Henkilöstöhallinnon asiantuntija Mira Tammerluoto pitää monipuolisista ja haastavista työtehtävistään. Hän arvostaa sitä, että saa kehittää omaa työtään ja koko tiimin toimintaa.

Meillä on hyvä ilmapiiri ja tuemme toisiamme päivittäisessä työssämme, Mira Tammerluoto kertoo. Kuva: Kaisa Härkisaari

Mira Tammerluoto työskentelee henkilöstöhallinnon asiantuntijana valtakunnansyyttäjän toimistossa. Syyttäjälaitoksessa henkilöstöhallinnon tehtävät on keskitetty valtakunnalliseen tiimiin, jonka jäsenet työskentelevät eri puolilla Suomea.

Tammerluoto on työskennellyt nykyisessä tehtävässään kolme vuotta. Ennen Syyttäjälaitosta hän työskenteli henkilöstösihteerinä poliisissa.

Syyttäjälaitoksessa Tammerluotoa työllistävät eniten rekrytointiin liittyvät tehtävät, kuten hakuilmoitusten ja päätösasiakirjojen laatiminen. Päivittäisiä tehtäviä ovat myös uusien palvelussuhteiden perustamiseen ja palkkaukseen liittyvät toimet. Tammerluoto esimerkiksi tilaa turvallisuusselvityksiä Suojelupoliisista sekä tekee vuosilomiin ja palveluaikaan liittyviä laskelmia. Lisäksi Tammerluoto kehittää henkilöstöhallinnon tiimin toimintaa entistä yhtenäisemmäksi muun muassa laatimalla toimintaohjeita tiimin käyttöön. 

Työ edellyttää laajaa tuntemusta mm. valtion virkamieslaista sekä valtion virka- ja työehtosopimuksesta.

– Työni vaatii tarkkuutta, joustavuutta, kykyä havainnoida asioita, asiakaspalvelutaitoja ja itsenäistä työskentelyä mutta toisaalta myös tiimityöskentelytaitoja, Tammerluoto kuvailee.

Tammerluodolla on sihteerin ammattitutkinto, ja hän on suorittanut myös matkailupalvelujen tuottajan opinnot. Poliisissa työskennellessään Tammerluodon työn painopiste siirtyi henkilöstöhallinnon tehtäviin, ja ala tuntuu nyt omalta. Tällä hetkellä hän opiskelee töiden ohella ammattikorkeakoulussa oikeustradenomiksi. Työnantaja tukee opiskelua esimerkiksi siten, että Tammerluoto saa käyttää työaikaa opintoihinsa.

Tehokasta tiimityötä etänä

Vaikka Tammerluoto asuu kohtalaisen lähellä toimipaikkaansa, hän työskentelee pääosin etänä, kuten myös muut tiimin jäsenet. Etätyö tuli tutuksi jo ennen koronaa. 

– Vaikka olemme hajallaan ympäri Suomea, työt sujuvat hyvin ja joustavasti. Olemme päivittäin yhteydessä toisiimme Teamsilla ja Skypellä. Muutaman kerran vuodessa kokoonnumme tiimin kanssa saman pöydän ääreen, Tammerluoto kertoo.

Tammerluoto kokee, että parasta hänen työssään ovat vaativat ja vaihtelevat tehtävät sekä työn itsenäisyys. Hän arvostaa myös sitä, että pystyy itse vaikuttamaan työnsä sisältöön ja kehittämään koko tiimin toimintaa.

– Työ pitää virkeänä, kun aina tulee jotakin uutta ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Tärkeintä on kuitenkin työskentely hyvässä tiimissä. Meillä on hyvä ilmapiiri, ja tuemme toisiamme päivittäisessä työssämme, Tammerluoto toteaa.

Sodankylässä työskentelevällä Anita Haapakoskella on pitkä ja monipuolinen ura. Työ rikosasioiden nopeassa käsittelyssä ja etätyöt antoivat konkarille uutta virtaa.

Meiltä löytyy yhteishenkeä ja meillä on hyvä tehdä tärkeää työtä osaavien esimiesten tuella, toteaa aluesyyttäjä Anita Haapakoski. Kuva: Jenni Rättyä

Jo opiskeluaikanaan Anita Haapakoski oli asettanut tavoitteekseen saada vakituinen työpaikka napapiirin pohjoispuolelta. Lapin käräjäoikeudessa suoritetun auskultoinnin jälkeen Sodankylän nimismiespiirissä avautui sopivasti apulaisnimismiehen virka, johon kuului muun muassa syyteasioiden hoitaminen. Haapakoski sai paikan.

– Olin tuolloin raskaana, mutta maaherra Asko Oinas oli sitä mieltä, että on hyvä, että Lappiin tehdään lapsia, ja hän allekirjoitti nimityskirjani.

Kun nimismiesjärjestelmä lakkautettiin vuonna 1997, Haapakoski jatkoi uraansa Sodankylässä johtavana kihlakunnansyyttäjänä.

– Halusin syyttäjänvirastoon, koska pidin syyttäjän työstä enemmän kuin poliisipäällikön tai ulosottopäällikön työstä. Seuraavassa organisaatiouudistuksessa en hakeutunut enää johtotehtäviin, koska pidän enemmän syyttäjän perustyöstä kuin hallinnollisista tehtävistä, Haapakoski kertoo.

Merkityksellistä työtä rikosvastuun toteuttajana 

Nykyisin Haapakoski työskentelee aluesyyttäjänä Pohjois-Suomen syyttäjäalueella. Hän viihtyy työssään, joka on itsenäistä sekä vaatii ajatustyötä ja ongelmanratkaisutaitoa. Työ on myös vastuullista ja vaikuttavaa.

– Syyttäjän työ on tärkeä osa rikosprosessia. Koen, että teen merkityksellistä työtä rikosvastuun toteuttajana, hän toteaa. 

Haapakosken virkapaikka on Rovaniemellä, mutta hän työskentelee Sodankylässä ja on täten Suomen pohjoisin syyttäjä. Koronan myötä lisääntynyt etätyö on poistanut matkustustarpeen lähes täysin. Haapakoski hoitaa etäyhteydellä myös kaikki käräjäoikeuden ja hovioikeuden pääkäsittelyt. 

– Nautin siitä, ettei minun tarvitse enää tuhlata aikaa ajamalla autolla paikasta toiseen. Ennen virkamatkat olivat usein varsin raskaita, kun esimerkiksi palasin käräjiltä satojenkin kilometrien päästä iltapimeässä, lumisateessa, väistellen poroja ja hirviä liukkaalla tiellä.

Tavanomaisten rikosten erikoissyyttäjä

Tällä hetkellä Haapakoski toimii rikosasioiden nopeassa käsittelyssä (NOTO), eli hän hoitaa niin sanottuja tavanomaisia rikosasioita. Näitä ovat esimerkiksi rattijuopumus- ja liikennerikokset sekä vähäisemmät omaisuus- ja väkivaltarikokset. Pohjoisessa NOTO-jutut ratkaistaan yleensä alle kahdessa viikossa. 

– Teen syyteharkintaratkaisuja ja toimin syyttäjänä istunnoissa. Lisäksi teen esitutkinnan rajoittamispäätöksiä tutkinnanjohtajien esityksestä ja annan pikahaasteita. NOTOssa haastehakemuksia ja syyttämättäjättämispäätöksiä valmistuu useita päivässä. Nautin saadessani paljon näkyvää aikaan, Haapakoski kuvailee työtään NOTOssa.

