Hoppa till innehåll

Itä-Uudenmaan syyttäjänviraston tiedote poliisirikosasiassa

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 12.11.2013 17.04
Tiedote

 

Valtakunnansyyttäjänviraston määräyksellä käynnistettiin aiemmin syksyllä tutkinta selvittämään julkisuudessakin esillä olleita väitteitä Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario Jari Aarnion mahdollisista virkavelvollisuuksien rikkomisista. Tämän tutkinnan yhteydessä on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä Aarniota törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja törkeästä lahjuksen ottamisesta. Aiemmin käynnistyneellä tapauksella ja sen yhteydessä esiin tulleella tutkintakokonaisuudella ei ole yhteyttä toisiinsa.

Esitutkinnan yhteydessä on tullut esiin seikkoja, joiden perusteella on syytä epäillä erään yhtiön toiminnassa olleiden henkilöiden osalta lahjuksen antamista. Kyse on yksityisestä yhtiöstä, jolta valtion eri viranomaiset ovat tehneet hankintoja.

Asiassa on tullut esiin, että on syytä epäillä Aarnion esteellisenä osallistuneen oman työnantajansa tekemiin hankintoihin ja niiden valmisteluun. Samoin on tullut esiin seikkoja, joiden vuoksi on syytä epäillä Aarnion saaneen eri ajankohtina etuuksia kyseisestä yhtiöstä. Yhtiön liiketoiminnassa on ollut mukana myös Suojelupoliisissa työskentelevä alipäällystöön kuuluva poliisimies.

Tutkinnassa on otettu kiinni useita henkilöitä ja tehty kotietsintöjä.

Poliisimiehiin kohdistuneiden asioiden tutkinnanjohtajina toimivat kihlakunnansyyttäjät Jukka Haavisto ja Krista Soukola Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastosta.

Yhtiön toimintaan liittyneiden muiden henkilöiden osalta tutkinnanjohtajina toimivat rikostarkastaja Karl Linderborg ja rikoskomisario Kai Käkelä Keskusrikospoliisista.

Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran torstaina 14.11. klo 13 kirjallisella tiedotteella, ellei asiassa tule esiin erityistä tiedotettavaa ennen sitä.

kihlakunnansyyttäjät Jukka Haavisto ja Krista Soukola