Valikko

Syyttämättäjättämispäätöksen laatiminen, väärennys, rekisterimerkintärikos, vähäinen rikos

Syyttäjälaitos 24.9.2013 7.56
Uutinen

Annettu 18.12.2007, dnro 118/41/06

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on määrännyt syytteen nostettavaksi neljästä väärennyksestä ja neljästä rekisterimerkintärikoksesta asiassa, jossa kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt kolme seuraamusluonteista syyttämättäjättämispäätöstä vähäisyysperusteella siten, että syyteharkintaan samalla kertaa tulleesta asiakokonaisuudesta oli syyttäjä samana päivänä tehnyt yhden päätöksen neljästä rekisterimerkintärikoksesta ja kaksi päätöstä kahdesta väärennyksestä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että kolariauton uusintakatsastuksessa väärän tai väärennetyn auton turvajärjestelmien testauspöytäkirjan käyttäminen ei ole vähäinen rikos. Myöskään Ajoneuvohallituksen pitämään julkiseen ajoneuvorekisteriin annetut väärät tiedot eivät ole tekoina vähäisiä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä antoi kihlakunnansyyttäjälle huomautuksen siitä, että hän oli yleisistä syyttäjistä annetun lain 1 § 1 momentin sekä valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen laatimisesta ja sisällöstä antaman yleisen ohjeen (aiemmin VKS:2000:2, nykyään VKS:2007:4) vastaisesti tehnyt samassa asiakokonaisuudessa kolme erillistä seuraamusluonteista syyttämättäjättämispäätöstä vähäisyysperusteella ja siten tehnyt asian kokonaisvaltaisen rikosoikeudellisen arvioinnin mahdottomaksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä myös kiinnitti syyttäjän huomiota siihen, että em. väärennykset ja rekisterimerkintärikokset eivät olleet tekoina vähäisiä.

Ratkaisu