On ehkä yllättävää, että hänen kaltaisensa kokenut syyttäjä viihtyy nykyisessä toimenkuvassaan. NOTOa kun on helposti pidetty aloittelevan syyttäjän tehtävänä, koska käsiteltävät rikosasiat ovat nopeasti ratkaistavia. Haapakoski on kuitenkin kokenut tehtävän mielekkääksi. 

– Suhtauduin aluksi itsekin hieman varauksella siihen, että siirtyisin nopeaan käsittelyyn lähes kaiken kokeneena, eläkeikää lähestyvänä syyttäjänä. Yllättäen kävikin niin, että siirtyminen tavanomaisten juttujen ratkaisemiseen yhdistettynä etätyöhön sai minut uuteen vauhtiin ja jaksamiseen. 

Haapakoski kokee, että tässä tehtävässä hän voi hyödyntää pitkää kokemustaan, sillä NOTOssa työtavat pitää muokata sellaisiksi, että valtaosa koko syyttäjäalueen syyteasioista voidaan hoitaa muutaman syyttäjän ja sihteerin voimin.

Haapakosken mukaan nopeassa käsittelyssä syyttäjältä vaaditaan erityisesti kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja käyttää eri seuraamusvaihtoehtoja tarkoituksenmukaisesti. Myös tietynlaista suurpiirteisyyttä tarvitaan, jotta asiat saadaan joutuisasti ja sulavasti päätökseen.

– Työ NOTOssa vaatii jatkuvaa kehittämistä, sidosryhmäyhteistyötä ja luovaa ajattelua. Ajattelen olevani tavanomaisten rikosten erikoissyyttäjä. Olen ylpeä työstäni, Haapakoski toteaa.

Poroja, kullankaivuuta ja metsästysrikoksia

Suomen pohjoisimman syyttäjäalueen rikosasioissa on omat erityispiirteensä. Haapakoski on käsitellyt esimerkiksi asiaa, joka koski saamelaisten kalastusoikeuksia Tenojoen vesistössä. Mieleenpainuva oli myös tapaus, joka koski kullankaivuuta Lemmenjoen kansallispuistossa. Siinä hovioikeus teki katselmuksen paikan päälle.  

– Siinä ei auttanut muu kuin laittaa asiakirjat rinkkaan, rinkka selkään ja kävellä kairaan. Seuraavana päivänä kävelimme toiselle kaivospiirille. Yöpymisen sain järjestettyä itselleni erääseen poromiesten kämppään. Hovioikeus yöpyi alueen ainoassa varaustuvassa, Haapakoski muistelee.

Lapissa hän on saanut runsaasti kokemusta erilaisten metsästysrikosasioiden hoitamisesta. Hän on ollut mukana myös työryhmässä, joka on luonut törkeää metsästysrikosta koskevia säännöksiä.

– Suurpetojen salakaatoasiat ovat usein työläämpiä hoidettavia kuin ihmisiin kohdistuvat henkirikokset, joita niitäkin on riittänyt pohjoisella alueella.

Oman leimansa pohjoisen juttuihin antavat luonnollisesti myös porot. 

– Lapissa lienee enemmän poroja kuin ihmisiä. Poro voidaan anastaa tappamalla se ja viemällä pois. Poro voidaan anastaa myös leikkaamalla sen korviin toisen henkilön poromerkki, jolloin toteutuu myös väärennysrikos. Poronhoitolaki on vanha, ja sen tulkinta on aiheuttanut eräitäkin harmaita hiuksia, Haapakoski kuvailee.

Lapissa syyttäjän työhön kuuluu toisinaan yhteistyö naapurivaltioiden viranomaisten kanssa. Haapakosken uralle on sattunut esimerkiksi linnunmunien salakuljetusjuttu. Siinä päädyttiin lähettämään syytepyyntö Norjaan, jossa hoidettiin myös Suomen puolella tapahtunut luonnonsuojelurikos. Venäjällä Haapakoski on käynyt neuvottelemassa virka-avusta laitonta maahantuloa koskevassa asiassa.

Pohjois-Lapin erityispiirteenä voidaan pitää myös sitä, ettei siellä ole juuri myymälävarkauksia, moottorikulkuneuvon käyttövarkauksia ynnä muita kaupungeille tyypillisiä massarikoksia.

Mistä on hyvä syyttäjä tehty?

– Huolellisuus, tarkkuus, päätöksentekokyky, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus, vastuullisuus, paineensietokyky, esiintymistaito, kielitaito, rohkeus, itsenäisyys, riippumattomuus…. Haapakoski luettelee pitkän listan ominaisuuksia, joita hyvällä syyttäjällä hänen mielestään on. Listaa voisi kuulemma vielä jatkaakin.

Haapakosken mukaan syyttäjän ura ei ole oikea valinta, jos asioihin suhtautuu liian tunnepitoisesti. 

– Elämän raadollisuus tulee tässä työssä väistämättä esille. Mielestäni syyttäjä tarvitsee kykyä ottaa asiat asioina suuremmin tunteilematta.

Jos syyttäjän työ kiinnostaa, Haapakoski kannustaa hakemaan rohkeasti paikkoja. Toisin kuin Haapakosken uran alussa, nykyisin perehdytys on hyvin järjestetty, ja kollegoilta saa aina apua.

– Meiltä löytyy yhteishenkeä ja meillä on hyvä tehdä tärkeää työtä osaavien esimiesten tuella.

Jos työ käy raskaaksi, Haapakoski palautuu harrastusten avulla. Hän on huomannut, että etenkin etätyössä on vaarana, että liikunta jää liian vähäiseksi ja työpäivät pitenevät huomaamatta. Haapakosken harrastuksia yhdistää ulkoilma: Hän on harrastanut jo pitkään muun muassa metsästystä, kalastusta ja kullankaivuuta. 

– Myös vanhemmuus, isovanhemmuus, puoliso ja ystävät tuovat merkitystä elämään ja saavat unohtamaan työasiat, Haapakoski summaa.

Syyttäjä joutuu työssään pohtimaan mitä erilaisimpia kysymyksiä ja tekemään vaikeitakin päätöksiä.
– Se vaatii rohkeutta ja vastuunkantokykyä, sanoo aluesyyttäjä Aleksi Turunen. 

Ilman syyttäjää rikosprosessi ei menisi loppuun asti, toteaa aluesyyttäjä Aleksi Turunen. Kuva: Kaisa Härkisaari

Aluesyyttäjä Aleksi Turunen kokee, että syyttäjän työ palkitsee, sillä siinä näkee oman työnsä jäljen.
Helsingissä työskentelevä Turunen hakeutui syyttäjäksi, sillä häntä kiinnosti rikos- ja prosessioikeus.

– Koen intohimoa rikosoikeutta ja rikollisuuden ilmiöitä kohtaan. Niiden parissa työskentely on tässä työssä parasta. Syyttäjänä saa olla jutussa mukana läpi koko rikosprosessin ja lopuksi näkee vielä lopputuloksen, joka on yleensä oikeudenmukainen, Turunen sanoo. 

Turunen on työskennellyt Syyttäjälaitoksessa noin viisi vuotta. Yksi vuosi meni harjoittelijana, minkä jälkeen hän on toiminut neljä vuotta aluesyyttäjänä. Enemmistö Syyttäjälaitoksen syyttäjistä on juuri aluesyyttäjiä. Tittelin takana erikoistumisalat ja työtehtävien sisältö vaihtelevat. Aleksi Turunen tekee töitä henkilöt-tiimissä, joka keskittyy henkilöihin kohdistuviin rikoksiin. 

