Valikko

Ympäristörikos, ympäristön turmeleminen, rakennussuojelurikos, maa-aineslaki, muinaismuistolaki, linnamäki, kivikautinen asuinpaikka

Syyttäjälaitos 9.9.2013 14.27
Uutinen

Annettu 15.5.2009, dnro R 08/34

Someron Saarentaan kylässä on epäilty massiivisen soranoton johtaneen paikallisen muinaismuistona pidetyn linnamäen ainakin osittaiseen turmeltumiseen ja alueella sijaitsevan kivikautisen asuinpaikan vahingoittamiseen. Kyseessä on ollut epäily siitä, että muinaismuistoalueelta oli otettu maa-aineksia ilman maa-aineslain mukaista tai muinaismuistolain edellyttämää lupaa.

Varsinais-Suomen talousrikosyksikön suorittamassa tutkinnassa ilmeni, että suurin osa alueen maisemaa muuttavasta soranotosta oli tehty jo 1970 - 1980 -luvuilla ja sen jälkeen tapahtuneen soranoton ajankohtaa ja määrää oli mahdoton selvittää, koska alueelle oli myös tuotu huomattavia määriä maa-aineksia murskausta varten. Syyttämättäjättämispäätös asiassa tehtiin ei näyttöä -perusteella.

Alueella oli myös epäilty maa-ainesten laitonta ottotoimintaa sinne saatujen rakennuslupien varjolla. Tälle ei esitutkinnassa löytynyt tukea. Kivikautinen asuinpaikka oli todistettavasti jossain määrin tuhoutunut rakennustöiden johdosta mutta koska kivikautisen asuinpaikan sijainti ei välttämättä ollut tekijän tiedossa kartta- ja kaavamerkintöjen niukkuuden vuoksi, kivikautisen asuinpaikan laajuutta ja laatua ei oltu vuoden 1988 havainnoinnin jälkeen selvitetty ennen tapahtumaa, eikä syyttäjä katsonut enää rikosprosessin selvittämistä varten tätä perustelluksi, ei riittävää näyttöä mahdollisesta rakennussuojelurikoksesta saatu. Mahdolliset muinaismuistolain vastaiset rikkomukset olivat asiassa vanhentuneet.

Ratkaisu