Valikko

Kavallus, syyttämättä jättäminen, ei näyttöä -peruste

Syyttäjälaitos 18.11.2015 8.01
Uutinen

Annettu 9.11.2015, dnro 326/21/15

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkintaa jatkettavaksi ja uuden syyteharkinnan tehtäväksi kavalluksena tutkitussa asiassa, jossa kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt päätöksen syyttämättä jättämisestä ei näyttöä -perusteella.

Kysymys on ollut tilanteesta, jossa yhdistyksen hallituksen silloisen varapuheenjohtajan on epäilty hankkineen toimivaltansa ylittäen yhdistykselle erilaisia tuotteita ja pitäneen ainakin osan näistä tuotteista itsellään.

Esitutkinnassa ei ollut selvitetty, miten epäillyn toimivallasta oli määrätty, minkä omaisuuden hän olisi hankkinut yhdistyksen varoilla ja anastanut itselleen ja minkä omaisuuden hän olisi hankkinut toimivaltansa ylittäen yhdistykselle. Epäillyn kuuleminen oli näin ollen myös jäänyt yleisluontoiseksi. Selvitykset syyteharkintaratkaisun tekemiseksi olivat olleet puutteelliset.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on toimittanut päätöksensä kihlakunnansyyttäjälle vastaisen varalta huomioon otettavaksi.

Ratkaisu