– Tällä hetkellä minua työllistävät seksuaalirikokset ja etenkin lapsiin, mutta myös aikuisiin kohdistuvat väkivaltarikokset, Turunen kertoo.  

Syyttäjä on rikosprosessin veturi

Rikosprosessi etenee karkeasti näin: On esitutkinta, sitten syyteharkinta, sen jälkeen tuomioistuinkäsittely ja lopuksi tuomion täytäntöönpano. Jokaisesta vaiheesta vastaa eri viranomainen. Syyttäjän rooli on näistä laajin. Hän on mukana koko prosessin ajan ja tekee koko ajan yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa.

– Olen mukana esitutkinnasta oikeudenkäyntiin. Ilman syyttäjää rikosprosessi ei menisi loppuun asti, Turunen sanoo.

Yksinkertaistettuna syyttäjän työ on tehdä syyteharkintaa sen jälkeen, kun joku esitutkinnasta vastaava viranomainen – poliisi, Rajavartiolaitos, Tulli tai Puolustusvoimat – on tehnyt esitutkinnan. 

– Minun käsittelemissäni tapauksissa esitutkinnan tekee käytännössä lähes aina poliisi, joskus myös Puolustusvoimat, sillä olen myös sotilasrikossyyttäjä. Minä päätän esitutkintamateriaalin perusteella, onko rikoksesta näyttöä eli vienkö jutun käräjille vai jätänkö syyttämättä, Turunen selventää. 

Hyvä syyttäjä kantaa rohkeasti vastuuta

Syyteharkinta on usein vaikeiden päätösten tekemistä. Syyttäjä voi konsultoida kollegaa, mutta tekee lopulta päätöksen itsenäisesti ja riippumattomasti.

– Syyttäjänä pitää pystyä tekemään päätöksiä, joihin voi liittyä epävarmuutta. Juttuja ei voi jäädä loputtomasti vatvomaan, vaan ne pitää saada eteenpäin. Se vaatii rohkeutta ja vastuunkantokykyä, Turunen sanoo. 

Työssä joutuu pohtimaan mitä erilaisimpia kysymyksiä. Esimerkiksi sitä, millainen väkivalta jättää minkäkin vamman ja ovatko mahdolliset vammat voineet aiheutua jostain muustakin kuin väkivallasta.

– Tai mitä kaikkea temppuja tietokoneella ja tietotekniikalla voidaan tehdä ja saada aikaan.

Rikosasioista käsittelevän syyttäjän pitää miettiä myös kemian periaatteita, eri huumausaineiden vaikuttavia aineita, niiden tavanomaisia käyttöannoksia ja vaikutuksia ihmiseen. 

– Lisäksi syyttäjä pohtii fysiikan lainalaisuuksia ja pyrkii selvittämään, mitä ajoneuvojen kolarin jälkeiset sijainnit kertovat kolarista. Tai hän käyttää apunaan psykologiaa ja selvittää, miten ulkopuolisilla todistajilla voi olla samasta tapahtumasta toisistaan poikkeavat muistikuvat tai miksi ne painottuvat eri asioihin, Turunen kertoo. 

Jos haluaa tehdä työtä rikosoikeuden parissa, Syyttäjälaitos on ensisijainen näköalapaikka

Turunen päätyi käsittelemään henkilöihin kohdistuvia rikoksia, koska ne kiinnostivat enemmän kuin talousrikokset.

Syyttäjän työ saattaa olla hyvinkin liikkuvaista, ja töitä voi tehdä myös etänä.

– Minä työskentelen pääasiassa toimistolla. Sekä käräjä- että hovioikeus löytyvät samasta talosta, joten työaikana matkustamista ei juuri ole, Turunen sanoo.

Hän suosittelee syyttäjän työtä kaikille, joita vetää puoleensa käytännön työ rikosoikeuden parissa. 

– Jos tämä urapolku kiinnostaa, kannattaa osoittaa mielenkiintoa syyttäjän työhön esimerkiksi suorittamalla rikos- ja prosessioikeuden valinnaisia opintoja ja muita kursseja, jotka liittyvät syyttäjän työhön. 

Tuulia Takaselle on tärkeää olla mukana varmistamassa rikosprosessin sujuvuutta. ”Parasta työssäni on vastuullisuus ja joustavuus.”

Tuulia Takanen kokee, että Syyttäjälaitos on työnantajana reilu ja vakaa. Kuva: Lauri Laavakari

Etelä-Suomen syyttäjäalueella Espoossa työskentelevä Tuulia Takanen on ollut syyttäjänsihteerinä vuodesta 2018. Sitä edelsi oikeustradenomiopintoihin kuuluva harjoittelu Syyttäjälaitoksessa. 

– Hakeuduin Syyttäjälaitokseen, koska oikeusasiat ovat aina kiinnostaneet minua. Tunnen myös olevani parhaimmillani tällaisessa sihteeri- ja assistenttihommassa. Tämä sopii minulle ja tätä tykkään tehdä.

Syyttäjänsihteerin työ käsittää perinteisiä sihteerin tehtäviä oikeushallinnon aiheiden parissa. 

– Roolini on kaikkein tärkein syyteharkinnan alkuvaiheessa, kun asiakirjat saapuvat meille, sähköisinä tai paperisina. Käytännössä se tarkoittaa asiakirjojen kirjaamista järjestelmään, asianosaisten vireilläolohakuja, papereiden etsimistä, päätösten lähettämistä ja oikeuden istuntojen kokoamista syyttäjälle, Takanen luettelee. 

Syyttäjänsihteeri tekee myös paljon yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Syyttäjälaitoksessa tämä tarkoittaa yleensä poliisia ja muita esitutkintaviranomaisia. Lisäksi yhteistyötä tehdään esimerkiksi Rikosseuraamuslaitoksen, Maahanmuuttoviraston sekä Digi- ja väestötietoviraston kanssa. 

Kun yhteistyö sujuu, molemmat saavat keskittyä rauhassa töihinsä

Hyvä yhteistyö syyttäjän ja sihteerin välillä on Takasen mielestä sellaista, että molemmat saavat tehdä oman työnsä rauhassa, mutta yhteistyö toimii.

– Parasta tehtävissäni on se, että ne ovat todella vastuullisia, mutta työssä on myös joustavuutta. Pääsen kehittämään itseäni ja hyödyntämään taitojani.

Takanen tuntee tekevänsä yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä. 

– Suomessa pidetään tärkeänä toimivaa ja turvattua rikosprosessia, jossa ihmisten oikeudet toteutuvat. Minulle on merkittävää, että pystyn olemaan siinä mukana ja varmistamaan, että prosessi toimii mahdollisimman hyvin, hän sanoo.

Takanen on myös sihteereiden tiiminvetäjä, ja siihen liittyvät tehtävät työllistävät häntä eniten.

– Tiiminvetäjän tehtäviin kuuluu työn organisointia, sihteerityön kehittämistä sekä asioiden ja ongelmien ratkaisemista. Kaikkea, minkä avulla sihteerien ja syyttäjien työ sujuu mahdollisimman mutkattomasti, Takanen kertoo.

Hyvä sihteeri haluaa tukea toisten työtä

Tuulia Takasen mukaan sihteerin työssä on hyvä olla oma-aloitteinen ja kestää painetta. 

–  Asiat voivat muuttua nopeastikin, eikä työpäivä aina mene niin kuin on suunnitellut. Työhön tulee usein keskeytyksiä.

Takasen mielestä sihteeri onnistuu työssään parhaiten, jos hänellä on halu auttaa ja tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja huolellisesti.

