiden mukaan haastateltavan pyyntöön tarkastaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa. Todettakoon, että toimittajat kyllä kiitettävästi noudattavatkin kyseistä ohjetta.
Toimittajan kiire tuntuu ja vaikuttaa eri tavoin
Viestinnän nopeatempoisuus ja reaaliaikaisuus ovat viestintää voimakkaasti hallitsevia piirteitä. Ne samoin kuin mediasisältöjen kiinnostavuuden korostuminen ovat yhteydessä median kaupallistumiseen. Uutisten ja muun mediasisällön tuotannon tulee olla ripeää. Mediamaailmassa vaikuttaakin olevan kilpailua siitä, mikä mediayhtiö on ensin julkaissut uutisen, artikkelin tai muun kirjoituksen tietystä aiheesta. Toimittajalla on usein kiire saada julkaistua juttunsa mahdollisimman pian, mikä asettaa syyttäjien viestinnälle haasteita. Tekstin ja siihen sisältyvien lausumien ja kommenttien tarkistaminen ja hyväksyttäminen haastateltavana olleella syyttäjällä on tehtävä pikaisesti. Riskinä on tällöin, että tekstiin jää väärintulkintoja ja suoranaisia virheitä. Palveluhenkisyys ja vuorovaikutteisuus, kuten toimittajan tiedontarpeiden ja julkaisemista koskevien kiireellisyysnäkökohtien huomioiminen sekä toisaalta viestinnän luotettavuus ja täsmällisyys joutuvat jännitteiseen suhteeseen toistensa kanssa.
Perinteisen median kiivas julkaisutahti asettaa myös toimittajien tiedonhankinnalle nopeus- ja tehokkuusvaatimuksia. Tämä johtaa siihen, että tieto on hankittava sieltä, mistä se on vaivattomimmin saatavissa. Vaarana on tällöin, että median lähdekäytäntö ja sen myötä mediasisältö yksipuolistuu. Toimittajat saattavat esimerkiksi suosia henkilöhaastatteluja ja samoja asiantuntijoita sen sijaan, että tietoa kerättäisiin eri lähteistä. Median tiedonhankintaa koskeva tehokkuus- ja vaivattomuusvaatimus on pääteltävissä myös Jyväskylän yliopiston viestintätiteiden laitoksella tehdyn kyselytutkimuksen tutkimusaineistosta. Sen mukaan toimittajat suosivat tietoja, jotka eivät tarvitse jatkoanalysointia tai käsittelyä. Lisäksi julkaisupaineet ja toimittajien kiire näyttäisivät vaikuttavan myös siten, että hankalia ja aikaa vieviä aiheita vältellään ja samoja uutisia toistetaan, vaikka mitään oikeudellisesti tai asiallisesti uutta ei ole ilmennyt.
Ymmärrettävän kielen sekä tietojen oikeellisuuden, juridisen täsmällisyyden ja tarkkuuden vaatimukset ovat joskus sovitettavissa vaikeasti yhteen. Syyttäjän tulisi esimerkiksi suorassa uutislähetyksessä tai pikaisesti julkaistavassa uutisessa tai artikkelissa kyetä muotoilemaan lausumansa ja kommenttinsa niin, että viestin vastaanottajakunnasta nekin henkilöt, joilla ei ole oikeustieteellistä koulutusta ja käsitehallintaa ymmärtävät asian. Oikeudelliset kysymykset tulisi muotoilla ja asia selostaa yleiskielellä juridista jargonia välttäen. Onkin myönnettävä, että vaikeiden juridisten kysymysten ja asioiden selittäminen sujuvasti, yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi on vaativaa ja edellyttää syyttäjältä hyviä retorisia taitoja. Joskus osuvat, mutta harkitut kielikuvat, jopa sloganit, voivat auttaa viestin perille menoa syyttäjän haluamalla tavalla. Televisiokameran edessä seisomista ja asian selkokielistä ilmaisemista saattaa edesauttaa, jos valmistautuu tilanteeseen etukäteen ja pohtii etukäteen, mitä kaikkea toimittajat mahdollisesti tulisivat kysymään. Tästä huolimatta yllätyksiltä ei tietenkään voida aina välttyä.
Ymmärrettävyyden haasteet eivät tietenkään rajoitu vain reaaliaikaisiin radio- ja televisiolähetyksiin vaan koskee toimittajien ja syyttäjien välistä vuorovaikutusta ja toimintaa yleisemminkin. Väärinkäsitysten- ja tulkintavirheiden riskiä vähenee, jos toimittaja on rikos- ja oikeudellisiin asioihin perehtynyt oikeustoimittaja.
Kaiken kaikkiaan syyttäjän ja median yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen onnistumisen kannalta on kuitenkin olennaista, että syyttäjät ja toimittajat ymmärtävät toistensa lähtökohdat, arvot, toimintaperiaatteet ja sen reunaehdot. Syyttäjän on voitava luottaa siihen, että toimittajien pyrkimyksenä on totuudenmukainen tiedonvälitys, johon heillä myös journalistiliiton eettisten ohjeiden mukaan on velvollisuus.
Avoimuus ja läpinäkyvyys on Syyttäjälaitoksen viestintää ohjaava painava periaate. Niiden vastapainoksi asettuvat lukuisat, esimerkiksi rikostutkintaan, valtion ulkoiseen tai sisäiseen turvallisuuteen sekä yksityisyyden suojaan liittyvät, lailla turvatut salassapitointressit.
Anu Mantila