Tulevaisuudennäkymistä Takanen mainitsee, että etätyö lisääntyy sihteereilläkin.

– Tällä hetkellä voin tehdä osan työstäni etänä. Meillä kuitenkin liikkuu edelleen runsaasti papereita, minkä vuoksi on tarpeen tulla toimipaikalle. 

Takanen suosittelee Syyttäjälaitosta työpaikkana siksi, että täällä voi tuntea tekevänsä tärkeää ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtä. 

– Koen myös, että Syyttäjälaitos on työantajana reilu ja vakaa, hän toteaa.

Kirjoituksen tarkoituksena on tarkastella syyttäjälaitoksen ja etenkin valtakunnansyyttäjän roolia ja asemaa vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa poliittinen väkivalta ja siihen sisältyvä terrorismi on muodostunut uhkatekijäksi. Mitä keinoja syyttäjälaitoksella on vastata näihin kansallisiin ja kansainvälisiin uhkiin?

Vihapuhe on poliittisen ääriajattelun toteutus ja poliittisen väkivallan katalysaattori.  Vihapuhetta torjumalla torjutaan terrorismia ja muuta poliittista väkivaltaa, niin oikeistolaista, vasemmistolaista kuin uskonnollistakin väkivaltaa. Huolehtimalla siitä, että rikosvastuu toteutuu myös vihapuheen osalta syyttäjälaitos voi osaltaan pyrkiä ehkäisemään poliittista väkivaltaa. 

Kirjoituksen tarkoituksena on myös oikoa tiettyjä julkisuudessa esiintyneitä virheellisiä ja harhaanjohtavia valtakunnansyyttäjän ratkaisutoimintaan liittyviä käsityksiä. Valtakunnansyyttäjä tekee ratkaisunsa yksinomaan oikeudellisin perustein objektiivisuusperiaatetta noudattaen. Valtakunnansyyttäjä ei suosi tai sorra ketään.

Poliittisen väkivallan voimistuminen

Poliittinen ja uskonnollinen väkivalta sekä niiden uhka ovat globaaleja ongelmia. Muitakaan vakavia uhkia ei tarvitse etsimällä etsiä: kyberturvallisuuteen kohdistuvat uhat, hybridivaikuttaminen ja koko ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavat ympäristöongelmat, vain joitakin mainitaksemme.

Maailmanlaajuiset koronan kaltaiset pandemiat sekä niiden yhtenä juurisyynä pidetty järjestelmällinen luonnon tuhoaminen, biodiversiteetin heikkeneminen ja ilmastonmuutos asettavat koko planeetan elinkelpoisuuden vaakalaudalle. (Viite 1, viitelista tekstin lopussa) Viime mainituilla on myös yhteys ensin mainittuun. Vähenevät luonnonvarat, kuivuus sekä pula puhtaasta vedestä ja ruuasta saavat aikaan kasvavaa pakolaisuutta, sen seurauksena maahanmuuttovastaisuutta ja jopa väkivaltaisuutena purkautuvaa vastakkainasettelua.    
Poliittinen väkivalta on voimistunut kaikkialla maailmassa. Tästä kertovat huolestuttavat uutiset idästä ja lännestä. Väkivallan ja mellakoinnin syyt ovat moninaiset, oikeusvaltion ja demokratian puolesta tai sitä vastaan. Jopa Yhdysvalloissa, jota on totuttu pitämään vanhana ja vahvana demokraattisena valtiona, demokratia on saanut kovan iskun.  Demokratiaa halveksivalla retoriikalla on vakavat seuraukset.

Poliittisen vihapuheen ja väkivallan voimistumiselta ei Suomessakaan olla turvassa, vaikka toisin haluaisimmekin uskoa.  Kehitys meillä seurailee kansainvälistä kehitystä. Poliitikkoihin on viime aikoina kohdistunut väkivaltaa tai sen uhkaa. Valtioneuvoston julkaiseman tutkimuksen mukaan yhteiskunnallisiin päättäjiin kohdistuva vihapuhe, uhkailu mukaan lukien, on yleistä. Suurin osa kuntapäättäjistä ja eduskunnassa työskentelevistä katsoi myös vihapuheen lisääntyneen viime vuosina. Lehtitiedot vahvistavat tutkimustuloksia. (2)  Niiden mukaan kansanedustajiin kohdistunut vihapuhe on yleistynyt ja koventunut. Demokraattiset keinot eivät enää tunnu riittävän. Ylilyöntejä tapahtuu sanoin ja teoin. Tällöin voidaan kysyä, eikö se, mitä tapahtui Yhdysvalloissa, voisi tapahtua myös meillä ja muualla Euroopassa. 

Valtakunnansyyttäjän toimisto on hyvin tietoinen siitä, että terroristijärjestö Isilin uhka länsimaissa ei ole kadonnut minnekään, vaikka Isilin kokemat tappiot Syyriassa ja Irakissa sekä kalifaatin tuhoutuminen ovat jonkin verran heikentäneet sen toimintakykyä. (3)  Historiallista kehitystä tarkastellen jihadistinen liikehdintä on voimistunut Suomessa kuluneen vuosikymmenen aikana kansainvälisiä kehityssuuntauksia seuraillen. Tutkijoiden mukaan toisin kuin 2010-luvun alussa jihadismista on tullut Suomessa yhä syvemmälle juurtunut ja näkyvyyttä saanut ilmiö. Se heijastuu turvallisuuteemme monin tavoin.

Tutkijat kritisoivat myös jihadismin ja poliittisen väkivallan tutkimuksen jälkeenjääneisyyttä. Sen vuoksi julkisuuteen on päässyt pesiytymään virheellisiä käsityksiä jihadismista ilmiönä. Esimerkiksi Isilin juuret ulottuvat luultua kauemmaksi menneisyyteen, ja jihadistinen liikehdintä ylipäätään ja sen taustaideologia ovat osoittautuneet uskottua elinvoimaisemmiksi. (4)  Jihadismia koskevan luotettavan sekä riittävän laaja-alaisen ja syvällisen tiedon merkitys turvallisuuspoliittisen päätöksenteon kannalta on kiistaton.
Poliittisen (poliittisessa tarkoituksessa tapahtuvan) väkivallan käytön ja sillä uhkaamisen hyväksyviin äärisuuntauksiin lukeutuu radikaalin islamismin eli jihadismin ohella myös väkivaltainen oikeisto- ja vasemmistoradikalismi. Suojelupoliisin arvion mukaan oikeistolaiset ja vasemmistolaiset ääriliikkeet eivät kuitenkaan vuonna 2019 uhanneet kansallista turvallisuutta tai yhteiskuntajärjestystä. Äärioikeistolainen rikollisuus ilmeni pääasiassa yksittäisinä pahoinpitelyinä, laittomina uhkauksina ja kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Äärivasemmistoon liittyviä rikoksia kirjattiin muun muassa nimikkeillä virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja vahingonteko. (5)    

Poliittinen ja uskontoon perustuva väkivalta ja terrorismi saatetaan yleisessä kielenkäytössä samaistaa toisiinsa puhujan motiiveista riippuen. Kaikki poliittinen väkivalta ei kuitenkaan ole terrorismia. Terrorismista voidaan puhua eri yhteyksissä eri merkityksessä. Esimerkiksi poliittisessa kontekstissa sillä voi olla toisenlainen merkitys kuin juridisessa. Terrorismitutkijoiden mukaan terrorismilla tarkoitetaan poliittista ja uskonnollista väkivaltaa, johon sisältyy viesti ja jolla pyritään saamaan aikaan yhteiskunnallinen tila, joka merkitsee muutosta aiempaan. Terrorismi on muun ohella suunnitelmallista väkivaltaa tai sillä uhkaamista, jolla pyritään painostamaan ihmisiä psykologisesti tarkoituksin saavuttaa poliittisia päämääriä. 

Vihapuhe poliittisten ääriliikkeiden työkaluna

Vihapuhe ja valhe ovat tulleet osaksi normaalia kielenkäyttöä. Vihaan ja väkivaltaan lietsova samoin kuin sitä vähemmän vakavakin vihapuhe kuuluvat olennaisena osana poliittisten ääriliikkeiden keinovalikoimaan. Etenkin oikeistoradikaalien ääriliikkeiden vihapropagandaa motivoivat suvaitsemattomuus, halveksunta ja viha tiettyjä vähemmistöryhmiä, kuten maahanmuuttajia ja muslimeja sekä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Seksuaalivähemmistöihin kohdistuvalle vihapuheelle taustatukea antavat fundamentalistiset uskonnolliset liikkeet. Myös valtaosa valtakunnansyyttäjän käsiteltäviksi tulevista vihapuhetapauksista on äärioikeistolaisen ajattelumaailman ilmentymiä. 

Vihapuhe on poliittisen esktremismin toteutus ja poliittisen väkivallan katalysaattori, minkä vuoksi vihapuheen kitkeminen vaatii jatkuvia ponnisteluja. Torjumalla vihapuhetta torjutaan terrorismia ja muuta poliittista väkivaltaa, niin oikeistolaista, vasemmistolaista kuin uskonnollistakin väkivaltaa.  Vihapuheen torjunnan korostaminen ei siis suinkaan tarkoita terrorismin vastaisen taistelun vähättelyä, vaikka julkisessa keskustelussa viittauksia tähän suuntaan onkin esitetty. Päinvastoin.
Lisäksi on huomioitava, että jihadismin keskeisenä strategiana on hyödyntää kaikenlaisia yhteiskunnallisia ja valtiollisia väkivaltaisia konflikteja, vihanpitoa ja tyytymättömyyttä päämäärien saavuttamiseksi.

Eri valtioissa tapahtuva kapinointi ja kumouksellisuus, kansakuntien jakautuminen vastakkaisiin, vihamielisiin leireihin ja sitä seuraava poliittinen väkivalta, demokraattisista vaikuttamiskeinoista luopuminen ja mellakointi ovat kasvualusta myös väkivaltaiselle islamismille. Tämä ei koske vain islamilaisia valtioita ja niiden alueilla toimivia jihadistiryhmiä vaan myös länsimaisia demokratioita, joihin edellä mainitut globaalit terroristiverkostot ulottavat toimintansa. Epävakaat yhteiskunnalliset olot ja etenkin oikeistoradikaalinen liikehdintä sekä muslimiväestöön kohdistuva vihapropaganda ja muu viharikollisuus ovat oiva kasvualusta väkivaltaiselle islamismille. (6)  Tämän vuoksi vihapuheen torjunta on tärkeää.

Merkille pantavaa on, ettei jihadistista vihapropagandaa koskevia esitutkintoja ole tullut valtakunnansyyttäjän tietoon. Toistaiseksi vihapuhe on ollut etupäässä oikeistoradikaalia ulkomaalais- ja maahanmuuttovastaista, juutalaisfobistista ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa vihapuhetta.     Jihadistinen viestintä avoimessa sosiaalisessa verkossa on viime vuosina vaikeutunut huomattavasti muun muassa viranomaisten ja teknologiayritysten tehokkaiden vastatoimien ansiosta. Sen seurauksena jihadistinen propaganda ja värväystoiminta on osaksi siirtynyt hyödyntämään salattuja verkkoyhteyksiä. (7)

Rikosvastuun toteuttaminen 

Syyttäjälaitoksen ja valtakunnansyyttäjän mahdollisuuksia torjua väkivaltaista poliittista ekstremismiä rajaavat luonnollisestikin sen institutionaaliset tehtävät. Syyttäjälaitoksen keinovalikoima on rajallinen  mutta sitäkin tärkeämpi.  Syyttäjä vastaa vihapuheeseen, poliittiseen väkivaltaan ja sen uhkaan toteuttamalla rikosvastuuta.  Esitutkintayhteistyö poliisin kanssa on osa tätä.

Valtakunnansyyttäjän toimisto ja syyttäjäalueet huolehtivat henkilöstönsä koulutuksesta ja ammattitaidon ylläpitämisestä. Osaava ja asiantunteva henkilöstö on koko Syyttäjälaitoksen tukiranka ja edellytys sille, että Syyttäjälaitos suoriutuu hyvin yhteiskunnallisesta tehtävästään. Muita keinoja poliittisen ekstremismin torjunnassa on lainsäädännön kehittämiseen osallistuminen. Syyteharkintaa tekevillä ja rikosjuttuja ajavilla syyttäjillä on hyvät mahdollisuudet havaita lainsäädännön epäkohtia ja puutteita, jotka haittaavat rikosvastuun tehokasta toteutumista. 

Rikosvastuun toteuttamisen merkityssisältöä on syytä selventää. Rikosvastuuta toteutetaan esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja oikeudenkäynnissä, jossa syyttäjä ajaa syytettä. Syyttäjä päättää, onko epäillyn rikoksen tueksi riittävästi näyttöä ja onko asiassa nostettava syyte.

Rikosvastuun normipohja löytyy Syyttäjälaitoslain 9 §:stä. Sen mukaan syyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla. Tässä tehtävässä syyttäjää sitoo oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluva laillisuusperiaate. Syyttäjän ratkaisujen tulee olla lainmukaisia. Periaate on lausuttu julki Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentissa. Sen mukaan julkisen vallan tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Syyttäjää sitoo myös rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate. Perustuslain 8 §:n mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen eikä tuomita rangaistukseen sellaisen teon perusteella, jota ei tekohetkellä ole laissa säädetty rangaistavaksi. Rikoksesta ei saa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin tekohetkellä on laissa säädetty.  

Syyttäjä ei siis lakia tulkitessaan saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle. Laki on kuitenkin lähes aina tulkinnanvarainen. Tämän vuoksi hallituksen esitykset ja muut lainvalmisteluasiakirjat, kuten valiokuntien mietinnöt ja lausunnot, ovat keskeisiä ja painavia oikeuslähteitä. Niiden avulla pyritään selvittämään, mitä lainsäätäjä on esimerkiksi tietyillä ilmaisuilla tarkoittanut ja millainen menettely on rangaistavaa. Syyttäjä ei tulkitse lakia oman tahtonsa vaan lainsäätäjän tahdon mukaisesti.

Syyttäjän on myös näytettävä toteen kaikki rangaistussäännöksen faktakuvaukseen kuuluvat seikat. Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan syyttäjän näyttövaatimus eri rikostyyppien osalta on myös samantasoinen huolimatta siitä, että tiettyjen rikostyyppien, kuten terrorismirikosten, näyttövaikeudet ovat suuria.  Jos rangaistussäännös uhkaa tämän vuoksi jäädä kuolleeksi kirjaimeksi, tulee lainsäätäjän pohtia, onko rangaistussäännöstä muutettava. Näyttövaikeudet eivät kuitenkaan yksinomaan ratkaise, tuleeko säännöstä muuttaa tai säätää mahdollisesti uusi, helpommin toteen näytettävä rangaistussäännös. 

Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa määrittelee myös syytteen nostamisen ja syyttämättä jättämisen edellytykset. Elävän elämän ja lainsäännösten soveltamistilanteiden monimuotoisuuden vuoksi kyseisiä säännöksiä on kuitenkin mahdotonta laatia siten, etteivät ne jättäisi syyttäjälle minkäänlaista harkintavaltaa. Kyse on siten siitä, miten harkintavaltaa käytetään. Oikeusvaltiossa syyttäjän samoin kuin muidenkin viranomaisten harkintavallan käyttö on jatkuvan kontrollin alla.

Syyttäjää sitoo tehtävässään objektiivisuusperiaate. Syyttäjän tulee noudattaa tasapuolisuutta, kun hän tekee esitutkintaan ja syyteharkintaan kuuluvia ratkaisujaan. Myös epäillyn syyllisyyttä vastaan puhuvat seikat on selvitettävä. Syyttäjän työskentelyn johtavana päämääränä tulee olla oikean ratkaisun ja oikeudenmukaisen seuraamuksen tavoitteleminen. (8)

Syyttäjä on myös toimissaan ja ratkaisuissaan itsenäinen ja riippumaton. Riippumattomuuden sisältöä ei tässä lyhyessä kirjoituksessa ole mahdollista käsitellä syvällisemmin. Riittäköön, kun todetaan, että sillä tarkoitetaan riippumattomuutta niin muista viranomaisista, kuten poliisista ja tuomioistuimesta, poliittisista ja yhteiskunnallisista vallankäyttäjistä kuin rikosasian vastaajasta ja asianomistajastakin. Myöskään valtakunnansyyttäjä ei voi yksittäisessä rikosasiassa antaa syyttäjälle sitovia ohjeita ottamatta asiaa itse ratkaistavakseen. 

Valtakunnansyyttäjän roolista vihapuheen ja poliittisen väkivallan torjunnassa

Lainsäätäjä on antanut valtakunnansyyttäjälle keskeisen roolin terrorismin ja muun poliittisen väkivallan torjunnassa. Sananvapauslain 24 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta rikoksesta ja tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta. Tämä koskee myös rikoslain 34 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua, terroristisessa tarkoituksessa tehtyä julkista kehottamista rikokseen. Kyseisen luvun 7 §:n mukaan valtakunnansyyttäjällä on yksinomainen syyteharkintavalta myös muissa luvussa mainituissa terroristisessa tarkoituksessa tehdyissä rikoksissa. (9)

Sananvapaus on oikeusvaltion ja demokraattisen yhteiskunnan elinehto. Jotta oikeus tietojen ja mielipiteiden ilmaisemiseen ja vastaanottamiseen toteutuisi asianmukaisesti ja tasa-arvoisesti, lainsäätäjä on halunnut jättää syytteen nostamisesta päättämisen sananvapausrikoksissa valtakunnansyyttäjän tehtäväksi.
Sananvapaus ei kuitenkaan ole rajoittamaton, vaan sitä voidaan rajoittaa toisten perusoikeuksien suojelemiseksi.  Sananvapauden rajat ylittävä ilmaisu on rangaistavaa tiettyjen rangaistussäännösten mukaisesti. Valtakunnansyytäjällä on siten varsin keskeinen rooli, kun on määriteltävä, mikä on rangaistavaa vihapuhetta ja mikä sananvapauden piiriin kuuluvaa viestintää. Tämä merkitsee myös sitä, että valtakunnansyyttäjän rooli vihapuheen ja siitä käyttövoimansa saavan poliittisen väkivallan ehkäisemisessä korostuu.

Mittavan pakolais- ja maahanmuutto-ongelmansa kanssa kamppailevassa Euroopan unionissa vihamielisestä retoriikasta on sen jäsenmaissa tullut etenkin oikeistolaisen äärilaidan vakiintunut ja tärkeä työkalu. Ilmiö on havaittu myös meillä. Euroopan suvaitsemattomuuden ja rasismin vastaisen komission (ECRI) vuosiraportin 2019 mukaan äärinationalistinen, muukalaisvastainen ja rasistinen retoriikka on voimistunut edelleen ja tunkeutunut kaikkialle sosiaaliseen mediaan. Komissio on ilmaissut huolensa muun ohella etenkin antisemitismin voimistumisesta, joka ilmenee jopa vakavana juutalaisiin kohdistuvana väkivaltana. Kuten aiempinakin vuosina, väkivallan on laukaissut uusnatsien sekä muiden poliittisten ja uskonnollisten ääriliikkeiden harjoittama myrkyllinen viharetoriikka. (10) ECRI on toistuvasti vuosiraporteissaan kehottanut unionin jäsenvaltioita tehostamaan toimiaan kaikkinaisen syrjinnän kitkemiseksi.

Kun vihapuhe ja poliittisen väkivallan uhka Euroopassa ja muualla maailmassa voimistuu ja yleistyy, valtakunnansyyttäjä ei voi tulkinnoillaan ryhtyä venyttämään sananvapauden rajoja. Myös tuomioistuimet ovat pääsääntöisesti hyväksyneet valtakunnansyyttäjän tulkinnan siitä, onko asianomaisessa tapauksessa ollut kyse rangaistavasta vihapuheesta. Valtakunnansyyttäjän syytemääräyksen perusteella nostettuja syytteitä ei ole juuri hylätty. 

Kun otetaan huomioon valtakunnansyyttäjän kaksoisrooli kansalaisten demokraattisten oikeuksien turvaajana ja toisaalta rangaistavan vihapuheen määrittelijänä sekä edellä mainittu lähtökohta, käy ymmärrettäväksi, miksi valtakunnansyyttäjän ratkaisut ovat vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa nousseet erityisen poliittisen ja yhteiskunnallisen mielenkiinnon kohteiksi. Eri intressitahot kritisoivat ratkaisuja varsin voimakkaasti ja ymmärtävät ne monesti väärin tavalla, joka sopii yhteen kyseisten intressiryhmittymien tavoitteiden kanssa. Ryhmittymät saattavat myös kokea, että ratkaisuillaan ja laintulkinnoillaan huolimatta niiden lainmukaisuudesta valtakunnansyyttäjä vaikeuttaa ryhmien toimintaa. Tällainen vaikutelma valtakunnansyyttäjän ratkaisujen politisoimisesta syntyy julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella.

Koska valtakunnansyyttäjällä on yksinomainen syyteharkintavalta sananvapaus- ja terrorismirikoksissa, hänellä on myös yksinoikeus ja velvollisuus esitutkintalaissa tarkoitettuun esitutkintayhteistyöhön poliisin kanssa. Sananvapausasioissa tätä esitutkintayhteistyötä tekevät suurelta osin aluesyyttäjät valtakunnansyyttäjän määräyksestä. 

Yhteistyö esitutkintaviranomaisten kanssa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että valtakunnansyyttäjä ensisijaisesti päättäisi esitutkinnan aloittamisesta. Poliisin tutkinnanjohtajalla on ensisijainen vastuu esitutkinnan toimittamisesta. Tutkinnanjohtaja päättää, onko asiassa aloitettava esitutkinta tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Esitutkintalain (3:8.1) mukaan syyttäjä päättää Suomen rikoslain soveltamispiiriin kuuluvan rikoksen esitutkinnan aloittamisesta, jos rikoksen tutkiminen edellyttää valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Näin ollen valtakunnansyyttäjä päättää, onko esimerkiksi ulkomailla tapahtuneeksi epäillyn terrorismirikoksen osalta aloitettava esitutkinta. 

Esitutkintalain (5:2.1) mukaan syyttäjällä on oikeus määrätä poliisi toimittamaan esitutkinta, jos poliisi on päättänyt olla toimittamatta sitä ja syyttäjä on harkinnut, että esitutkinta olisi toimitettava.  Tämä syyttäjälle annettu valta liittyy syyttäjän asemaan rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta viime kädessä vastaavana viranomaisena.

Kun syyttäjää tai valtakunnansyyttäjää pyydetään käynnistämään esitutkinta, kyse ei ole muutoksenhausta tai kantelusta poliisin päätökseen. Syyttäjä ei ole tutkinnanjohtajaan nähden esimiesasemassa eikä viranomainen, jolle poliisin päätöksestä voi kannella tai jolta voi hakea muutosta päätökseen. Valtakunnansyyttäjä ei ole toimivaltainen tutkimaan poliisin menettelyä yleisen laillisuusvalvonnan kannalta. Poliisin toiminnan laillisuuden valvonta kuuluu Poliisihallitukselle ja poliisin organisaatioon kuuluville laillisuusvalvonnasta vastaaville tahoille sekä kaiken viranomaistoiminnan laillisuuden valvonnasta huolehtiville eduskunnan oikeusasiamiehelle ja valtioneuvoston oikeuskanslerille. 

Edellä sanottu tarkoittaa myös sitä, että rikosilmoitus sananvapausrikoksista tulee säännönmukaisesti tehdä poliisille, ei siis valtakunnansyyttäjän toimistoon. Esitutkinnan toimittaminen Suomessa kuuluu esitutkintaviranomaisille. Valtakunnansyyttäjä ei ole esitutkintaviranomainen. Kansalaisilla vaikuttaa olevan asiasta jonkin verran epäselvyyttä, koska tutkintapyyntöjä sananvapausasioissa saapuu toistuvasti valtakunnansyyttäjän toimistoon. 

Esitutkintakynnys ylittyy, kun asiassa on syytä epäillä rikosta eli kun rikoksen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. (11)  Esitutkintakynnyksen ylittymisen edellyttämä rikostodennäköisyys on siis suhteellisen alhainen.

Tutkintakynnyksen ylittymistä koskevassa harkinnassa, kuten syyteharkinnassakin, on kyse sekä näytön arvioinnista että lainsoveltamisesta. Viimeksi mainitussa kyse on siitä, onko tapahtuneeksi epäilty menettely rikos eli laissa rangaistavaksi säädetty teko. Lainsoveltaminen on oikeudellista harkintaa, joka tehdään oikeudellisin perustein kansallisia ja kansainvälisiä oikeuslähteitä (lainsäädäntö, oikeuskäytäntö, oikeusperiaatteet, oikeuskirjallisuus jne.) soveltaen.

Esitutkinnan aloittamiselle on aina oltava perusteet. Esitutkintakynnyksen ylittymistä harkittaessa on huomioitava, ettei ketään saa aiheettomasti asettaa epäillyn asemaan. Riittävää ei ole, että yhtä lailla muillakin sattumanvaraisesti valituilla henkilöillä olisi ollut mahdollista tehdä rikokseksi epäilty teko. Poliisilla on siis oltava jo jonkinlaisia todisteita sen tueksi, että nimenomaan kyseinen henkilö on epäilty.
Kun kyseessä on vakava rikollisuus, kuten terrorismi, rikoksen selvittämis- ja torjuntaintressit ovat varsin suuret. Toisaalta riski perusoikeuksien loukkauksiin saattaa tällöin myös kasvaa, mikä on huomioitava, kun henkilöitä asetetaan rikoksesta epäillyn asemaan. Tämä huomioiminen ei tarkoita sitä, että esitutkintakynnys terrorismirikoksissa olisi muuta rikollisuutta korkeampi. (12) 

On kuitenkin syytä korostaa, ettei syyttäjää sido esitutkintalaissa säädetty esitutkintapakko. Toisin kuin poliisin, syyttäjän ei ole pakko käynnistää esitutkintaa, vaikka asiassa olisikin syytä epäillä rikosta. Syyttäjän ratkaisuun vaikuttaa aina se, tulisiko hän nostamaan asiassa syytteen. Jos esimerkiksi jo harkintavaiheessa on heti selvää, ettei esitutkinnassa tultaisi saamaan syytekynnyksen ylittävää näyttöä epäillystä rikoksesta, esitutkintaa ei ole tarkoituksenmukaista käynnistää. 

Valtakunnansyyttäjä ei suosi eikä sorra ketään    

Kun valtakunnansyyttäjä harkitsee, onko esitutkinta käynnistettävä tai syyte nostettava, häntä sitovat samat periaatteet kuin muitakin syyttäjiä: laillisuusperiaate, rikosoikeudellinen legaliteettiperiaate ja objektiivisuusperiaate.  Kansalaisten taholta on esitetty epäilyksiä ja väitteitä siitä, että valtakunnansyyttäjä tekisi ratkaisunsa poliittisin perustein. Näitä väärinkäsityksiä on syytä oikoa.

Valtakunnansyyttäjä tekee ratkaisunsa yksinomaan oikeudellisin perustein objektiivisuusperiaatetta noudattaen. Valtakunnansyyttäjä ei suosi eikä sorra mihinkään kansanryhmään eikä poliittiseen puolueeseen kuuluvia yksittäisiä henkilöitä, ei myöskään mitään vähemmistöryhmää, poliittista puoluetta, etujärjestöä, yhteiskunnallista instituutiota, organisaatiota eikä muutakaan yhteiskunnallista tahoa.
Mediassa käydyn keskustelun perustella vaikuttaa siltä, että valtakunnansyyttäjän oikeudellisia ratkaisuja halutaan politisoida ja käyttää niitä työkaluna omien intressien toteuttamiseksi. Pelkkä ajatuskin siitä, että valtakunnansyyttäjä määräisi esitutkinnan aloitettavaksi tai syytteen nostettavaksi vain tiettyjen puolueiden poliitikkoja tai äänestäjiä tai tietyn uskonnollisen vakaumuksen omaksuneita vastaan, on absurdi. Sananvapauden ylittämistä koskeva harkinta tapahtuu oikeuslähteiden avulla ja tiettyjen oikeudellisten tulkintaperiaatteiden eli metodinormien ohjaamana. 

Konkreettisia rangaistavan vihapuheen arvioinnissa huomioitavia seikkoja eli arviointikriteereitä ovat tietojen totuudenmukaisuus, mielipiteenilmaisujen ulkonainen halventavuus, kirjoituksessa käsitellyn teeman yhteiskunnallinen merkittävyys, tekstin painottuminen julkisen vallan arvosteluun, kirjoittajan tarkoitus (vilpittömässä tiedonvälitystarkoituksessa esitettyjä lausumia ei voida pitää halventavina), ilmaisujen yksittäisluontoisuus, tekstikonteksti kokonaisuudessaan, viestin lähettäjän vaikutusvalta ja viestin vastaanottajakunnan laajuus. Johtavana tulkinnallisena lähtökohtana on ihmisarvo, sen ytimenä oleva ihmisten synnynnäinen yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus.

Edellä sanottu käy ilmi myös valtakunnansyyttäjän ratkaisuista, jotka mainitussa suhteessa noudattavat kansallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Myöskään paljon väärinkäsityksiä aiheuttanut Raamatun lauseiden siteeraaminen ei ole rikos, ellei niitä käytetä perustelemaan esittäjän omia, toista henkilöä tai kokonaista kansanryhmää halventavia mielipiteitä.

Kysymykseen siitä, milloin viestit ylittävät sananvapauden rajat ja muuttuvat rangaistavaksi vihapuheeksi, on kuitenkin mahdotonta antaa tarkkaa vastausta. Tämä ratkeaa tapauskohtaisen ja huolellisen kokonaisarvioinnin perusteella. (13)  Suoranaiseen vihaan ja väkivaltaan yllyttäminen jää kuitenkin säännönmukaisesti sananvapauden ulkopuolelle.

On myös syytä todeta, että valtakunnansyyttäjä ei tee ratkaisujaan yksin vaan valtionsyyttäjän esittelystä. Esittely on menettelyä, jossa asiaa pohditaan. Mitä vaativampi asia on, sitä perusteellisempaa käsittelyä se edellyttää. Selvää myös on, että valtakunnansyyttäjän toimistossa käydään muutoinkin jatkuvaa juridista keskustelua siitä, miten lainsäätäjän tahto esille tulevissa ongelmallisissa lainsoveltamistilanteissa toteutuisi parhaiten. 

Syyttäjälaitos pyrkii institutionaalisten tehtäviensä puitteissa ehkäisemään yhteiskunnan turvallisuutta vaarantavia kehityssuuntauksia. Syyttäjälaitoksen keinot ovat kuitenkin rajalliset. Rikosoikeudellinen kontrollijärjestelmä on viimesijainen keino, kun muut toimet ovat epäonnistuneet. Tarkoituksellinen vastakkainasettelu sekä vihamielinen ja väkivaltainen ilmapiiri ovat uhka sananvapaudelle ja demokraattisesti toimivalle yhteiskunnalle. Tämän uhan torjuminen on kaikkien yhteinen asia.   

Raija Toiviainen 
valtakunnansyyttäjä

Anu Mantila
valtionsyyttäjä
 

Viitteet:

1. Ks. esim. Ihmiskunta tienristeyksessä – YK:n jättiraportti maapallon tilasta: Tarvitaan kahdeksan massiivista muutosta luonnon tuhon pysäyttämiseksi. https://yle.fi/uutiset/3-11543430 ja YK:n ympäristöohjelman (UNEP) tuore ympäristöraportti. https://unric.org/fi/ykn-uusi-ymparistoraportti-haasteet-ovat-valtavat/.

2. Aleksi Knuutila ym: Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisuja 2019:57, s. 91. Ks. myös Uskallanko ehdolle? HS 1.2.2021.

3. Suojelupoliisin vuosikirjan 2019 (https://supo.fi/documents/38197657/40760236/SUPO-Vuosikirja-2019 s. 8, 10, 12) mukaan Isilin ja al-Qaida sekä niihin kytkeytyvät toimijat muodostavat edelleen merkittävimmän terroriuhan Euroopalle. Keskeisimmän kosketuspinnan Eurooppaan kohdistuvan uhan ja terroristijärjestöjen välillä muodostavat vierastaistelijat.  Al-Qaidan toiminta on toistaiseksi keskittynyt pääosin Syyriaan. Sillä on kuitenkin taustallaan länsivastainen ja globaalia jihadismia tukeva ideologia sekä pyrkimyksiä toteuttaa iskuja myös konfliktialueen ulkopuolella. Suojelupoliisi arvioi, että Suomesta matkusti vuosina 2012–2016 Syyrian konfliktialueelle kymmeniä miehiä ja naisia lapsineen tarkoituksenaan liittyä Isiliin tai elääkseen sen julistamassa ja sittemmin luhistuneessa kalifaatissa.  Syyrian konfliktialueelta palaavat muodostavat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä sekä suoria että välillisiä turvallisuusuhkia. Terroriuhan lisäksi konfliktialueelta palaavat henkilöt aiheuttavat reaktioita niin maahanmuuttajaväestössä, ääriliikkeissä kuin laajemminkin kansalaisissa. Palaajat ovat myös viharikosten mahdollisia kohteita. Ks. myös suojelupoliisin uusin uhka-arvio 2020 (https://supo.fi/uhka-arvio), joka edellä kerrotusta   suhteessa ei poikkea edellisestä.  

4. Leena Malkki - Juha Saarinen: Jihadin syrjäseuduilta kalifaatin ytimeen - jihadistisen liikkeen kehittyminen Suomessa 2010- luvulla. Teoksessa Antti Paronen - Juha Saarinen (toim.): Karavaanin sotapolku. Näkökulmia jihadismiin. Maanpuolustuskorkeakoulu. Julkaisusarja 1: Tutkimuksia nro 42, s. 276 - 279, sekä esim. Paronen - Saarinen: Nousu, uho ja menetetty utopia - Isilin tie khorasanista kalifaatin jälkeiseen aikaan, s. 131 - 133 ja toimittajien loppusanat mainitussa teoksessa, s. 286.  

5. Suojelupoliisin vuosikirja 2019, s. 10.

6. Esimerkiksi burkaa tai huivia käyttävien musliminaisten häirintä ja solvaaminen sekä heidän uskontonsa naurunalaiseksi tekeminen, kuten muukin islamfobistinen viestintä, on mahdollisesti yksi syy siihen, miksi naiset ovat tulleet vedetyksi mukaan terroristiseen toimintaan. Ks. Susan Edwards: Cyber-grooming young women for terrorist activity: dominant and subjugated explanatory narratives in E. Viano (ed.) Cybercrime, Organised Crime, and Societal Responses (Springer 2017), pp 23-47.  DOIhttps://doi.org/10.1007/978-3-319-44501-4-2.

7. Matti Pohjonen: Jihadistinen verkkoviestintä. Teoksessa Antti Paronen - Juha Saarinen (toim.): Karavaanin sotapolku. Näkökulmia jihadismiin. Maanpuolustuskorkeakoulu. Julkaisusarja 1: Tutkimuksia nro 42, s. 58.

8. Mikko Vuorenpää: Syyttäjän tehtävät. Erityisesti silmällä pitäen rikoslain yleisestävää vaikutusta. Suomalainen Lakimiesyhdistys. Helsinki 2007 s. 212.

9. Terrorismirikosten uudistamistarpeita pohtinut työryhmä ehdottaa muun ohella uutta rangaistussäännöstä nimikkeellä terrorismirikoksiin liittyvä julkinen kehottaminen rikokseen (RL 34 a § 5 d). Sen mukaan rangaistavuuden edellytyksenä ei olisi enää vaara siitä, että kehottamisen kohteena oleva teko eli terroristiryhmään värväytyminen tai terrorismirikos tehdään. Rangaistavuus ei myöskään edellyttäisi kehottajan terroristista tarkoitusta. Ks. Terrorismirikosten sääntelyn ajanmukaisuus ja vastaavuus vertailumaiden sääntelyn kanssa. Työryhmämietintö. Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2020:8, s. 94 - 98. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-854-7.

10. European Commission against Racism and Intolerance (ECRI): Annual report on ecri's activities covering the period from 1 January to 31 December 2019 s. 8, 10 - 12.

11. Markku Fredman - Janne Kanerva - Matti Tolvanen - Marko Viitanen: Esitutkinta ja pakkokeinot, Alma Talent 2020, s. 279-280.

12. Terrorismirikosten uudistamistarpeita pohtinut työryhmä (s.94) onkin korostanut oikeusturvanäkökohtien huomioimista terrorismirikosten tutkinnassa. On huolehdittava siitä, ettei kukaan päädy liian kevein perustein epäillyn tai syytetyn asemaan. Esitutkinnan tasapuolisuusperiaate edellyttää, että esitutkintaviranomaiset selvittävät ja huomioivat sekä rikoksesta epäiltyä vastaan että hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet.